Nainen, 40, Uusimaa: Olen päättänyt mieheni kanssa, että emme halua lapsia. Meillä on karvalapsi, koiramme. Se riittää meille.
Vaikka olemme puhuneet asian huolellisesti läpi, välillä mietin, kadunko joskus myöhemmin päätöstäni. Ajattelenko vanhana vielä samalla tavalla lapsiasiasta? Harmittaako minua mummona, etten aikoinaan hankkinut lapsia? Toisaalta ajattelen myös, ettei olisi oikein lasta/lapsia kohtaan, jos päättäisimme hankkia jälkikasvua vain siksi, ettemme haluaisi katua myöhemmin. Ikään kuin varmuuden vuoksi.
Tiedän tarkasti, miksi en halua biologista lasta. Syynä on se, että epäilen omien voimavarojeni riittävyyttä. Oma lapsuuteni oli haastava. Vaikka nykyään elän tasapainoista elämää, minulla on lapsuudenkokemusten takia suurempi riski ajaa itseni liian tiukille ja uupua. Uskon, että lapseen sitoutuminen saisi minut liian reunalle omien voimieni kanssa. Ottaisin siinä liian suuren riskin. Se ei olisi reilua lasta kohtaan. Ylipäätään haluan elää vapaana isoista vastuista. Vapaus on vastuun toinen puoli.
Lue myös Seura.fi: Seura selvitti: Lapsettomuus on ajan ilmiö, yhä useampi suomalainen ei halua lapsia – ”Lapset ja vanhemmuus eivät kerta kaikkiaan houkuta”
”Olemme tehneet puolisoni kanssa arvotyöskentelyn”
”Teen töitä perheiden kanssa. Työstäni johtuen tiedän paljon lasten ja vanhempien suhteesta. Tieto ei lisää halukkuuttani äitiyteen. Päinvastoin. Ymmärrän, miten suuri vastuu vanhemmalla on, ja juuri nyt tuntuu siltä, etten jaksa lähteä hommaan.
Vaikka mietin välillä, kadunko joskus valintaani, olen tosi rauhallisilla mielin lapsiasian kanssa. Olen hyväksynyt sen, että biologinen äitiys on asia, joka jää kokematta kohdallani.
Olemme tehneet asiassa niin huolellisen arvotyöskentelyn puolisoni kanssa, että tunnen, että seisomme vakaalla maalla päätöksemme kanssa. Olen tyytyväinen elämääni. Saan tehdä merkityksellisiä asioita ja saan myös toteuttaa kunnianhimoani töissä sillä tasolla kuin haluan.”
Psykologi: ”Tulevaisuuteen liittyy aina epävarmuuksia”
Psykologi, psykoterapeutti Marianne Back kommentoi:
”Jos miettii, miten pääsisi sinuiksi sellaisen elämänvalinnan kanssa, josta ei ole varma, ensimmäinen iso askel on, että toteaa asian ja hyväksyy sen. Aivan kuten nainen on tehnyt! Kuulostaa siltä, että hän on päässyt valintansa kanssa tosi hyvin sopuun.
Naisen ja puolison parisuhde vaikuttaa hyvältä keskustelusuhteelta. Nainen kertoo, että he ovat tehneet yhdessä arvotyöskentelyä. Juuri näin kannattaa toimia isoissa päätöksissä.
Elämänvalinnoissa auttaa se, että on tietoinen omista arvoistaan ja arvojärjestyksestään. Silloin pystyy valinnan paikan tullessa tiedostamaan paremmin sen, kumpi vaihtoehto olisi itselle parempi. Arvojen mukaan toimiminen auttaa elämään myös sellaista elämää, johon itse on tyytyväinen.
Luen tarinasta pientä tulevaisuudenhuolta: tuleeko katumusta jatkossa? Huolesta voisi yrittää päästä eroon sillä, että nainen pyrkisi keskittymään tämänhetkiseen tilanteeseen, eli siihen, että kaikki on tosi hyvin.
On turha stressata itseään tulevaisuudella, koska siitä ei voi koskaan kuitenkaan tietää. Voimme yrittää ohjata tulevaisuutta haluamaamme suuntaan omilla elämänvalinnoillamme, mutta silti tulevaisuuteen liittyy aina epävarmuuksia.”
