Hilkka Honkanen, 67, pakkaa metsästysretkelle aina tuhdit eväät. Termospullollisen vihreää teetä, jogurttia, eväsleipiä, nuotiomakkaraa ja tummaa suklaata. Hän ajaa kotoaan Rääkkylästä Polvijärvelle metsästysmajalle, jonne kokoontuu jahtipäivinä noin 30 hengen porukka.
Aluksi katsotaan riistakameran kuvat ja edellisyön havainnot hirvien liikkeistä. Sitten jaetaan passipaikat ja arvotaan mukaan pääsevät koirat. Ne ilmoittavat haukkumalla, mistä suunnasta hirvi on tulossa.
Eräs metsästysreissu nelisen vuotta sitten on jäänyt erityisesti Hilkan mieleen. Hän oli rauhoittunut kannonnokkaan kuuntelemaan, miten närhet ääntelevät ja tuuli ujeltaa. Kettukin jolkotteli ohitse. Vaikka saaliin saaminen on osa viehätystä ja Hilkka syö mieluiten riistalihaa, eniten hän nauttii metsässä olemisesta.
”Olen nopeatempoinen ihminen, mutta metsässä rauhoitun. Siellä on oltava hiljaa, koska hirvellä on hyvä kuulo, mutta huono näkö.”
Kun kauempaa kuului haukuntaa, Hilkka valpastui asemiin. Toinen passimies oli osunut hirveen, mutta eläin ei ollut kaatunut. Hilkka laskeutui aseen kanssa polviasentoon, kun valtava hirvi juoksi näköpiiriin.
”Hirvi ei pysy paikallaan kuin mallinukke. Kun se tulee kohti, on ammuttava silmänräpäyksessä.”
330-kiloinen sarvipää kaatui. Sen jalat levähtivät Hilkan sanoin ”neliluisuun”. Helpotuksen tunne valtasi mielen. Onnistuinpas! Hilkka ei ole koskaan epäröinyt ampua riistaa tai mennyt h-hetkellä paniikkiin. Hän osallistuu mielellään myös nylkemiseen ja suolistamiseen.
© Riikka Hurri
”Sanon aina, että nyt laitetaan gynekologin hanskat käteen. Jos metsällä on tullut kylmä, viimeistään nylkemisessä tulee hiki. Sisäelimistä sydän, munuaiset ja maksa otetaan syrjään. Ne ovat mielestäni nättejä.”
Kerran Leo tarjosi kivääriä myös Hilkalle
Hilkka oli ensimmäistä kertaa hirvimetsällä kolmekymppisenä isänsä kanssa. Hän muistaa edelleen, miten pakkanen nipisteli poskipäitä ja lumi ylsi peppuun. Oli jännittävää seurata lumeen jääneitä hirven jälkiä. Hilkan tehtävänä oli painaa äänitorvea ja pyöräyttää jänisräikkää. Niillä viestitettiin passiin jääneille metsästäjille, mistä suunnasta hirvi oli tulossa.
Innostus syttyi toden teolla kuitenkin vasta nelikymppisenä. Hilkka kulki hirvenhiihtoa harrastaneen miehensä mukana kisoissa ja ampumaradalla. Kerran Leo tarjosi kivääriä myös Hilkalle.
”Tuumasin, että jos saan kymmenen laukausta tauluun, minäkin alan harrastaa hirvenhiihtoa.”
Ja kuinkas kävikään. Hilkka napsutteli sadan metrin etäisyydeltä kaikki laukaukset tauluun. Taisipa jokunen osua keskellekin. Hänen miehensä tuumasi, että Hilkka on luontainen talentti. Sen jälkeen Hilkka suoritti metsästyskortin, liittyi metsästysseuraan ja hankki aseen. Nykyään Hilkka käy myös jänis-, kauris- ja villisikajahdissa.
”Viimeksi tänä aamuna tuli kutsu villisikajahtiin. Siinä onkin tekemistä, kun siat ovat niin vikkeliä.”
Hilkka on myös halkoholisti
Hilkka kilpailee hirvenhiihdossa, -kävelyssä ja -juoksussa. Lajiin kuuluu joko 7–9 kilometrin hiihto tai 4–5 kilometrin maastojuoksu. Hirvikävelyssä kierretään metsään merkitty reitti omassa tahdissa.
Reitillä kilpailija arvioi etäisyyden hirvenpääkuviin, jotka ovat 50–200 metrin päässä maastossa.
”Arvioinnissa täytyy hallita mielensä, ettei tee äkkivääriä päätelmiä. Toiset arvioivat, näkyykö kuvasta sieraimet tai miten hyvin korvat erottuvat. Minä en niitä välttämättä edes näe. Jos kuva on tumma ja pieni, se on 170 metrin päässä”, Hilkka vitsailee.
Reitin loppupuolella ammutaan kymmenen laukausta sadan metrin päässä olevaan kohteeseen. Haastavinta on rauhoittaa itsensä ampumiseen.
”Samaan aikaan pitää hallita tukikäsi, tähtäävän silmän liike ja hengitys.”
Kisoissa Hilkka ottaa mittaa ennen kaikkea itsestään. Piirikisoissa on yleensä pari naisosallistujaa, SM-kisoissa jopa sata kilpailijaa.
”Kisaaminen on hyvä syy lähteä lenkille. Puntteja en nostele, mutta olen halkoholisti. Hakkaan oman metsän puista halkoni, joilla lämmitän saunaa, takkaa ja leivinuunia. Siitä olen saanut vahvuutta kehooni.”
Ennen kisoja Hilkka hölkkää metsässä, venyttelee ja käy halaamassa mäntyä.
”Laitan kädet rungon ympärille ja halaan pitkään. Se rauhoittaa mieltä ja kehoa. Olen lukenut vinkkejä mielikuvaharjoittelusta, jossa käydään laukaukset mielessä läpi, mutta enhän minä sellaista jaksa tehdä”, Hilkka tuumaa.
Viime kesänä hän voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa hirvikävelyssä.
”En voi kieltää, ettenkö olisi kultaa havitellut. Tällä kertaa kaikki kolme osa-aluetta menivät nappiin. Tuntuihan se hienolta!”
Juttu on julkaistu Vivan numerossa 11/2024.
