Lainat | Asuntolainojen marginaalit ovat nyt matalia – ”Pankeilla ei ole mahdollisuutta korottaa niitä”, sanoo ekonomisti
Asuntolainojen marginaalit ovat pysyneet tasaisina talouden muutoksista huolimatta.
Asuntolainojen marginaalit ovat pysyneet tasaisina talouden muutoksista huolimatta.
Tarkoituksena vakuuttaa entinen presidentti Suomen arvosta Naton jäsenmaana.
Aviopari riiteli kotonaan. Kun päihtynyt vaimo käyttäytyi uhkaavasti miestään kohtaan, aviomiehen koira puri naista.
Kahdeksanvuotias Roman Oleksiv loukkaantui hengenvaarallisesti Venäjän tekemässä ohjusiskussa. Nyt sinnikäs nuori mies käy tanssikilpailuissa ja soittaa harmonikkaa.
Poliisi kertoo saaneensa tiedon epäillystä henkirikoksesta sunnuntaina hieman ennen kello seitsemää aamulla.
Yli 300 Myamarista paennutta rohingyapakolaista, suurin osa naisia ja lapsia, on jäänyt jumiin rannoille Indonesian länsiosassa.
Suomi kärsi salibandyn naisten MM-finaalissa kivuliaan tappion, kun Ruotsi marssi Singaporessa sunnuntaina maailmanmestaruuteen maalein 6–4.
Terveelliset elämäntavat kannattaa ottaa haltuun keski-iässä, toteavat tutkijat.
Yle selvitti lasten kohtelua Pietarin lähistöllä sijaitsevassa leirikeskuksessa. Venäjä opettaa miehittämiensä alueiden ukrainalaislapsia ihailemaan Venäjää, uutisoi Yle. Ukrainalaislasten venäläistäminen tapahtuu leirikeskuksissa. Yle on selvittänyt ukrainalaislasten kohtelua loka–marraskuussa järjestetyllä leirillä Zelenogorskissa. Pietarin lähistöllä sijaitseva kaupunki tunnetaan suomeksi Terijokena.