X | Elon Musk kutsuu salaliittoteoreetikko Alex Jonesin takaisin viestipalvelu X:ään
Porttikielto määrättiin vuonna 2018 vihapuheen levittämisestä.
Porttikielto määrättiin vuonna 2018 vihapuheen levittämisestä.
Kannelmäkeen on luvassa runsaasti lisää täydennysrakentamista. Myös vanha päiväkoti ja toimistorakennuksia puretaan uudistusten alta.
Onnistuvatko Suomen naiset vihdoin kellistämään Ruotsin? HS seuraa salibandyn MM-finaalia.
Sami Saikkonen kertoo oppineensa lento-onnettomuudesta, että kuolemaa ei tarvitse pelätä.
The New York Timesin mukaan Suomen suurlähettiläs Mikko Hautala on ottanut Trumpiin suoraan yhteyttä päästäkseen puheille.
Onnettomuus sattui poliisin mukaan henkilöauton törmätessä edellä ajaneen traktorin takarenkaaseen.
Remi Lindholm jäi parhaana suomalaismiehenä toista minuuttia kärjestä maastohiihdon maailmancupin 10 kilometrin vapaan hiihtotavan väliaikalähtökilpailussa. Lindholm oli kisassa kymmenes ja hävisi 1.04,9 minuuttia voittajalle, Norjan Harald Östberg Amundsenille.
Vuokralla asuminen voi aiheuttaa harmaita hiuksia ja ryppyjä enemmän kuin tupakointi ja lihavuus, selviää Adelaiden yliopiston teettämässä tutkimuksessa.
Lapsen mukaan nainen oli tarttunut koiraa kaulasta ja painanut sen lattialle. Tähän poika oli reagoinut huutamalla ”anna sen koiran olla”. Pikkupojan mukaan hän oli paitsi kieltänyt naista suorasanaisesti pahoinpitelemästä koiraa myös puolustanut koiraa puremalla naista kädestä. Nainen oli tuolloin reagoinut tilanteeseen ”huitaisemalla” poikaa rintaan.
Kiinalainen Voyah Free prameilee tuntemattomuudesta suoraan luksusluokkaan, mutta illuusio särkyy matkalla. Mikä ihme on tämä luksusautolta näyttävä katumaasturi? Se on suuri sähköauto valtavalla akulla, hulppeilla tehoilla ja vieläpä nelivetoisena. Hintaa kirjataan 80 000 euroa. Olemme uuden kiinalaisen äärellä. Vastaus kuuluu Voyah Free.