Home » Heidi Kyrö singahti julkisuuteen 15-vuotiaana – syksyllä luvassa on uusi aluevaltaus

Heidi Kyrö singahti julkisuuteen 15-vuotiaana – syksyllä luvassa on uusi aluevaltaus

Laulaja Heidi Kyrö on tehnyt alkukesästä kivoja esiintymisiä, mutta heinäkuussa on luvassa rauhallisempi tahti omien keikkojen tiimoilta. 

”Lauluopetuksia minulla on aika paljon ja myös juontokeikkaa”, Heidi kertoi saavuttuaan Hämeenlinnan Uuden Kesäteatterin Elämältä kaiken sain -musiikkikomedian kutsuvierasensi-iltaan. 

Myöhemmin syksyllä Heidi on mukana tuottamassa ja järjestämässä Hämeen Ääni -laulukilpailua. Kilpailu käydään Hämeenlinnassa ja Heidi toimii myös tuomariston puheenjohtajana.

Lue myös: Laulaja Heidi Kyrö puolisonsa tapaamisesta: ”Tunsin, että edesmennyt ystäväni ohjasi hänet luokseni lohduttamaan minua” 

”Olen paiskinut kilpailun kanssa hommia nyt neljä kuukautta joka päivä. Kilpailuun ovat tervetulleita kaikki laulajat ihan mistä päin Suomea tahansa”, Heidi kertoi. 

Vuoden 1993 Tangoprinsessaksi valittu ja Syksyn sävelessäkin hyvin menestynyt Heidi tietää, millaista laulukilpailuihin osallistuminen on niin kilpailijalle kuin tuomaristossa istujalle.

Lue myös Seura.fi: Koulukiusaaminen teki laulaja Heidi Kyrön nuoruudesta helvetin: ”Pahinta oli, ettei vainoaminen rajoittunut kouluun”

”Minulla on tässä nyt aika iso tontti, mutta olen nauttinut tästä tosi paljon juuri sen takia, että laulaminen on minulle tärkeää ja tiedän, miten tärkeää se on ihmisille. Se, että asettaa panoksia osallistumalla kilpailuun ja pääsee liveyleisön eteen, ruokkii myös laulajan kehittymistä tosi paljon.”

Voittaja pääsee muun muassa äänittämään yhden kappaleen Heidin studioon sekä saa häneltä myös lauluvalmennusta. Laulutyylillä ei kilpailuun osallistujilla ole väliä. 

”On kuultu jazzia, heavyrockia, poppia, perus iskelmää, mitä vain. He, jotka pääsevät finaaliin eivät ole vain omavalintaisten laulujen varassa, vaan heille olemme laatineet tiukan listan, josta toisen kierroksen kappaleet valita.” 

Selaa ylöspäin