Asuminen | Berliiniläinen baarimikko tarvitsee lähes tuhat kiloa hiiltä vuodessa kotinsa lämmitykseen
Saksalla on edessään valtava urakka uudistaa lämmitysjärjestelmät ilmaston kannalta kestäviksi. Budjettikriisi tuo leikkauksia ilmastotukiin.
Saksalla on edessään valtava urakka uudistaa lämmitysjärjestelmät ilmaston kannalta kestäviksi. Budjettikriisi tuo leikkauksia ilmastotukiin.
Uudessakaarlepyyssä Pohjanmaalla tapahtunut kolari vaati kaksi kuolonuhria valtatie 8:lla iltapäivällä.
Nainen makasi maassa selällään ja mies oli hajareisin hänen päällään takoen molemmilla nyrkeillään naisen kasvoja.
Kahden henkilöauton nokkakolari vaati kuolonuhrin valtatie 2:lla Vihdissä Uudellamaalla lauantaina.
Saksan jalkapallomahti Bayern München koki kovia Bundesliigassa lauantaina, kun Eintracht Frankfurt aiheutti müncheniläisvierailleen kauden ensimmäisen liigatappion. Eikä selittelyille jäänyt sijaa: Eintrachtin voittolukemat suurseurasta olivat peräti 5–1.
Lukko toipui kolmen maalin johtonsa menettämisestä ja rymisteli 6–3-kotivoiton Oulun Kärppiä vastaan jääkiekon SM-liigassa. Myös Ilvekselle oli käydä toisena päivänä peräkkäin kylmät.
Sykkö kertoi lauantaiaamun Huomenta Suomessa tämän vuoden Linnan juhlista.
Banaani sisältää ravintoaineita, jotka voivat helpottaa nukahtamista ja parantaa unen laatua.
Kymijoki virtaa selvästi tavallista kovempaa. Kymijoen alaosalla vesi on paikoin noussut yli puoli metriä tällä viikolla, Kaakkois-Suomen Ely-keskus tiedottaa. Vedenpinta on yhä nousussa. Alkutalven pakkasjakso ja suuret virtaamat ovat nostaneet vedenkorkeutta ja lisänneet hyydetulvan riskiä. Hyyde on joen pohjaan kertyvää jäätä.
Puskaradiossa pohditaan, miten myrkyllinen ympäristö peruskoulu saattoi olla 1970- ja 1980-luvuilla. Jussi Halla-ahoa kiusattiin, mutta hänen rehtorinsa mukaan Halla-aho oli myös koulukiusaaja. Politiikan puskaradio -podcastissa avataan tällä viikolla kovia ja pehmeitä lahjapaketteja. Studiossa reessä ja äänessä ovat politiikan toimittajat Kreeta Karvala ja Lauri Nurmi.