Esitimme taas hiljattain veljeni kanssa Jaakko Tepon klassikkokappaleen Hilma ja Onni. Veli lauloi ja minä säestin. Kappale on tuttu lapsuutemme automatkoilta ja herättää oikein valituissa tilanteissa hilpeyttä niin esiintyjissä kuin yleisössäkin.
Lyömättömänä sanaseppona Jaakko Teppo saa hymyn huulille, mutta pohjimmiltaan Hilma ja Onni on haikea laulu yksin jääneestä miehestä. Nimettömäksi jäävä kertoja yrittää pärjätä pientilalla ilman rakasta Hilmaansa, joka on lähtenyt kylän ravattisonni Onni Laukkasen, selvästi astetta menestyvämmän miehen matkaan.
Jätetty mies vaikuttaa enemmän surulliselta kuin katkeralta. Kostofantasia on vaaraton: hän aikoo mennä entisen kumppaninsa häihin kutsumatta ja päihtyneenä vapauttamaan suolikaasujaan. Lapsellinen aie, mutta kertoja osoittaa myös kykyä itsekritiikkiin. Olisiko Hilma edelleen hänen, jos hän olisi ollut ahkerampi arjen askareissa?
Hilma ja Onni on vuodelta 1980 ja kertoo kauan sitten kadonneesta maailmasta, sodanjälkeisestä agraari-Suomesta. Sukupuoliroolit olivat perinteiset, eikä kukaan ollut kuullutkaan toksisesta maskuliinisuudesta. Vaikka joku saattaa olla eri mieltä, väitän meidän elävän nykyään melko toisenlaisessa todellisuudessa.
Kuitenkin miesten laulamat laulut toistavat edelleen yllättävän usein samaa tuttua kaavaa. Mies on jätetty eikä pääse siitä yli, ei edes yritä. ”Mitä väliä millään on, jos sua en saa”, Anssi Kela laulaa uudessa kappaleessaan P niin kuin puukko. Epätoivo purkautuu ryöstöön ja tuhopolttoon.
Olli Halosen Miten käärmeet lisääntyy -kappaleen kertoja taas on onneksi rauhanomaisella linjalla, mutta huomattavan myrkyllinen ja itsetutkiskelussaan Jaakko Tepon surullista pienviljelijää alkeellisemmalla tasolla. ”Mut lupaan nyt lopettaa jauhamisen menneistä, kun olinhan minäkin ihan täynnä virheitä.”
Ikävä kyllä kappaleen kontekstissa lupaus ei kuulosta uskottavalta. Paljon todennäköisemmin kyseinen mies jauhaa jätetyksi tulemisestaan hautaan asti virheitään korjaamatta. Mies ikään kuin yrittää voimaantua, mutta ei voimaannu.
Lue myös Kotiliesi.fi: Parisuhteen päättyminen on kriisi mutta myös kasvun paikka – näin erosta toipuminen alkaa
Naiset sen sijaan voimaantuvat. ”Jos mä voisin ajassa palata, pitäisin huolen ettei koskaan tavata” (Bee). ”Mä en tuu koristaan sun seinää milloinkaan, nyt joku toinen saa sokeana seuraa sua” (Behm). ”Vaik mun hymyn veit, pahaa sydämelle teit, niin mä tiedän: kipuun kuole ei, paine tekee timanttei” (Mirella).
Eron jälkeen entistä vahvempana parisuhteen tuhkasta nousevia naisia on toki kuultu ennenkin. Esimerkiksi Gloria Gaynorin ikiklassikko I Will Survive on 70-luvun lopulta. Silti tämäntapaiseen tunnetilaan törmää radiota kuunnellessa nykyään huomattavan usein, eikä kyse ilmeisesti ole vain omasta harhaisesta havainnostani. ”Tuntuu, että aina kaikki haluaa nykyisin vain voimabiisejä naisille”, ammattisanoittaja Saara Törmä sanoi talvella Helsingin Sanomien haastattelussa.
Sitä tehdään, mille on kysyntää. Kysyntä taas syntyy tarpeesta, joka kumpuaa jostain syvältä yksilölliskollektiivisesta alitajunnasta. Musiikkiterapeuttituttavani mukaan naisasiakkaat haluavat vastaanotollakin kuunnella ”buustausbiisejä”, kun taas miehet kuuntelevat enemmän ”sisäänpäinkääntymismusaa”. Mielenkiintoista.
Sinänsähän tässä ei ole mitään väärää, eikä naisten voimaantuminen todellakaan ole miehiltä pois. Kuitenkaan ei voi olla ihanteellista, että lauluissa eron jälkeen aina vain naiset suuntaavat reippaina eteenpäin ja miehet jäävät muhimaan itsesääliin ja katkeruuteen. Näinhän tilanne valitettavasti tuppaa olemaan myös todellisuudessa, mistä taas seuraa monenlaisia ikävyyksiä.
Missä siis ovat miesten voimabiisit? Millaisia ne edes voisivat olla, etteivät ne kuulostaisi vain vastenmieliseltä uhoamiselta? Tehtävä on vaikea.
Maamme miesartisteista kuitenkin ainakin yksi yrittää ratkaista yhtälön. Pate Mustajärven tuore Hei äijä on suorastaan valistuksellinen herätyslaulu perisuomalaisille veljille. ”Hei äijä, vaikka pääsi lienee umpiluuta, ei sun tarvii piirtää hirsipuuta, kun oppii availemaan suuta muulloinkin kuin haastaakseen.”
Helsingin Sanomien arviossa Mustajärven soololevylle heltisi tylysti vain yksi tähti, mutta oman imagonsa ja suomalaisen mieskuvan ravistelusta antaisin entiselle Popeda-Patelle kyllä ennemminkin täydet viisi. Rohkea avaus!
