Elvi Silvennoinen, 74, vietti miehensä Topin kanssa pitkään puolet vuodesta mökillä Puumalassa. Syyskuussa 2022 Topi menehtyi mökkirannassa äkillisesti kesken syystöiden.
Mökille meneminen on ollut sen jälkeen Elvistä vaikeaa, ja hän on joutunut tekemään järjestelyjä, jotta mökkeily onnistuu.
Mökki on Elvin lapsuudenkoti, vuonna 1952 rakennettu rintamamiestalo pienen järven rannalla. Puolentoista hehtaarin tontilla on sekä puutarhaa että metsää, ja Topi rakasti siellä puuhailemista.
”Minä hoidin kasvimaan, puutarhan ja sisätyöt. Topi teki polttopuita, hoiti pihatyöt sekä pikkumetsän ja rakensi uuden ulkorakennuksenkin jäätyään eläkkeelle. Hän oli minua kahdeksan vuotta vanhempi ja viihtyi Puumalassa minun ollessani vielä töissä. Hän meni sinne heti lumien sulamisen jälkeen ja palasi talven tullessa.”
Kaikki muuttui reilu vuosi sitten.
”Toimin hätätilanteessa kuin robotti, ilman tunteita. Soitin hätäkeskukseen, josta sain elvytysohjeita. Ambulanssi tuli kymmenen minuutin kuluttua, ja ensihoitajat saattoivat vain todeta mieheni kuolleeksi. Sitten tulivat poliisit ja hautaustoimiston auto kolmen tunnin kuluttua. Olo tuntui normaalilta, mutta olin syvässä sokissa”, Elvi muistelee.
Hän soitti Belgiassa asuvalle tyttärelleen, joka pyysi Puumalassa asuvan ystävänsä Elvin tueksi ja seuraksi muutamaksi tunniksi.
”Pakenin mökiltä kotiin Mikkeliin seuraavana päivänä valvottuani koko yön. En voinut olla mökillä. Arkiset askareet ja hautajaisjärjestelyihin keskittyminen auttoivat minua paljon.”
Näillä konsteilla mökille meneminen onnistuu miehen kuoleman jälkeen
Mökille meneminen ensimmäistä kertaa puolison kuoleman jälkeen tuntui vaikealta. Elvi kävi siellä päiväseltään samana syksynä kun Topi kuoli, mutta palkkasi ulkopuolisen porukan tekemään syystyöt. Seuraavana talvena hän piipahti mökillä puumalalaisen ystävänsä kanssa ja toukokuussa hän oli ensimmäisen kerran siellä yötä.
Elvi Silvennoinen ja hänen miehensä saunoivat mökillä paljon. Se on nyt jäänyt.
Elvi on saanut monenlaista apua trauman ja surun käsittelyyn. Heti Topin kuoleman jälkeen tytär pyysi sairaalapastorina toimivaa ystäväänsä ottamaan yhteyttä Elviin. Hän auttoi eniten kuuntelemalla.
”Keskustelumme olivat hyvin arkipäiväisiä: miltä minusta tuntuu, mikä ahdistaa ja mitä voisin tehdä hälventääkseni vaikeita tunteitani. Tapasimme kerran tai kaksi kuussa puolen vuoden ajan.”
”En pelkää mökille menemistä, mutta minun pitää ainakin viikko valmistaa itseäni henkisesti.”
Menneisyydestä ilmaantui myös ystävä, jonka mies oli kuollut samalla lailla. Häneltä Elvi sai paljon vertaistukea.
Seinänaapurin kanssa tehtiin sopimus, että jos Elvin kotoa ei kuulu mitään ääniä, naapuri soittaa tyttärelle.
”Yritin hakeutua paikkoihin, joissa voin kohdata ihmisiä. Tavoitteena on vähintään yksi livekontakti päivässä. Harrastukset ovat lisääntyneet, ja käyn saksan keskusteluryhmässä ja opiskelemassa kreikkaa.”
Elvi kokee, että myös trauman käsittelyyn saadusta akupunktiohoidosta on ollut apua. Se auttoi rentoutumaan ainakin hetkeksi ja helpotti myös unen saamista.
”Harrastan korujen tekemistä ja yhtenä yönä aloin tehdä surukorua elämämme matkasta. Se oli hyvin terapeuttista. Noin 60 senttiä pitkään helminauhaan on punottu elämämme matka, sen ilot, surut ja tärkeimmät tapahtumat.”
Mökille Elvi pystyy palaamaan tietyin järjestelyin.
”Kun tiedän, että minun pitää mennä mökille vaikkapa puhaltamaan lehdet maasta, sydänalassani alkaa kaihertaa ja tuntuu pahalta. Ahdistus kumpuaa siitä, että Topi puuttuu sieltä. En pelkää mökille menemistä, mutta minun pitää ainakin viikko valmistaa itseäni henkisesti.”
Käytännössä Elvi määrittää itselleen viikon parin päässä olevat 2–3 päivää, joina hän aikoo mennä mökille. Koska nämä päivät ovat kaukana, Elvillä on hyvin aikaa päättää sopiva päivä.
”Yleensä lähden aamusta ja olen sen päivän siellä. Kun pääsen mökille, olen ihan rauhallinen.”
Mökillä Elvi löytää välittömästi mielenrauhan, ja lapsuudesta tuttu kotoisa tunnelma palaa. Hän ei ole koskaan pelännyt mökillä, ja on ollut siellä ennenkin yksin.
”En ole vielä pystynyt myymään Topin moottorisahaa”
”Muistan Topin, kun näen kalastusvälineet ja halkopinon. Joskus tulee ihana turvallisuudentunne, ihan kuin Topi olisi jossain toisessa huoneessa. Myös mukavia yhteisiä mökkimuistoja alkaa jo tulla mieleen. Aluksi muistin vain sen, mikä minulta puuttui. Se oli raskas ja kuormittava tunne.”
Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän hyviä muistoja eletystä elämästä mökillä tulee. Silvennoiset olivat 52 vuotta naimisissa. Pitkässä liitossa oman ja toisen elämän rajat usein sulautuvat.
”Nyt koen itseni erillisenä ihmisenä. En esimerkiksi lämmitä mökillä enkä kotonakaan saunaa juuri koskaan. Tämä on suuri muutos, sillä meillä oli aina yhteinen saunarituaali keskiviikkoisin ja lauantaisin. Ehkä tein monia asioita enemmän puolison mieliksi. ”
Elvi on myös pohtinut suhdettaan mökkiinsä. Tarvitseeko ja kaipaako hän sitä lainkaan? Belgiassa asuva tytär halusi aikaisemmin ehdottomasti säilyttää sen lapsenlapsille, mutta nyt tilanne on auki.
”Luopuminen ei ole vielä ajankohtaista eikä mitään äkillisiä päätöksiä tarvitse tehdä. Olen siellä niin pitkään kuin pystyn. Mutta paikka oli Topille tärkeämpi kuin minulle. Hänen kuolemansa jälkeen en kuvitellutkaan viettäväni siellä puolta vuotta kuten aikaisemmin.”
Topi muistuu usein mökillä mieleen. Vuosi meni trauman käsittelyssä, ja asia pyöri koko ajan mielessä. Nyt on surutyön aika ja Elvi pohtii, että Topi sai 81-vuotiaana onnellisen äkkilähdön paikassa, jota rakasti.
”En ole vielä pystynyt myymään Topin moottorisahaa, vaikka kysytty on. Hän on vielä täällä vahvasti läsnä. Toivon, että aika muuttaa kovan ikävän lempeiksi muistoiksi.”
Juttu on julkaistu Viva-lehden numerossa 2/2024.
