”Tähän kuvaan tiivistyy jotain hyvin olennaista siitä, miten elämä toteutuu aina suhteessa toisiin ihmisiin. Ihmisen perimmäisin tarve on tulla nähdyksi ja rakastetuksi juuri sellaisena kuin on.
Toivon, että voisimme levittää tähän maailmaan samanlaista katsetta kuin lapsilla tässä kuvassa.
Kuva on otettu kotonamme 2010. Olen kuvassa oikealla, ja taustalla on pikkusiskoni Aino. Pidän hänen vauvaansa sylissäni. Lisäksi kuvassa on lapsistani kaksi: kuusivuotias Olga ilmeilee vauvalle ja nelivuotias Toivo on selin.
– Kun katson itseäni kuvassa, haluaisin sanoa, ettei ole mitään hätää. Pärjäät kyllä, eivätkä tärkeät ihmiset ympärilläsi häviä mihinkään, vaikka elämä muuttaa sinua ja jättää sinuun myös kipeitä jälkiä, Mari Leppänen (oik.) sanoo.
© Mari Leppäsen kotialbumi
Olen kasvanut isossa perheessä. Minulla on kuusi sisarusta, kolme lasta ja olen monen lapsen täti.
Tässä yksilökeskeisessä, yksin pärjäämistä korostavassa ajassa kuvaan liittyy erityinen kiitollisuus niistä ihmisistä, joiden keskellä olen saanut itse kasvaa.
Toivoisin, että jokaisella meistä olisi ympärillään ihmisiä, jotka näkisivät ja rakastaisivat meitä sellaisina kuin olemme ja osaisivat nähdä toisessa ihmisessä ihmeen.
Elämä muuttaa meitä väistämättä ja jättää meihin jälkiä, emmekä voi valita, millaiseen perheeseen synnymme ja millaisessa yhteisössä kasvamme.
Silti kuka tahansa meistä voi olla toiselle se ihminen, joka katsoo toista samalla tavalla kuin Olga katsoo vauvaa tässä kuvassa.
Rakastava ja hyväksyvä katse ei välttämättä tule aina omasta perhepiiristä, vaan se voi tulla jostain muualta.
Lue myös Kotiliesi.fi: Jaakko Olkinuora koki noviisina rimakauhua munkiksi ryhtymisestä: ”Kun vihkimys tulee, ajatukset rauhoittuvat”
Jo pois muuttaneet lapset palasivat takaisin
Tuo aika oli perheemme elämässä kiihkeää ja intensiivistä, täyttä elämää. Meillä oli kolme pientä lasta, puolisoni kävi töissä Helsingissä, ja minä työskentelin kirkossa tiedottajana ja opiskelin teologiaa. Kuvasta välittyy silti ihana vapauden tunne.
Lapset olivat vähän sellaisia Melukylän lapsia. He saivat mennä ja tulla vapaasti naapurin lasten mukana.
Nyt kaksi lapsistamme on muuttanut pois kotoa. Tänä kesänä elämme taas täyttä perhe-elämää, kun lapset ovat palanneet kesätöiden perässä Turkuun ja asuvat kotona.
Yhtäkkiä eteinen on taas täynnä kenkiä ja jääkaappi tyhjenee vauhdilla. Tuntuu mukavalta palata hetkeksi aikaan, joka ei ole enää tavallista arkeamme.”
Mari Leppäsen, 45, elämäkerta Kotimatkoja Mari Leppäsen kanssa ilmestyi keväällä.
