Home » Henna voi halvaantua milloin vain – ihmisten katseisiin hän ei ole tottunut

Henna voi halvaantua milloin vain – ihmisten katseisiin hän ei ole tottunut

Tiuhti säntäilee parvekkeelle ja sisään sellaisella vauhdilla, että matot menevät rullalle. Mymmeli tarkkailee tilannetta rauhallisempana rahin takaa.

Ojan pohjalta löytynyt Tiuhti ja villiintyneestä kissapopulaatiosta pelastettu Mymmeli ovat parhaimmat ystävykset, vaikka aluksi Tiuhti osoitti mieltään Mymmelin tultua taloon. Nykyään ne nukkuvat kerällä vierekkäin ja pesevät toisiaan.

Kissoista on iloa. Mymmeli on kissoista arempi ja varautuneempi.

© Tommi Anttonen

Kissoista on paljon iloa niiden emännälle Henna Haaralalle. Jyväskyläläinen Henna viettää runsaasti aikaa kotona useiden sairauksiensa ja rajoitteidensa vuoksi.

Henna on ynnäillyt, että hänellä on yhteensä kaksitoista eri diagnoosia. On muun muassa fibromyalgia, migreeni, psykiatrisia diagnooseja ja autismikirjon häiriö.

Lisäksi hänellä on kavernooma eli harvinainen synnynnäinen verisuoniepämuodostuma. Vadelmaa muistuttava sykerö sijaitsee kriittisessä paikassa selkäydinkanavassa painaen jalkoihin meneviä hermoja.

Tämä aiheuttaa Hennalle neurologisia ja halvausoireita.

Henna kuvailee kasvainta tikittäväksi aikapommiksi. Hän joutuu elämään sen tiedon kanssa, että saattaa joku päivä halvaantua pysyvästi.

Lue Kotiliesi.fi: Suku yritti estää harvinaisesta sairaudesta kärsivää Pirkkoa elämästä, mutta hän hankki parisuhteen, lapsen ja seksielämän – ”Luuni voivat murtua yhdestä halauksesta”

Elämään tuli mörkö

Kun Henna oli kymmenvuotias, hänen jalkansa lähtivät yllättäen alta. Sairaalassa otetuissa magneettikuvissa näkyi jotain sellaista, mitä ei olisi pitänyt näkyä.

– Kavernoomasta tuli elämääni iso mörkö. Lääkärit sanoivat jo tuolloin, että minulla olisi 50 prosentin mahdollisuus halvaantua niskasta alaspäin. Pienetkin muutokset voisivat aiheuttaa rajuja oireita.

Näin saat käyttöösi kaikki upeat edut

Annan tilaaja pääsee käsiksi kaikkiin klubietuihin.

Tilaaja: Kirjaudu tai luo tili tästä.

Kirjaudu

Mikäli et ole vielä tilaaja, tilaa Anna tästä.

Tilaa

Pulmatilanteissa ole yhteydessä asiakaspalveluun.

Selaa ylöspäin