Siitä pisteestä paluuta entiseen ei enää ollut. Jukka Väisänen oli ajamassa siivoustöihin pääkaupunkiseutua kiertävällä Kehä III -tiellä, kun hänen vointinsa romahti.
”Pysähdyin liikennevaloihin ja ratkesin itkuun. Mietin, että ajan mieluummin ojaan kuin jatkan nykyiseen malliin. Käännyin, ajoin takaisin kotiin ja soitin pomolleni, että takaisin en enää tule.”
Tuosta hetkestä on nyt reilut kolmekymmentä vuotta. Sen jälkeen Jukalle on tapahtunut paljon – niin hyvää kuin huonoakin. Jukka on opiskellut ja päätynyt toiveidensa mukaiseen ammattiin, mutta käynyt myös syvissä vesissä ja potenut vakavia mielialan notkahduksia.
”Minulla on dystymia eli pitkäaikainen masennus”, Jukka sanoo.
”Velloin kielteisissä mielikuvissa”
Alussa Jukka ei tohtinut tunnustaa edes itselleen sairastuneensa ja tarvitsevansa apua.
”Ei tuohon aikaan, 1990-luvun alussa, masennuksesta puhuttu juuri ollenkaan. Minulla oli se käsitys, että ihmisen täytyy olla lähes kuolemassa käsiin voidakseen hakeutua hoitoon. Niinpä sinnittelin vointini kanssa pitkään tekemättä sille mitään.”
Tuolloin tyypillistä Jukan oirekuvassa oli lähes kellonlyömällä alkanut iltapäivän masennus.
”Kun kello tuli kolme, kehoni täytti raskas olo. Tuntui siltä kuin raajani olisivat painaneet tavallista enemmän. Samalla mieleni valtasi toivottomuus: ajattelin, että elämässäni ei ole mitään hyvää, ei mitään, mitä odottaa.”
Iltapäivisin Jukan ajatukset pyörivät usein yhtä ja samaa rataa.
”Velloin kielteisissä mielikuvissa. Kävin toistuvasti läpi asioita, joissa olin epäonnistunut ja takerruin niihin pakonomaisesti. Masennukseni oli kuin muodoton möhkäle, en tahtonut saada olotilastani minkäänlaista otetta.”
”Psykoterapia on auttanut erittelemään masennusta ja ahdistusta”
Masennuksen ohella Jukka on potenut myös ahdistuneisuutta.
Musiikki on tärkeä voimavaratekijä.
© Sampo Korhonen
”Ehkä ahdistuneisuus on masennuksen sisar – rinnakkaistunne, jossa mieleltään sairastunut kokee turhautumista ja epätoivoa. Toisaalta se on myös energisempi ja levottomampi tunne. Minä pelkäsin tulevaa: uskoin esimerkiksi sairastuvani parantumattomaan syöpään tai että kohta tapahtuu jotakin muuta kauheaa.”
Kuusi vuotta oireiden ilmaantumisen jälkeen Jukka lähti lääkäriin. Sieltä hänet ohjattiin psykoterapiaprojektiin, johon kuului 20 käyntikertaa terapeutin luona.
”Sain terapiasta apua. Ainakin oloni oli terapiakertojen päätyttyä keveämpi. Oli huojentavaa päästä puhumaan suunsa puhtaaksi mielenterveyden ammattilaiselle.”
Jukka on käynyt terapiassa useampia jaksoja eri vuosikymmeninä.
”Psykoterapia on auttanut minua erittelemään masennusta ja ahdistusta. Sairaudesta seuranneet tunteet olivat aluksi raskaita möykkyjä, mutta opin näkemään asioita, joista masennukseni tai ahdistukseni koostuu. Omaan ajatteluun pystyy jossain määrin vaikuttamaan. Terapiassa olen onnistunut vähentämään esimerkiksi katastrofiajattelua ja sitä, etten ylitulkitse ihmisten käyttäytymistä ja loukkaannu siitä enää niin herkästi.”
”Minulle on kokeiltu toistakymmentä masennuslääkettä”
Ratkaiseva käänne Jukan elämässä tapahtui vuosituhannen alussa, jolloin hän pääsi yliopistoon lukemaan suomen kieltä ja kirjallisuutta.
”Takanani oli tuolloin työttömyysjakso, jonka aikana saatoin keskittyä vain lukemiseen. Minua auttoi myös eräs ystäväni, joka jaksoi sparrata ja kannustaa. Tieto sisäänpääsystä synnytti voimakkaan, lähes euforisen onnentunteen. Olin vihdoin, 37-vuotiaana, täynnä toivoa tulevasta.”
Mutta jo ensimmäinen kevätlukukausi toi synkät varjot mukanaan. Masennus hiipi takaisin. Jukka kuitenkin sinnitteli, opiskeli ja viimein valmistui.
Tärkeimmälle ystävälle voi puhua kaikesta.
© Sampo Korhonen
”Kun lähdin yliopistosta, päädyin syvemmälle kuin koskaan aiemmin. Iltapäivien raskas olo laajeni kattamaan kokonaisen vuorokauden.”
Sillä kertaa Jukan veti pahimmasta suosta lääkevalmiste, dopamiinin ja noradrenaliinin takaisinoton estäjä, joka on alun perin suunnattu tupakoinnin lopettamiseen.
”Minulle on vuosien saatossa kokeiltu varmaankin toistakymmentä masennuslääkettä, suurin osa niistä serotoniinivalmisteita – yhdenkään tehoamatta millään tavalla. Sitten otin tätä lääkeainetta, ja se sai minuun aivan uudenlaista eloa.”
Masennus on ja pysyy
Yhtäkkiä Jukka oli täynnä energiaa ja toimintatarmoa.
”Olin yliopisto-opintojeni loppuvaiheessa aloittanut kirjastonhoitajan pätevyyteen tähtäävän opintokokonaisuuden. Lääkkeen ansiosta jaksoin soitella läpi pääkaupunkiseudun kirjastoja ennen kuin kuudestoista tärppäsi, ja sain tarvitsemani harjoittelupaikan. Vaikka lääkkeen teho hiipui jo parissa kuukaudessa, se mahdollisti minulle uran, joka jatkuu vielä tänäkin päivänä.”
Jukka näkee masennuksensa eräänlaisena elämäntautina.
”Se on ja pysyy, mutta se luovii ja löytää uomansa, virtaa välillä hiljempaa, välillä voimakkaammin.”
Jukka on kiitollinen, että hän on masennuksestaan huolimatta kyennyt töihin – vieläpä alalla, joka on hänelle kirjallisuuden suurkuluttajana henkilökohtaisesti merkityksellinen.
”Hyväksyn tätä nykyä masennukseni sairautena, joka seuraa minua luultavasti lopun elämääni. Pärjään sen kanssa. Elämä voi olla ihan hyvää, jos sen vain ottaa vastaan sellaisena kuin se on.”
Juttu on julkaistu Vivan numerossa 9/2024.
Jukan voimavaralähteet
Kävely
Käveleminen on minulle liikuntalajeista luontaisinta. Se lievittää alkukantaisuudessaan levottomuuttani, ja tiedän, että ulos kannattaa lähteä, vaikka tuntuisi pahaltakin. Siellä, missä asun, on kaunista luontoa, jonka katselemisesta ja kokemisesta saan hyvää oloa. Joskus kävelylenkeilläni kuuntelen musiikkia, jotta jaksaisin rivakammin.
Musiikki
Kuuntelen musiikkia lähes laidasta laitaan: elektronisesta klassiseen ja pop-musiikkiin. Musiikki korjaa psyykeni ruhjeita ja on minulle tärkeä voimavaratekijä. Parhaiten minua lohduttavat melankoliset kappaleet. Teen itsekin musiikkia. Soitan kitaraa, kosketinsoittimia, bassoa ja perkussioita ja äänitän omaa musiikkia tietokoneella. Siinä saavuttaa parhaimmillaan aidon flow-tilan ja unohtaa kaiken muun paitsi tekeillä olevan kappaleen.
Lukeminen
Luen päivittäin ja paljon erilaista kirjallisuutta, niin romaaneja, esseitä kuin tietokirjojakin. Kirjastolaitos on ihana keksintö, ja törmään tuon tuosta mielenkiintoisiin teoksiin. Kunpa vain olisi aikaa lukea vieläkin enemmän! Jos yksi kirjailijanimi pitäisi nostaa esiin, se olisi norjalainen Karl Ove Knausgård. Hänen tekstiensä kautta saan oppia tuntemaan päähenkilön läpikotaisen perusteellisesti.
Ystävyys
On tärkeää, että lähelläni on yksi hyvä ystävä – sellainen, jolle voin puhua avoimesti syvimmistä tunnoistani. Hänelle minun ei tarvitse teeskennellä, että mielialani olisi parempi kuin se onkaan, ja usein hän tunnistaa jo äänestäni, miten oikeasti voin. Puhumme puhelimessa yleensä muutaman kerran viikossa, ja vaikka tapaamme harvakseltaan, tiedän, että hän on tukenani nyt ja jatkossa.
Krooninen masennus eli dystymia
1 Varsinaisen masennussairauden ja dystymisen masennuksen oireet ovat varsin samankaltaisia. Masentunut potee usein alakuloa, jaksamattomuutta, toivottomuutta, ilottomuutta ja itkuisuutta. Uni- ja keskittymisongelmat ovat tavallisia. Kiinnostus mielihyvää tuottaviin asioihin vähenee.
2 Kroonisesti masentuneella arkea sävyttää pessimistisyys ja menneiden murehtiminen. Itseluottamus on usein heikko. Myös ihmissuhteet ovat koetuksella, sillä dystymiasta kärsivä vetäytyy usein omiin oloihinsa.
3 Vakava masennustila ja dystymia eroavat toisistaan lähinnä siten, että dystymiasta kärsivä kokee oireet lievempinä, joskin mielialaoireet ovat luonteeltaan pysyviä. Dystymiasta puhutaan, kun mieliala on ollut alentunut vähintään kaksi vuotta.
4 Krooninen masennus ei aina vie työ- ja toimintakykyä. Siksi sairauden diagnosointi voi olla vaikeaa ja avun saaminen saattaa kestää.
5 Kroonista masennusta hoidetaan samalla tavalla kuin vaikeampiasteista masennusta. Hoitokeinoja ovat terapia ja mielialalääkkeet.
Lähteet: terveyskirjasto.fi sekä duodecim.fi
