Home » Erikoisten oireiden vuoksi Hannan, 53, oli annettava pastan palaa pohjaan ja soitettava ambulanssi: ”En aio luovuttaa”

Erikoisten oireiden vuoksi Hannan, 53, oli annettava pastan palaa pohjaan ja soitettava ambulanssi: ”En aio luovuttaa”

Polttopuiden hakeminen kuistilta onnistuu näin: Hanna Loikas istuu pyörätuolissa kori sylissään. Henkilökohtainen avustaja Riikka Närhi latoo puita koriin. Kun kori on täynnä, Hanna rullaa pyörätuolilla keittiöön ja sytyttää tulet kamiinaan.

Hanna rakastaa tulta. Aiemmin hänellä oli tapana lämmittää imatralaisen rintamamiestalonsa saunaa hitaasti ja nautiskellen. Saunan lämmetessä hän tuijotteli tuleen ja rauhoittui.

Enää hän ei jaksa kantaa polttopuita eikä hän pääse alakertaan saunallekaan. Moni muukin asia, tai oikeastaan joka ikinen asia, Hannan elämässä on mullistunut lyhyessä ajassa.

Nainen, joka on aiemmin tehnyt kaiken itse, kuten remontoinut oman talonsa, ei saa nyt edes vedettyä sukkia jalkaan.

”Olin kuin robotti, jonka patterit olivat hiipumassa”

Oireita oli ollut jo vuosia. Ne oli kuitenkin helppo sivuuttaa ja panna vanhenemisen tai väsymyksen piikkiin.

Oli kummallista alkujäykkyyttä liikkeelle lähtiessä. Oli sormien puutumista ja voimattomuutta niin, että tavarat eivät pysyneet käsissä. Jauhelihaa paistaessaan Hannan piti nostaa paistinpannu kaksin käsin, kun yhdellä ei enää jaksanut.

Toiminnallinen häiriö teki Hannasta työkyvyttömän, mutta nainen ei aio luovuttaa.

Ensimmäisen kerran Hanna hakeutui lääkärille vuonna 2019. Jäykkyys oli siihen mennessä niin häiritsevää, että hän ei uskaltanut istua, koska pelkäsi, ettei pääse enää liikkeelle. Istukaa te vain, minä seison, hänellä oli tapana sanoa muille.

Lääkäriltä tuli ohje ottaa särkylääkettä, mennä fysioterapiaan ja pudottaa vähän painoa. Koronavuosien läpi Hanna sinnitteli oireineen. Ikea-kassit, joihin hänellä oli tapana mättää polttopuita liiterissä, eivät enää hievahtaneetkaan, kun hän yritti nostaa niitä.

Syksyllä 2022 Hannan voimat alkoivat olla lopussa. Yksityisenä perhepäivähoitajana työskennellyt Hanna ei jaksanut enää pitää lapsia sylissä eikä seisoa hellan edessä laittamassa ruokaa.

Tuli päivä, kun oli pakko istua alas ja antaa pastaruoan palaa pohjaan. Hannan oli soitettava vanhemmille ja pyydettävä hakemaan lapset pois.

Näin saat käyttöösi kaikki upeat edut

Annan tilaaja pääsee käsiksi kaikkiin klubietuihin.

Tilaaja: Kirjaudu tai luo tili tästä.

Kirjaudu

Mikäli et ole vielä tilaaja, tilaa Anna tästä.

Tilaa

Pulmatilanteissa ole yhteydessä asiakaspalveluun.

Selaa ylöspäin