Joel Melasniemi tapasi vaimonsa juuri oikealla hetkellä: ”Lapset muuttivat kaiken”

Luen odotushuoneessa / Uutisii kuolleista / Mä en oo mistään mitään mieltä /

Ovet on kii, onks ketään siellä?

Näin lauletaan Joel Melasniemen uuden Folkhem-yhtyeen levyllä. Hän on ollut aiemmin kitaristina ja säveltäjänä suositussa Ultra Brassa ja sittemmin Scandinavian Music Groupissa. Ultra Brassa poliittinen laulu oli nostalgista ja romantisoivaa, menneeseen haikailevaa.

Nyt, lähes viisikymppisenä, Joel haluaa ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin entistä suoremmin.

– En kuitenkaan ole pyrkimässä politiikkaan, siihen minulla ei ole eväitä. Sen sijaan musiikki on minulle luontainen tapa vaikuttaa ja herätellä ihmisiä. Olen kahden lapsen isä, ja on pakko katsoa tulevaisuuteen.

Joel Melasniemi sanoo olevansa kultalusikoin ruokittu

”Sävelsin musiikin elokuvaan Valoa valoa valoa, joka on tarina luokkaeroista ja välittämisestä. Elokuva näyttää, kuinka epäreilua elämä on ja kuinka pitkälle aikuisuuteen lapsuuden varjot voivat heijastua.

Minulla oli hyvä ja turvallinen lapsuus, minua on rakastettu ja minusta on huolehdittu, ja jos tein jotakin väärin, sain anteeksi.

Molemmat vanhempani kärsivät työttömyydestä 1980-luvulla, ja isäni teki freelancerina keikkatöitä Ruotsia myöten, joten äidilläni oli enemmän aikaa lastenkasvatukseen. Vanhempieni lisäksi huolehtijoina olivat vielä kaksi isosiskoa ja veli – en ole pelkästään syntynyt kultalusikka suussa, oikeastaan lusikoita oli monta, hyvä etten tukehtunut niihin.

Varsinaisen 1990-luvun laman iskiessä isä olikin jo hyvällä palkalla tekemässä Hyvät herrat -sarjaa televisioon.

Jossain vaiheessa tajusin, että vanhempani (Kristiina Halkola ja Eero Melasniemi) ovat julkisuudesta tunnettuja, mutta en kärsinyt siitä enkä koskaan hävennyt heitä. Se oli normaalia, en tiennyt muusta. Jos vaikka joku tunnistikin minut heidän lapsekseen, mitä sitten.

Haluaisin, että lapsillani olisi yhtä hyvät vanhemmat kuin minulla, en tekisi mitään toisin kuin he.”

Joel Melasniemi: ”En ole koskaan mieltänyt olevani julkkis”

”Minulla on myös graafikon tutkintoon vaadittavat opintoviikot kasassa, mutta eniten koen olevani säveltäjä. Haluan tehdä musiikkia, joka käy sydämeen, koskettaa ja pakahduttaa. Paras kohteliaisuus, jonka voin saada, on jos joku tulee sanomaan, että musiikkini sai hänet itkemään.

Kun seison lavalla kukitettavana elokuvan ensi-illassa tai kun soitan ihmisten edessä, itsetuntoni on täysi kymppi. Esiintyessä en jännitä, sillä olen jo voittaja, yleisö on tullut paikalle.

Koulukaverini ja hyvä ystäväni Atte Järvinen oli jo lapsena hauska ja lahjakas tyyppi, ja hän tekee juuri sitä, mitä on aina halunnut. Hän on ohjannut ja käsikirjoittanut tv-sarjat Pasila, Ihmisten puolue ja Sunnuntailounas, voittanut Venlat ja onnistunut kerta toisensa jälkeen. Olen jutellut hänen kanssaan paljon menestyksestä ja uskon, että onnistumiset ruokkivat onnistumisia ja tukevat hyvää itsetuntoa.

En ole yhtä lahjakas kuin Atte, mutta minullakin on ollut onnea ja onnistumisia. Itsetuntoni on melko kohdillaan.

Olin 19-vuotias, kun Ultra Bra aloitti. Bändi sai paljon huomiota, mutta se oli iso tiimi, vähän kuin avaruusalus, jonka konetta olin yhtenä insinöörinä ruuvailemassa. En ole koskaan mieltänyt olevani julkkis, mutta minua ei haittaa tulla tunnetuksi tai tunnistetuksi – saatikka tunnustetuksi – tekemäni työn perusteella.”

”Olemme olleet yhdessä jo 16 vuotta, ja olen edelleen ihan rakastunut”

”Kaikki suhteeni nuoresta asti ovat olleet isoja ja vakavia. Olen saanut kotoa pitkän liiton mallin, ja jokaisen parisuhteeni päämääränä on ollut yhteinen hautapaikka. Edelliset suhteeni tulivat tiensä päähän, enkä murehdi niitä sen enempää, sillä onneksi kohtasin vaimoni.

Olemme olleet yhdessä jo 16 vuotta, ja olen edelleen ihan rakastunut. Olen oppinut häneltä paljon, muun muassa sen, että ystävyyksistä täytyy pitää huolta, seisaaltaan ei ruokailla ja kun keittoa syödään lusikalla, lautasta ei kallisteta.

Vaimo on logistiikan tohtori ja terveydenhoitoalan tutkija eikä millään lailla julkisuuden henkilö. En pidä lokeroivasta ajattelusta enkä halua määritellä, että täydentäisimme toisiamme, koska toinen on muusikko ja toinen vakavalla akateemisella uralla, molemmissa meissä on eri puolia. En ole ikinä ajatellut olevani mikään hippi tai muusikon renttu.”

Joel Melasniemi: ”Lapset muuttivat ihan kaiken”

”Tapasin vaimoni juuri oikealla hetkellä. Rakastuimme ja kun olimme seurustelleet kolme vuotta, oli luonteva siirtymä perustaa perhe ja haluta lapsia. Sitä ennen minulla ei ollut erityisiä lapsihaaveita, enkä rakastunut vaimooni ajatellen, että hänestä tulisi hyvä äiti lapsilleni.

Olen nelilapsisen perheen hellitty kuopus, ja rakkauden määrä, joka minuun on lapsena ladattu, on aivan suunnaton. Nyt kun olen isä, minulla on mahdollisuus jakaa rakkautta eteenpäin omille lapsilleni, ja haluan tehdä niin. Lapset muuttivat ihan kaiken. Elämä ennen lapsia oli kuin tammipelin pelaamista, se oli kivaa, mutta aika helppoa. Nyt elämä on kuin shakkia, se on kompleksisempaa, ja omat osaamisen rajat piirtyvät tuskallisen selkeästi. Silti kukaan shakinpeluun aloittanut ei tosissaan kaipaa takaisin tammilaudan ääreen.

Isänä olen vähän lepsu ja tosi hajamielinen, mutta erityisen rakastava. Lapset ovat parasta, mitä olla voi, olen mielelläni mukana heidän arjessaan, pelaamme shakkia, käymme uimassa, luen, leikin, mitä vain. Jos olen ollut viikonlopun keikkamatkalla, tuntuu ihanalta päästä kotiin.

Eilen vein 12-vuotiaan pojan jalkapallon fysiikkatreeneihin ja 7-vuotiaan tyttären kanssa käperryin illalla sänkyyn lukemaan pehmolelujen keskelle. Voisin myös vain katsella lapsia salaa vierestä ja olla ihan hiljaa sekä tuntea onnea pelkästään siitä, että he ovat siinä.

Lapset ovat opettaneet kärsivällisyyttä, mutta heidän kanssaan oppii myös olemaan kärsimätön. Minulla on aika lailla lehmänhermot, mutta välillä on pakko olla tiukka ja miltei epäempaattinen. Vaikka tekisi mieli antaa periksi, pitää vain katsoa vierestä, että itke nyt sitten. Elämässä ei kaikki mene omien toiveiden mukaan ja joskus itkettää, mutta siitäkin pitää päästä eteenpäin.”

Joel Melasniemi kokee, että popmusiikin tekeminen ylläpitää hänen nuorekkuuttaan

”On elämän ensimmäiset 20 vuotta, sitten viimeiset 20 vuotta ja siinä välissä epämääräinen kausi aknen ja hiustenlähdön välissä, jonkinasteinen aikuisuus, jota kai nyt elän. Tai itse asiassa hiukset ovat jo lähdössä, vaikka finnejäkin tulee vielä.

Minun alani, popmusiikki, arvostaa ja palkitsee nuoruutta, ja tietyllä tavalla se ehkä myös ylläpitää omaa nuorekkuuttani.

Tunnistan ikäni ja ajattelen toisinaan ihanien nuorten tulokkaiden keskellä, että parasta ennen -päiväni meni jo. Toisaalta alalle tulevat parikymppiset ovat uteliaita ja usein vähän epävarmoja, joten tuntuu hyvältä, jos voin kokemuksellani auttaa heitä.

Kun on elänyt näinkin kauan, kohtaan täysin uusilta ja ainutlaatuisilta tuntuvia asioita aiempaa vähemmän, vaikka kehitys kehittyy samaan aikaan kuinka huimasti tahansa. Perspektiivivirhe on tietysti täysin omassa keski-ikäisessä päässäni.”

Missä kohtaa elämän viivaa olenkaan juuri nyt?

”Minulla oli ihana kokemus vanhempieni ollessa kylässä luonamme maalla. Loikoilin Bimbon – kutsumme kaikki isää sillä nimellä – kanssa aurinkotuoleissa ja juttelimme syntyjä syviä. Hän sanoi, että hänen mielestään elämä on kuin kanuunankuulan lento, kaikki tärkeä ja elämää määrittävä tapahtuu niin lyhyessä ajassa, heti alussa. Loppukaari on toivon mukaan pitkä ja tasainen, mutta elämän suunnan määrittävät varsinaiset kokemukset ovat erittäin etupainotteisia.

Omalle kohdalleen hän laski tärkeiksi opiskeluvuodet, Vanhan valtauksen kuhinan sekä saavutuksina kourallisen leffarooleja ja lasten syntymät. Tuo kaikki oli tapahtunut isän mukaan nopeasti, ja sen jälkeen on ollut hiljaisempaa.

Muistutin häntä, että hän oli tämän jälkeen toiminut Teatterikoulun rehtorina ja taistellut läpi sen uudistuksen korkeakouluksi, tehnyt monta kautta television katsotuinta viikoittaista poliittista satiiria ja perustanut pitkäikäisen teatterin. Mutta ymmärsin, mitä hän tarkoitti. Kun mietin omaa kanuunankuulaani, sillä on lentomatkaa jäljellä, ja ehkä maapallon pyöreydestä johtuen se ei ole vielä edes syöksymässä maata kohti. Olen silti hyvin tietoinen, että ei sekään kiertoradalle jää.”

Joel Melasniemi on poliittinen kasvissyöjä

”Minua on sanottu lapsenkasvoiseksi, ja pitkään vaikutin ikäistäni nuoremmalta. Tietysti hetkittäin sitä haluaisi olla komeam­pi tai raamikkaampi, mutta en ole koskaan ollut älyttömän tyytymätön itseeni. Ulkonäössäni on nähty sekä isää että äitiä, ja otan sellaiset kommentit koh-teliaisuutena. Molemmat ovat olleet nuorena filmitähtiä ja valtakunnallisia seksisymboleita, joten ei kai niistä piirteistä voi pahoillaankaan olla.

Isä on parturoinut aina koko perheen tukat, ja häneltä kopioin tavan leikata tukan peilin avulla. Viime vuosina olen kuitenkin antanut periksi ja käynyt parturilla. Tyylini on sama, mutta tulos kieltämättä professionaalimpi.

Olen ollut aina aika terve. Minulla on lattajalat ja epäsymmetrinen rintakehä, mutta jälkimmäisestäkään ei lääkärien mielestä ole terveydellistä haittaa. Nuorena pelasin jalkapalloa sekä vähän koripalloa, ja sittemmin olen liik-kunut välillä enemmän, välillä vähemmän. Koronan aikana rupesin juoksemaan ja olen osallistunut muutamalle puolimaratonille. Olen jatkanut lenkkeilyä ja käyn myös kuntosalilla. Liikunta tekee minulle hyvää.

Kymmenisen vuotta olen ollut lähes kasvissyöjä, vain kalaa ja maitotuotteita syön jonkin verran. Valintani on enemmän poliittinen kuin eettinen, en niinkään ajattele eläinten kärsimyksiä vaan maailman tilannetta. Poliittiseen vastuuntuntoon kuuluu, että jokaisen pitäisi syödä vähemmän, jos ollenkaan, lihaa.”

Perhe on kiinteä klaani

”Vanhempieni suurperheeseen kuuluu neljä lasta, näiden puolisot ja lapset, yhteensä parikymmentä henkeä. Pidämme tiukasti yhtä. Lapsillani on läheiset suhteet isovanhempiinsa ja serkkuihinsa.

Klaanin keskuspaikka on edelleen Oulunkylässä sijaitseva sama vanha puutalo, jossa olen viettänyt lapsuuteni. Molemmat siskoni ovat palanneet asumaan samalle tontille, veljeni on päässyt Korsoon asti ja minä keskustaan. Kukaan ei ole lähtenyt kauas, ja tapaamme usein.

Lentäminen ahdistaa minua, niin kuin nykyään kaikkia, mutta klaanin kanssa on viime vuosina tullut tavaksi matkustaa yhdessä aina kun joku täyttää 50 vuotta. Omatuntoni hiukan kärsii, mutta rakastan yhdessäoloa suvun kanssa.

Muuten olen aika niukka kuluttaja. En ole ollut päivääkään palkallisella lomalla ja olen elävä todiste siitä, että puheet freelance-muusikoiden taloudellisesta epävarmuudesta pitävät paikkansa.

Raha merkitsee minulle mielenrauhaa ja sitä, että voin pitää huolta lasteni ja itseni hyvinvoinnista. Toisaalta olen vähän höveli ja holtiton, mutta ei minulla ole kalliita merkkikenkiä tai hienoa autoa, eipä niihin olisi varaakaan.”

Joel Melasniemi: ”Minulla ei ole ollut tarvetta kapinoida vanhempieni arvoja vastaan”

”Vanhempani olivat kommunisteja. Minua ei kuitenkaan kasvatettu minkäänlaiseksi, sain varttua vapaasti omaksi itsekseni. Ehkä kodin tärkein oppi oli solidaarisuus, se, että jokainen ihminen on arvokas.

Minulla ei ole ollut mitään tarvetta kapinoida vanhempieni arvoja vastaan.

Jokainen saa mielestäni ajatella ja uskoa omalla tavallaan, mutta kenelläkään ei ole oikeutta päättää, mihin muiden pitäisi uskoa, eikä tuomita toisia syntisiksi.

Minulla ei ole ollut yliluonnollisia tai erityisen henkisiä kokemuksia, saati heräämisiä. Tiedän, että joillakin on, ja se on heidän juttunsa.

Ajattelen myös, että ihmiset nimittävät samoja asioita eri sanoin. Olen erittäin ateisti, mutta esimerkiksi lapsuuteni arvot – hyvän tekeminen, tasa-arvo ja heikommista välittäminen – ovat oikeastaan aika yhteneväisiä Jeesuksen oppien kanssa.

Kuolema tuntuu kaukaiselta, enkä pelkää sitä, mutta tavallaan pelkään maa-ilmanloppua. En millään raamatullisella tavalla, vaan enemmänkin niin, että ihminen itse tuhoaa maailman toiminnallaan.

Toisaalta olen ison mittakaavan optimisti. Uskon, että ihminen viisastuu, ja löydämme tulevaisuudessa keinoja toimia entistä järkevämmin. Kuten Odotushuoneessa lauletaan: Maailma ei loppunu tänään vielä / Huomisesta ei kukaan tiedä.”