Suomalaisen julkkispariskunnan suuri suru suhteen 10-vuotispäivänä: "Rakas Putin lähti täältä ikuisuuteen"
Rita Niemi-Manninen kertoo Instagramissa hänen perheensä kohdanneen suuren surun.
Rita Niemi-Manninen kertoo Instagramissa hänen perheensä kohdanneen suuren surun.
Helsingin kaupungin päiväkodissa työskennellyttä hoitajaa epäillään hoitolasten pahoinpitelystä. Helsinkiläisen päiväkodin entistä työntekijää epäillään hoidossa olleiden lasten pahoinpitelystä. Poliisi epäilee, että nainen pahoinpiteli lapsia alkuvuodesta hoitopäivien aikana. Asianomistajia, eli epäiltyjen rikosten uhreja, on tällä hetkellä kolme. Lapset olivat tekoaikaan 4–5-vuotiaita.
Lauantaina Östersundissa hiihdetään sprintit.
HKO:n konsertissa kuultiin säveltäjä Kimmo Hakolan konsertto, jossa on tulta, satua ja karnevaalia.
Suomi jyräsi Tšekin salibandyn MM-välierässä. Veera Kauppi teki tehot 4+1 ja Oona Kauppi 1+4.
Tilastokeskuksen mukaan Suomessa kuoli marraskuussa ennätyksellisen paljon ihmisiä. Todennäköisin syy kuolleisuuden kasvulle on parhaillaan jylläävä eri tartuntatautien aalto.
Asunnonvälittäjä Anne Ramsay ja Oikotien asuntojohtaja Anna Leinonen kertoivat Huomenta Suomessa asuntokaupan nykytilanteesta.
Nurmijärven seurakunnan pastori poistettiin kesällä rippileiriltä epäasiallisen käytöksen takia.
Suomen naiset etenivät salibandyn
Freestylehiihtäjä Jon Sallinen laski neljänneksi Pekingissä kisatussa lumikourun maailmancupin osakilpailussa.