Hanna-Kaija aloitti 12-vuotiaana parisuhteen, josta yritti erota monta kertaa – baari-ilta kaverien kanssa muutti kaiken

”Synnyin ihan tavalliseen työläisperheeseen, jossa meitä lapsia tuettiin vahvasti liikkumaan. Mutta kun koulu alkoi, ei taipaleeni mennyt enää yhtään tavallisesti. Minulla oli oppimisvaikeuksia, mutta niitä ei tuohon aikaan 1990-luvun alussa osattu diagnosoida. Aloin kokea olevani vain tyhmä. Lama-aika kun oli, erityisopetus leikattiin pois ja minut siirrettiin mukautettuun opetukseen. Se vain pahensi tilannettani. Ookkonä vammanen kun käyt vammasten koulua, kaverit ilkkuivat. Aloin itsekin uskoa, että olen paitsi tyhmä niin minussa on myös jotain vikaa.

Lue myös: Moni on kokenut henkistä väkivaltaa parisuhteessa yli 20 eri tavalla – nämä ovat yleisimmät henkisen väkivallan muodot

Kun koulun suosituin ja karismaattisin poika sitten kiinnitti juuri minuun huomiota, vaikka olisi voinut valita kenet tahansa, se oli kuin palsamia haavoille. Aloimme seurustella. Seurustelu oli heti vakavaa, vaikka olin 12-vuotias. Valitettavasti kuvioihin tuli myös väkivalta. Vanhempani yrittivät puuttua tilanteeseen, vailla menestystä.

Poikaystävä valtasi nopeasti koko elämäni, ja väkivalta murensi oman tahtoni. Teini-ikä on oman identiteetin kasvun aikaa, ja minä sisäistin monesta suunnasta sen, että en ole yhtään mitään.”

Ehdoton rakkaus parantaa

”Jäin suhteeseen kymmeneksi vuodeksi. Yritin erota monta kertaa, mutta hän sai minut uskomaan, että minusta ei olisi mihinkään ilman häntä. Ensimmäinen lapsemme syntyi, kun olin 18, ja toinen pari vuotta myöhemmin.

Elämämme oli kaoottista ja stressaavaa. Kaikki energiani meni arjen pyörittämiseen. En oikein edes muista noilta vuosilta mitään. Painoin pahimmillani 36 kiloa, koska oireilin syömishäiriöllä. Syöminen oli ainoa asia, jota koin pystyväni kontrolloimaan.

Jotain voimaa minussa kuitenkin oli, sillä 22-vuotiaana lopulta irtauduin suhteesta. Tein sen nykyisen mieheni avulla. Hän kuului samaan kaveripiiriin, mutta hänellä ei ollut aavistusta, minkälaisessa tilanteessa elin.

Yhtenä baari-iltana löysimme toisemme, ja sen jälkeen asiat tapahtuivat nopeasti. Muutimme yhteen kuuden viikon seurustelun jälkeen ja kolmessa kuukaudessa olimme kihloissa. Viisi kuukautta myöhemmin aloin odottaa yhteistä lastamme. Naimisiin menimme, kun lapsi syntyi.

Mieheni ehdoton rakkaus on ollut parantavaa. Hän on eheä ja maadoittunut ihminen eikä säikähtänyt mitään.

Alussa yritin tuoda suhteeseemme edellisen parisuhteen tapoja. Jos olimme eri mieltä jostain asiasta, odotin peloissani, koska räjähtää ja tavarat lentävät. Saatoin myös huutaa kovaa. Mies näki näiden häiriintyneiden toimintamallieni taakse, otti minut syliin ja sanoi, että ei ole mitään hätää. Me olemme vain eri mieltä asioista, ja niistä voi keskustella.”

Teini-ikä alkoi vuosia myöhässä

”Aika nopeasti hänen rakkautensa teki oloni niin turvalliseksi, että minulla alkoi teini-ikä. En ollut sitä ajallaan käynyt läpi, koska siihen ei ollut mahdollisuutta. Alkoi vimmattu oman naiseuden hakeminen. Aloin meikata ja käyttää korkokenkiä. Tukka oli aina mintissä. Ruokakauppaan lähdin lasten kanssa täydessä tällingissä. Rupesin käymään festareilla, ja mies hoiti kotona lapsikatrastamme.

Sain tutkia naiseuttani ja kasvaa siihen, kuka olen ja minkälainen olen naisena. Alussa oli vaikea uskoa, että saan tosiaan näkyä omana itsenäni. Alussa olin myös varma, että pian alkaa arki ja kaikki ihana katoaa. Nyt, yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin ’kohta arki alkaa’ on yhteinen vitsimme, sillä vielä se ei ole alkanut.”

Oppimisvaikeuksien syy hahmottuu

”Olin 30-vuotiaaksi asti kotiäiti. Minulla ei ollut mitään uratoiveita, koska olin niin syvästi sisäistänyt sen, että minusta ei ole mihinkään. Rakastin tanssimista, ja puolisoni kannusti minua tanssitunneille. Vasta kolmekymppisenä uskaltauduin kansanopiston tanssilinjalle vuoden koulutukseen. Se muutti elämäni. Vastoin omia odotuksiani pärjäsin siellä todella hyvin.

Tein koulussa myös lukihäiriötestin, jossa paljastui, että minulla on vaikea lukihäiriö. Se auttoi ymmärtämään, mistä lapsuuden kouluvaikeudet johtuivat – eivät suinkaan tyhmyydestä. Eniten minua nosti se, että löysin tanssista oman intohimoni.

Menestyksen myötä nälkäni kasvoi, ja hain ammattitanssijan koulutusohjelmaan. En ollut uskoa, että pääsin sinnekin. Tanssijan ominaisuudet olivat minussa syntyjään, ja mieleni on aina nähnyt asioita liikkeenä. Kun valmistuin ammattitanssijaksi, jatkoin opintoja vielä ammattikorkeakoulussa. Minusta tuli tanssipedagogi.”

Irti vaikeista kokemuksista

”Kaikkein raskain vaihe elämässäni on ollut se, kun yhdellä lapsistani oli vuosia sitten erittäin vaikeaa. Se syöksi minut raiteiltani. Romahtamisessani oli se hyvä puoli, että vihdoin hakeuduin hoitoon. Pääsin terapiaan, joka auttoi valtavasti. Kuntoutuksen aikana sain myös ADHD-diagnoosin. Sitä kautta tuli lisää selitystä lapsuuteni kouluvaikeuksille.

Lue myös Kotiliesi.fi: Ex-puoliso päätti, mitä Riina-Maria, 43, sai pukea päälleen – henkinen väkivalta alkaa usein hienovaraisesti ja etenee manipuloinniksi

Ilmeni myös, että olin nuoruuden peruja kärsinyt vuosien ajan masennuksesta ja väkivaltaisesta suhteesta johtuneesta traumaperäisestä stressihäiriöstä.

Lapsen tilanteen ja muiden vaikeiden kokemusten aiheuttamaa tuskaa on helpottanut valtavasti se, että pystyin käsittelemään niitä tanssiteoksissani. Se on auttanut päästämään irti tuskasta. Teosteni kautta tunsin, miten kokemuksistani tuli jaettuja, kun yleisö eli mukana. Minun ei tarvitse enää kantaa niitä itsessäni.

Viime aikoina taidealalla on ollut vaikeaa. Ensin oli korona, ja nyt kulttuurin rahoitusta on päätetty leikata. Kun vähenevät tuntityöt ja yhä niukemmat apurahat alkoivat katkeroittaa, päätin toimia. Opiskelen tällä hetkellä sosionomiksi ja terapeutiksi. En halua jäädä paikoilleni valittamaan kaiken vaikeutta. Mieluummin teen jotain muuta. Sitä paitsi terapeuttina voin auttaa muita kaltaisiani löytämään oman potentiaalinsa.”