Takaisinvedot | Lidl vetää erän pakastevadelmia takaisin salmonellan takia
Lidlin mukaan takaisinveto koskee Freshona-merkkistä pakastevadelmaa. Tuote-erää on myyty Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen alueella.
Lidlin mukaan takaisinveto koskee Freshona-merkkistä pakastevadelmaa. Tuote-erää on myyty Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen alueella.
Geert Wilders haluaisi laitaoikeistolaiselle vapauspuolueelleen kumppaneiksi kolme puoluetta. Niistä kaksi on toistaiseksi kieltäytynyt ryhtymästä hallitusneuvotteluihin.
Aiempi ainoa ehdokas seuraavaksi puheenjohtajaksi oli Viro, joka ei kuitenkaan kelvannut Venäjälle.
Tarkoituksena on, että Suomen ja Yhdysvaltain välinen sopimus allekirjoitetaan joulukuussa Yhdysvalloissa. HS:n tietojen mukaan nyt oltaisiin päätymässä siihen, että puolustusministeri Antti Häkkänen (kok) allekirjoittaa sopimuksen.
Kansainvälinen voimisteluliitto sallii venäläisten ja valkovenäläisten palaamisen kilpailuihin ilman maatunnuksia, mutta Euroopan voimisteluliitto päätti jatkaa täyssulkua.
Malta toimii Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin puheenjohtajana ensi vuonna. Etyjin ulkoministerikokouksen päätöksestä viestitti STT:lle Suomen Etyj-suurlähettiläs Vesa Häkkinen.
Elokuvaohjaaja Oleg Sentsov on viimeiset kaksi vuotta komentanut Ukrainan jalkaväen 47. mekanisoitua prikaatia.
Journalistiliiton hallitus aikoo arvioida uudelleen Maria Petterssonin asemaa Journalisti-lehden päätoimittajana. Liiton puheenjohtaja Hanne Aho kertoo liiton ottavan asian uudelleen harkintaan sen jälkeen, kun liiton valtuusto äänesti torstaina Petterssonille epäluottamusta.
Venäjän ulkoministeri tavoitteli ETYJ:n rivien rikkomista, ja siinä hän todella onnistui, kirjoittaa MTV Uutisten ulkomaantoimittaja Kalle-Ville Lahtinen.
Australialainen tennissuuruus Alicia Molik ryntäsi auttamaan tuupertunutta tyttöä kesken haastattelun.