Olemme muutaman kuukauden mittaisella visiitillä Yhdysvalloissa vaimoni työn takia. Saimme siis juuri todistaa paikan päällä, miten amerikkalaiset valitsivat uudestaan presidentikseen miehen, jota koko muu maailma ei olisi ikinä päästänyt lähellekään Valkoista taloa.
Pienempiäkin kummallisuuksia on tullut vastaan, muun muassa silloin kun kävimme koko perheellä uimassa. Aivan ensin molempien aikuisten oli allekirjoitettava vastuuvapauslauseke. En lukenut pientä printtiä, mutta käsittääkseni lupasin, etten syyttäisi The Plunge -uimahallia minulle tai lapsilleni heidän tiloissaan sattuvista vahingoista, olivat ne sitten millaisia tahansa.
Askarrellessani puhelimella allekirjoitukseni kanssa seitsemänvuotiaat kaksosemme oli ehditty jo mitata. Pojan pituus riitti, mutta veljeään muutaman sentin lyhyemmälle tytölle annettiin kaksi vaihtoehtoa: pitää koko ajan uimaliivejä lastenaltaassakin tai tehdä uimatesti.
Ajatus liiveistä järkytti tyttöä syvästi. Veli oli niin myötätuntoinen, että tihrusti vieressä itkua. Lähdetään pois täältä!
Emme lähteneet, olimmehan jo maksaneetkin. Sen sijaan siirryimme tekemään uimatestiä uimavalvojan johdolla. Hän oli komea, täydellisesti juuri Kaliforniaan sopiva nuori mies, joka muistutti hieman Luke Perryä Beverly Hills 90210 -sarjassa. Olisi hän toki voinut olla myös Baywatchissa.
Tyttärestäni on kerrottava, että hän on perusluonteeltaan reipas ja peloton. Onneksi, sillä nyt reippautta todella tarvittiin. Hän laittoi pinkit uimalasinsa päähän ja pomppasi altaaseen heti kun valvoja antoi luvan.
Ensin tytön piti pitää altaan reunasta kiinni ja polskia jaloillaan. Sitten ote piti irrottaa ja jatkaa polskimista pystysuorassa asennossa minuutin ajan. Kokelas läpäisi testin ensimmäisen osan vaivatta.
Siirryttiin varsinaiseen uimaosuuteen. Nyt tytön piti uida yllättävän pitkä, yli kymmenen metrin matka, ja matkan varrella vielä sukeltaa kahden narun alta. Tyttö pisteli sujuvasti vaaditun matkan omalla tyylillään, jota voisi luonnehtia koiran ja sammakon sekoitukseksi.
Suoritus ei kuitenkaan kelvannut. Millä tahansa tyylillä, meille oli mielestäni sanottu, mutta nyt sitten koira ei käynytkään, piti uida kroolia tai rintaa. ”I’m not sure if she can”, sanoin uimavalvojalle rehellisesti. But yes, she could – seurasin ylpeänä altaan laidalta, miten urhea tyttäreni ui saman matkan takaisin tällä kertaa mielestäni jo yllättävän puhdasta rintauintia.
Näyte menikin Luke Perryltä läpi, mutta ehdollisesti. Tyttö sai käteensä vihreän rannekkeen, jotta altaan laidalla jatkuvasti päivystävä toinen uimavalvoja osaisi pitää hänet erityistarkkailussa. Jos tyttö vaikuttaisi väsyneeltä, häntä vaadittaisiin laittamaan liivit.
Niin sitten kävikin. Noin puolen tunnin kuluttua tyttö laski alas pienestä liukumäestä ja epähuomiossa pomppi sen jälkeen parin metrin matkan luokseni – reilun metrin syvyisessä vedessä niinkin saattoi hyvin tehdä. Tämä ei käynyt. Liivikäsky tuli, eikä protestointini auttanut. Koska tyttö ei missään tapauksessa suostunut liiveihin, vetäydyimme sulattelemaan nöyryytystä lastenaltaan vielä matalampaan päätyyn, missä ilman liivejä sai sittenkin olla.
Lue myös Kotiliesi.fi: 7 asiaa, joita uimavalvoja ei tekisi rannalla – yleinen leikki kauhistuttaa: ”Hengenvaarallista”
Sääntö-Suomi, olemme tottuneet ajattelemaan. Mutta pitäisikö sittenkin puhua sääntö-Amerikasta?
Myös amerikkalaiset ovat nimittäin yllättävän kiintyneitä sääntöihin, niin vapautta rakastavaa ja individualistista kansaa kuin ovatkin. Varoitus- ja kieltokylttejä on paljon, ja kieltoa tehostamassa on usein myös uhka tuntuvasta rahallisesta rangaistuksesta. No soliciting. No trespassing. No consumption of groceries or beverages. Jostain syystä kylteissä käytetään usein hienoja ja vaikeita sanoja, jotka tuskin avautuvat edes kaikille paikallisille.
Kylteistä tulee sellainen olo, että Yhdysvalloissa ei todellakaan toivoisi joutuvansa vaikeuksiin. Kaikki menee täällä hyvin ja helposti niin kauan kuin menee, mutta jos ongelmia sitten tulee, ne voivat olla isoja ja käydä kalliiksi. Ja vaikka Amerikan meininki onkin enimmäkseen rentoa, toisinaan sitten törmää tällaiseen suoraan sanottuna täysin liialliseen varovaisuuteen.
Hyvänen aika sentään, tytön varpaat ulottuivat pohjaan, ja seisoin itse siinä vieressä. Ja hän oli vielä työllä ja vaivalla tehnyt sen vaaditun uimatestin!
Rehellisyyden nimissä on kerrottava, että sandiegolaisessa uimahallissa oli kyllä monessa mielessä myös varsin vapaamielinen meno.
Yksityinen uimahalli osoittautui eräänlaiseksi vetiseksi HopLopiksi. Lastenaltaassa meneillään oli samaan aikaan paritkin kaverisynttärit. Aivan altaan laidalla siis vedettiin pitsaa ja sipsejä ja hypättiin sitten siitä taas muita mutkitta takaisin veteen. Tuskin onnistuisi Suomessa.
Touhu lastenaltaan esteradalla oli sekin aikamoista. Aikamiehen kokoiset amerikkalaisteinit rynnivät ilmapatjoilla sellaista kyytiä, että alamittaiset olivat vaarassa suistua veteen tai tallautua jalkoihin. Loukkaantumisriski oli ilmeinen. En ihan ymmärtänyt, miksi uimataitoisen tyttäreni mahdollisuutta hukkua lastenaltaaseen pidettiin niin suurena uhkana, kun näin kaikkialla ympärilläni paljon todennäköisempiä vaaratilanteita.
Mutta ehkä suomalaisena näin tilanteen väärin. Maassa maan tavalla, sanotaan, joten toki siis myös maan säännöillä. Sitä paitsi kotimaansa hyviä puolia osaa arvostaa, kun maailmalla kohtaa omasta mielestään vielä pahempia älyttömyyksiä. ”Kävimme tyhmässä uimahallissa”, siskoaan vielä syvemmin loukkaantunut veli kirjoitti seuraavana päivänä matkapäiväkirjaansa.
En ole täysin eri mieltä. Mäkelänrinne on parempi, ja vielä viisi kertaa halvempi.
