Home » Jay, 19, katosi suomalaisten suosikki­kohteessa – Joukkoetsinnät käynnissä

Jay, 19, katosi suomalaisten suosikki­kohteessa – Joukkoetsinnät käynnissä

Espanjan kansalliskaarti etsii tänään yli viikko sitten kadonnutta Jay Slateria Teneriffalla vaikeaan maastoon erikoistuneiden vapaaehtoisten avulla. Espanjan kansalliskaarti on käynnistänyt laajamittaiset etsinnät kadonneen 19-vuotiaan brittituristin, Jay Slaterin löytämiseksi lauantaina Teneriffalla. Poliisi on kutsunut haastavaan maastoon erikoistuneita vapaaehtoisia mukaan etsintöihin vaikeakulkuisella alueella. Asiasta kertoo muun muassa Canarian Weekly. Viimeisin vahvistettu havainto Slaterista tapahtui kesäkuun 17. päivä, jolloin hän soitti paniikissa ystävälleen Lucy Mae Lawlle noin 40 kilometrin päästä New Generation Rave-festivaalien alueelta, jonne he olivat osallistuneet. Slater kertoi olevansa eksyksissä vuorilla ja tarvitsevansa vettä. Lisäksi hänen puhelimessa oli vain yksi prosentti akkua jäljellä. Noin puoli tuntia puhelun jälkeen Slaterista tehtiin katoamisilmoitus. Asiasta uutisoi muun muassa CNN.

Selaa ylöspäin