Jenni asuu perheineen Helsingin rosoisessa kaupunginosassa – ei uskoisi, että värikäs koti on entinen toimisto

Sisustusarkkitehti Jenni Kaksonen asuu aviopuolisonsa Iiron ja heidän kahden poikansa kanssa 79,5-neliöisessä kodissa Helsingin Kalliossa, vuonna 1986 valmistuneessa kerrostalossa. Asunto on yhdistetty ja saneerattu kahdesta entisestä toimistotilasta asuinkäyttöön vuonna 2017. Arkkitehdin suunnittelema kokonaisuus teki Jenniin suuren vaikutuksen, vaikka hän oli pitkään etsinyt huonokuntoista remontoitavaa asuntoa.

Seitsemän vuoden takaiseen ostopäätökseen vaikutti myös taloyhtiön suuri ja suljettu sisäpiha, joka tuntui suorastaan luksukselta kaupungin ytimessä. Perheen elämä Kallion kulmilla on sujuvaa, sillä Jennin vanhemmat asuvat vain kivenheiton päässä Siltasaaressa, ruokakauppa löytyy kotitalon kivijalasta ja työmatkat taittuvat kävellen tai pyörällä. Jenni on nuorempana asunut Kolmannella linjalla, joten kortteleihin liittyy paljon muistoja.

Mihin ihastuit kodissasi?

Kompakteihin neliöihin, joihin mahtuvat kaikki tarvittavat toiminnot, sekä pintamateriaaleihin ja väreihin. Vanhaan toimistotilaan saneeratussa asunnossa oli paljon omaleimaisuutta. Pidän erityisesti keittiön ja olohuoneen muodostamasta avarasta kokonaisuudesta. Eteiseen avattu seinä ja matala istuintaso tilanjakajana on puolestaan persoonallinen ratkaisu. Vanhasta toimistotilasta kertovat osittain esiin jätetyt rakennepilarit ja palkit.

Mistä syntyy avoimen olohuoneen tunnelma?

Tilan katseenkiinnittäjä on taiteilija Carin Bengtsin teos, jonka Iiro on ostanut Bukowskilta. Alkuun ajattelin kauhuissani sen mittakaavaa ja värikkyyttä, mutta tykkäämme siitä todella paljon. Toisaalta rohkeita värejä löytyy meillä myös vaikkapa mummon vanhasta senkistä, ruokatuoleista ja seinistä. Muut kalusteet ja tekstiilit ovat näiden vastapainona melko neutraaleja. Vaihdan olohuoneen tunnelmaa oikeastaan vain irtotyynyjen päällisillä. Tärkein tunnelmatekijä kodissamme on se, että tiettyihin huonekaluihin ja esineisiin liittyy tarinoita.

Lue myös Kotiliesi.fi: Kuvataiteilijan kodissa valaisin löytyy pöydän alta – ihastu runsaaseen sisustukseen: ”Kotimme ei ole kovin käytännöllinen”

Mikä on sinulle rakkain esine?

Mummon vanha senkki. Hän säilytti siinä piirustuspaperia ja kyniä. Jokaisella lapsenlapsella oli laatikossa oma vihko, johon liimasimme kiiltokuvia. Mummon tummaksi värjätyn täysipuisen senkin päällä oli hedelmäkulho ja levysoitin. Kun senkki muutti meille, se sai uuden kauniin sinisen sävyn.

Mitä kodin sävyt merkitsevät sinulle?

Värit tekevät ehdottomasti kodin tunnelman, ja niiden suhteen toimin pitkälti intuitiolla. Mieheni pitää runsaasta värikkyydestä, mikä on sittemmin tarttunut minuunkin. Joskus mietin, pitäisikö olla hillitympää, mutta tämä sopii meille tässä vaiheessa. Seinämaalit ovat onneksi helppo tapa muuttaa huoneiston ilmettä.

Lue myös: Suuri uima-allas on Annen uuden omakotitalon herkku: ”Pihasta tuli hemmetin hyvä”

Mikä sisustukseen liittyvä pulma on ollut hankalin ratkaista kodissasi?

Kallion kaupunginosan mittapuulla kodissamme on neliöitä suorastaan ruhtinaallisesti, mutta säilytystilaa on turhan vähän nelihenkiselle perheelle. Etenkin keväisin ja syksyisin tarvitaan paljon erilaisia kenkiä ja päällysvaatteita, jolloin eteinen kuormittuu. Vähäinen säilytystila opettaa tarkkuutta tavaroiden suhteen, sillä kaikki turha pitää karsia minimiin. Yksi lisähuone olisi tarpeen siitä syystä, että teemme nykyisin paljon etätöitä kotona. Toivoisin myös, että kaikki johdot voisi piilottaa.

Lue myös: Näkyykö ikkunastasi vähintään 3 puuta? Kaikki kodit eivät läpäise uutta ohjeistusta ja se voi heikentää terveyttä

Mikä on seuraava kotiin liittyvä projektisi?

Haluaisin maalata lisää seiniä sekä eteisen alakaton. Lisäksi olisi tarpeen vaihtaa sohvatyynyjen täytteet, sillä emme ole höyhentyynyjen pöyhijöitä ja selkätyynyt ovat jatkuvasti lytyssä.

Noudatan sisustamisessa vanhemmilta opittua filosofiaa, jossa korostuu laadun arvostaminen. Ostan mielelläni vaikka vain yhden tuolin kerrallaan, kunhan tuote kestää aikaa niin materiaaliltaan kuin designiltaankin.

Juttu on julkaistu Annassa 37/24.