”Lapsuuttani voi ehkä kutsua lasiseksi. En muista siitä kovinkaan paljon, olen varmasti sulkenut paljon asioita pois. Varhaislapsuudessani muutimme isäni opintojen ja työn perässä usein. Olin 12, kun vanhempani erosivat.
Äiti on ollut tukeni ja kallioni. Hän on järkevä pohjalaisnainen, sinnikäs ja peräänantamaton.
Olen ainoa lapsi, ja vaikka minulla oli paljon kavereita, viihdyin itsekseni. Lapsena vietin myös paljon aikaa isovanhempien luona. Sekä isän että äidin puolelta mummot, papat ja tädit ovat olleet kovia tekemään käsillään kaikenlaista.
Heiltä sain lapsena tekemisen mallia, ja olinkin kova näpräämään. Pienempänä ompelin barbeille vaatteita, neuloin ja virkkasin. Yläkouluikäisenä tein vaatteita kavereillenikin. Myöhemmin olen ajatellut, että lapsuuteni ikävät asiat hautautuivat näiden ihanien juttujen alle.”
Ensin hammaslääkäriksi, sitten näyttelijäksi, sitten…
”Pitkään ajattelin, etten halua käsitöistä ammattia. Pelkäsin, että harrastukseni menee pilalle, jos alan tehdä sitä työkseni. Yläasteella ajattelin, että ryhdyn hammaslääkäriksi. Myöhemmin keksin, että näyttelijäksi! No, lopulta päädyin kuitenkin Helsingin yliopiston käsityönopettajankoulutuslinjalle, ja se oli minulle oikea paikka. Sain elinikäisiä ystäviä. Alkuun he kyllä vinoilivat siitä, miten vakuuttavasti väitin, etten ainakaan opettajaksi rupea.
Nyt olen ollut käsityönopettaja 37 vuotta ja käyttänyt oppilaiden kanssa myös näyttelijän taitoja.
Koen työni tärkeäksi. En ole opettanut käsitöitä. Olen opettanut lapsia kasvamaan käsitöiden avulla, auttanut heitä ymmärtämään maailmaa.
Työni ohella olen aina myös opiskellut jotain, ensin luokanopettajaksi, sitten pukeutumisneuvojaksi ja stylistiksi. Minulla on myös sisustusalan ja yrittäjän ammattitutkinto.”
Lue myös Kotiliesi.fi: Vaatteiden korjaus on tulevaisuuden taito, väittää käsityönopettaja – eikä korjaus ole edes niin vaikeaa kuin luulet
Kolme vuotta täyttänyt Jaana on saanut lahjaksi Otto-oravan ja vaaleansinisen koiran, jotka hänellä on edelleen tallessa. Kuvan oranssin mekonkin Jaana muistaa edelleen hyvin.
© Jaana Inkin kotialbumi
Tähystys paljasti potilaalle itselleenkin, mistä on kyse
”Olen selvinnyt myös kolmesta syövästä.
Vuonna 2012 työpaikkani Hämeenlinnan normaalikoulu muutti Tampereelle. Koska asun Turengissa, päivittäinen työmatkani venyi pariinsataan kilometriin. Olin vähän aiemmin elvyttänyt vanhan kuntosaliharrastukseni. Pitkästä työmatkasta huolimatta raivasin aikaa myös kuntoilulle.
Niinpä pari vuotta Tampereella oltuani ihmettelin, kun aloin väsyä ja hengästyä koulun rappusissa, minunhan piti olla hyvässä kunnossa.
Keväällä 2014 havahduin koiralenkillä siihen, että kylkeeni pisti. Juhannuksen tienoilla myös jalkani kipeytyi. Kun tein rippimekkoa ystäväni tyttärelle, ystäväni kehotti minua hakeutumaan lääkärille. Hänestä jalkani näytti pahalta.
Päivystyksessä lääkäri totesi heti, että minulla on tulppa jalassa. Samalla otettiin verikokeita ja huomattiin, että veriarvotkin olivat kehnot.
Pääsin nopeasti tutkimuksiin. Tähystyksessä huomasin itsekin kuvaruudulta, että suolistossani oli jotain, mikä ei sinne kuulunut. Heinäkuussa minulta leikattiin kasvain paksusuolesta.
Seuraavana päivänä sain tietää, että samalla oli poistettu toinen munasarjani, koska se oli näyttänyt omituiselta. Se oli laitettu patologille tutkittavaksi.”
Syöpäkontrolleissa on käytävä kolmen vuoden välein
”Muutaman viikon toivuttuani sain kotiin kirjeen, josta jotenkin ymmärsin, että myös munasarjassani oli ollut syöpä. Lääkäri oli pahoillaan, että sain tietää tällaisesta asiasta kirjeitse.
Toinenkin munasarjani ja kohtu poistettiin. Kävi ilmi, ettei munasarjan syöpä ollut mikään paksusuolensyövän etäispesäke. Minulla oli kaksi aivan eri syöpää.
Kun tätä ryhdyttiin tutkimaan, löydettiin Lynchin syndrooma, geenivirhe, joka altistaa molemmille syövilleni.
Vielä kolmannen kerran syöpä ilmoitti itsestään, kun huuleni reunaan ilmaantui muutaman kuukauden kuluttua outo patti. Ajattelin, että se oli jonkinlainen luufinni. Työterveyslääkäri arvioi sen nestepatiksi.
Seuraavassa syöpäkontrollissa siitä otettiin kuitenkin näytepala. Olin koululla uuden opetussuunnitelman koulutuksessa, kun puhelin soi. Huulestani oli löytynyt okasolusyöpä.
Siitäkin paranin. Nyt olen saanut olla monta vuotta terve. Lynchin syndrooman vuoksi käyn syöpäkontrolleissa kolmen vuoden välein.”
Lue myös Kotiliesi.fi: Kulkeeko syöpä suvussa? Tietyt syövät ja sairastuminen nuorena voivat kertoa, että syöpä on perinnöllinen
Terveestä sairaaksi ja sairaasta terveeksi
”Olen aina ollut tosi terve, joten syöpä ja hoidot vaikuttivat myös mieleeni. Suoritin kuitenkin paranemisen hienosti. Olin toipumisen mallioppilas.
Olin tullut reilussa vuodessa terveestä sairaaksi ja taas sairaasta terveeksi. Olisi pitänyt olla iloinen ja ajatella, että elämälle kiitos. Mutta en kyennyt ajattelemaan näin. Yhtäkkiä lamaannuin täysin.
En pystynyt tekemään käsitöitä. Sytostaattihoitojen aikaan sormistani oli mennyt tunto. Olin ehtinyt pelätä, että menetän käsityön ilon ja ehkä myös ammatin. Mietin, tuleekohan minusta enää minä. Päivät kuluivat maatessa.
Olen aina ollut pyöreä, mutta nyt laihduinkin rajusti. Minun piti tehdä itselleni ohjelma, jonka mukaan pakottauduin syömään parin tunnin välein.
Huomasin pikkuhiljaa toipuvani, kun uudet opinnot alkoivat taas kiinnostaa. Ensin menin Turun yliopiston Välineitä käsityöhön -koulutukseen. Sitten huomasin ilmoituksen positiivisen pedagogiikan ja laaja-alaisten hyvinvointitaitojen opettajankoulutuksesta. Aloitin toisen elämäni uudella innolla.”
Jaana ompeli koulussa vaatteita myös kavereilleen. Opiskelukavereiden kanssa tehdyllä reissulla hänellä kuitenkaan ollut mitään tehtyä. Matkalla vastaan tullut korsetti piti laittaa heti päälle.
© Jaana Inkin kotialbumi
Käsityöt opettavat suhtautumista koko elämään
”En ole vieläkään parempi ihminen, mutta katselen elämää eri tavalla kuin ennen. Vaikka se kuulostaakin trendikkäältä, olen oppinut suhtautumaan itseeni armollisemmin. Edelleen kohkaan pienistäkin asioista, mutta toisaalta ymmärrän, ettei maailma koskaan tule valmiiksi.
Käsityöt ovat tehneet minusta minut. Käsityöprosessien kautta olen oppinut katsomaan maailmaa niin, että ensin mietitään ja ideoidaan, sitten suunnitellaan ja aletaan tehdä. Ehkä epäonnistutaan, puretaan, muutetaan suunnitelmia ja tehdään uudestaan. Sitten nautitaan, kunnes työ on tehnyt tehtävänsä ja saa ehkä uuden elämän jossain muussa muodossa tai muualla. Sitten aloitetaan taas jotain uutta.”
Hyvää elämää
Olen ylpeä käsityöllisestä ajattelustani ja sen tuotoksista.
Inspiroidun siitä, miten fiksuja ihmiset ovat keksimään ja kehittämään uusia juttuja.
Rakkain rutiinini on venytellä aamulla sängyssä ja samalla toivottaa itselleni hyviä asioita päivää varten.
Haaveilen siitä, että saan edelleen viettää rikasta elämää.
Arvostan jokaista päivää iloineen ja suruineen.
Tunnetko naisen, jonka elämästä haluaisit lukea?
Lähetä vinkki meille sähköpostilla anlukija@otavamedia.fi tai kirjeitse Anna, Uudenmaankatu 10, 00015 Otavamedia (kuoreen merkintä ”Matka naiseksi”). Emme valitettavasti voi vastata kaikkiin viesteihin henkilökohtaisesti.
