Ruotsalaisteini piti suomalaisia pilkkanaan – Norja mykistävän ylivoimainen miesten kympillä
Norja otti neloisvoiton miesten kymmenen kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa Jällivaarassa. Suomalaiset romahtivat kauas kärjestä.
Norja otti neloisvoiton miesten kymmenen kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa Jällivaarassa. Suomalaiset romahtivat kauas kärjestä.
Omid Scobien Endgame-uutuuskirjan mukaan yhtä asiaa kuningas Charles ei koskaan tekisi kuopukselleen prinssi Harrylle ja miniälleen herttuatar Meghanille kiivaista spekulaatioista huolimatta.
Ajoneuvo kulki Turuntien suunnasta Tiiriön suuntaan, kunnes suistui tieltä ja osui muun muassa jalankulkijoihin. Poliisi pyytää havaintoja Parolantiellä sattuneesta liikenneonnettomuudesta. Keskiviikkona ajoneuvo ajautui noin 15.30 ajoradalta ja osui kahteen jalankulkijaan. Lisäksi ajoneuvo osui liikenneopastimeen. Suistuminen tapahtui Parolantien ja Torikadun risteyksessä. Ajoneuvo kulki Turuntien suunnasta Tiiriön suuntaan.
Kansanedustajan ja entisen pääesikunnan tiedustelupäällikkö Pekka Toverin (kok) mukaan Venäjän toiminta itärajalla voi jatkua vuosia. Tarvittaessa ihmisiä tulee käännyttää rajalta Venäjälle, Toveri arvioi MTV:lle. Kokoomuksen kansanedustaja Pekka Toveri uskoo, että Venäjän hybridioperaatio itärajalla voi jatkua vuosia, kertoo MTV. Toverin mukaan Venäjä pelaa ”pitkää peliä” ja voi ajaa toiminnan alas jopa vuodeksi, vain palaten asiaan jälleen,...
Ensi viikon alkuun ennustetaan ajankohtaan nähden poikkeuksellisen kovia pakkasia. Hyisimmissä ennusteissa jopa 20–30 asteen pakkaslukemat ovat mahdollisia. Kylmin skenaario ennustaa ensi viikon alkuun ajankohtaan nähden poikkeuksellisen kovia, jopa 20–30 asteen pakkasia. On siis mahdollista, että itsenäisyyspäivän pakkasennätykset paukkuvat, vaikka ennuste onkin epävarma. Ilmatieteen laitoksen mukaan viimeisen sadan vuoden ajalta Helsingin kylmin itsenäisyyspäivä löytyy vuodelta 1973.
Jos haluaa käydä lämpimässä suihkussa, vesi pitää hakea ulkohanasta kanisterilla ja kiikuttaa pihasaunalle lämmitettäväksi. Se vie tunteja ja määrittää usein sitä, miten päivän muita menoja aikatauluttaa. Kesällä hommasta selviää onneksi nopeammin. Talvisin vesiliittymä pidetään suljettuna, jotta putket eivät jäädy. Sitä voi pitää sen verran auki, että saa vesikanisterin täytettyä. Yksi kanisteri menee keittiöön ja toinen...
Yhdysvaltalaisprofessori Charles Kupchanin mukaan Ukrainan pitäisi toistaiseksi luopua ajatuksesta vallata Krim ja Itä-Ukraina takaisin. Ukrainan pitäisi toistaiseksi luopua ajatuksesta vallata Krim ja itä-Ukraina takaisin, sanoo yhdysvaltalainen huippuasiantuntija Charles Kupchan Svenska Dagbladetin haastattelussa. Ukrainan vastahyökkäys on pysähtynyt, ja Kupchanin mukaan on selvää, että Ukraina ei voi voittaa sotaa.
Raiskauksesta syytetty Tapparan Topi Rönni ei missään tapauksessa pelaa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa vuodenvaihteessa. 19-vuotiasta liigapelaajaa Topi Rönniä syytetään raiskauksesta. Epäilty rikos tapahtui kaksi vuotta sitten, jolloin Rönni oli vielä alaikäinen. Pelaaja kertoi asiasta seuralleen Tapparalle aikanaan rehellisesti itse.
Iivo Niskanen ja Perttu Hyvärinen ovat sivussa Jällivaaran maailmancupista. Iivo Niskanen, Perttu Hyvärinen, Ristomatti Hakola ja Niko Anttola, Suomen viime kauden MM-hopeaviestikvartetti, on erilaisten syiden vuoksi sivussa lauantaina Jällivaaran maailmancupin vapaan tyylin 10 kilometrin väliaikalähtökilpailusta. Sinivalkoisia edustaa B-maajoukkuepitoinen kvintetti: Remi Lindholm, Miro Karppanen, Lauri Lepistö, Markus Vuorela ja Oskari Hökkä.
TPS ei ole tehnyt tällä kaudella vielä maaliakaan Lukon reppuun. TPS saa illan Lukko-ottelussa heti kättelyssä pienen psykologisen edun, kun Lukko peluuttaa tänään maalilla Daniel Lebedeffiä. Kauden kahdessa aikaisemmassa keskinäisessä kohtaamisessa Lukon maalia on vartioinut Samuel Harvey. TPS ei ole tällä kaudella pystynyt tekemään vielä maaliakaan Harveyn taakse, vaan on hävinnyt aikaisemmat kohtaamiset 0–4 ja...