Home » Hallitus pidentää Ylestä neuvottelevan ryhmän työtä – Leikkaus­neuvottelut täysin kesken

Hallitus pidentää Ylestä neuvottelevan ryhmän työtä – Leikkaus­neuvottelut täysin kesken

Hallitus päättää tänään, että Yle-työryhmän työ jatkuukin kesäkuun loppuun saakka. Ylen muutostarpeita arvioiva ryhmä jatkaakin työtään kesäkuun loppuun saakka. Hallituksen yleisistunnon asialistalla on tänään työajan pidennys, ja Iltalehden tietojen mukaan työajan pidennys asetetaan kesäkuun loppuun saakka. Alun perin työryhmän piti saada mietintönsä valmiiksi toukokuun lopussa, nyt ryhmän virallista työaikaa pidennetään kesäkuun loppuun. Ryhmästä kerrotaan, että tavoitteena on kuitenkin saada työ valmiiksi juhannukseen mennessä.

Selaa ylöspäin