Jyrki69 yllättää uudella aluevaltauksella – opiskelee teologiaa vampyyrirockin ohella: ”Se on monelle liikaa”

Päät kääntyvät, kun muusikko Jyrki Linnankivi, taiteilijanimeltään Jyrki69, saapastelee takinliepeet liehuen Helsingin yliopiston päärakennuksen pylväsaulaan.­ Jalassa on nahkahousut ja mustana kiiltävät hiukset on kietaistu ponnarille.

Kun glam rock -yhtye The 69 Eyesin solisti nostaa aurinkolasit silmiltään ja ojentaa kätensä, katse on tarkkaavainen. Pehmeän maskuliininen hajuveden tuoksu leijailee aurana ympärillä.

Jyrki Linnankivi on tyylipuhdas esteetikko. Hänelle on tärkeää tulla kuvatuksi tavalla, joka on myös hänen persoonallisen näkemyksensä mukainen. Näin Jyrki on suhtautunut uraansa aina. Rock’n’roll on paitsi musiikkia, myös kuvastoa, jonka on tarkoitus herättää ajatuksia.

Tapaseura on juuri valinnut Jyrkin Vuoden käyttäytyjäksi ja kiittää perusteluissaan, miten huomaavainen hän on. Jyrki on myös loistava esimerkki siitä, ettei uuden oppiminen ole ikään sidottua. Taskussa ovat ennestään analyyttisen kemian ja tietojärjestelmähallinnan maisteriopinnot, nyt hän opiskelee yliopistossa teologiaa.

Se, että stereotypioita rikkova rokkari on juuri nyt syvällistä ajattelua ja sivistystä arvostavien tahojen huulilla, ei liene sattumaa.

– Osallistuminen Vain elämää -ohjelmaan kaksi vuotta sitten muutti kaiken. Se nosti bändimme elävien kirjoihin, mikä heijastui myös Suomen ulkopuolelle. Vaikka oma roolini ohjelmassa oli olla Hollywoodissa hengaileva rokkari, julkinen huomio kiinnittyi siihen, millaisia havaintoja tein, miten puhuin vanhoista ajoista ja miten käyttäydyin. Se oli mahtavaa. Saan edelleen ohjelmasta kivaa palautetta.

Yksinhuoltajan lapsi

”Olen äitini kasvattama poika ja ainoa lapsi. Vanhempani erosivat, kun olin pieni, ja pian sen jälkeen isä kuoli.

Äiti on ollut ehdottomasti elämäni coolein tyyppi. Hän oli lahjakas joka saralla, mutta hänellä itsellään ei ollut mahdollisuutta toteuttaa lahjojaan. Niinpä hän siirsi sen minulle. Sain oppia itseilmaisua Kylli-tädin piirustuskoulussa ja Laurilan musiikkikoulussa eli sen aikaisissa, 1970-luvun, huippupaikoissa.

Synnyin Helsingissä mutta vanhempieni eron jälkeen muutimme Hämeenlinnaan. Stadista oli jäänyt minulle sanoja ja sanontoja, joiden ansioista minut nähtiin koulussa aina vähän ulkopuolisena. Teini-iässä identifioiduin vahvasti myös itse stadilaiseksi. Halusin karistaa Hämeenlinnan pölyt jaloistani.

Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt, miten hieno kasvuympäristö Hämeenlinna oli, kulttuurikaupunki oli täynnä taitavia opettajia.

Olen kiitollinen, että sain olla lapsi. Kiipeilin puissa, samoilin metsissä ja sukelsin järvissä. Se oli sellaista vanhan liiton meininkiä, poikakirjamaista seikkailua.

Kävin seurakunnan kerhossa ja osallistuin kesäleireille. Hoitotäteinä minulla oli Pelastusarmeijan eläkkeelle jääneitä everstejä, rouvia, joiden kautta tuli ajatus lähimmäisen auttamisesta.

Vaikka lapsuudenkodissani kuunneltiin radiosta lähinnä jumalanpalvelusta sunnuntaisin ja televisiosta uudenvuoden wieniläiskonsertti, äiti hankki minulle mankan ja antoi ostaa Elviksen kasetteja.

Äidin kuoleman jälkeen löysin hänen tavaroistaan ison pinon musiikkilehtiä, joissa oli artikkeleita bändistämme. Äiti oli seurannut meitä tarkasti. Se liikuttaa minua edelleen.”

New York, New York

”Teininä vaikutuin pop-taiteilija Andy Warholin elämästä. Kirjoitin hänestä jopa äidinkielen ylioppilasaineeni. Suodatin Warholin ajatuksia myös bändijuttuihin. Nykyisin Warholin maailmankuva näkyy esimerkiksi sosiaalisessa mediassa – se vain siirtyi meille Piilaakson kautta.

Ensimmäinen ulkomaanmatka New Yorkiin 19-vuotiaana räjäytti tajunnan. Halusin tuoda kaupungin rock-skenen ja erilaiset virtaukset Suomeen. Myös Helsingissä oli 1980-luvun lopussa vapautta ilmassa. Hengailtiin Lepakkoluolassa, jossa kaikki sateenkaaren värit saivat loistaa.

Olen usein miettinyt, mikä nyt on muuttunut, kun mikään ei ole muuttunut. Suvaitsevaisuus ja tasa-arvo ovat olleet rock’n’rollin ytimessä aina.

Uskon, että ihminen saa parhaat ideansa noin kaksikymppisenä, kun mieli on vielä tietyllä tavalla auki. Menestyksen eteen on silti tehtävä työtä. Epäonnistumisia tulee, mutta myös pettymyksissä on jotain kiehtovaa. Vaikka lopputulos ei olisi jonkun toisen mittapuulla onnistunut, kukaan ei voi viedä luomisen iloa pois.

Olen tehnyt jokaisen siirtoni bändin hyväksi, mutta olen saanut paljon myös itse. Rokkia soittamalla ja maailmaa kiertämällä voi tavata hienoja taiteilijoita, muusikoita, tiedemiehiä ja kirjailijoita, mahtavia ihmisiä.

Moni voi pitää minua tai bändiämme 1980-luvun reliikkeinä, mutta väliäkö sillä. Joskus spiikkaan yleisölle, että kiitos kun tulitte katsomaan vanhaa rokkibändiä. Bändin soittajat eivät aina ole olleet siitä iloisia, koska kai meillä lähtökohtaisesti pitäisi olla jonkinlainen tuoreustakuu.

Maailma kuitenkin muuttuu. Ensi kesänä suurin juttu näyttää olevan kitaroilla soitettu rock, kun Oasis tekee paluun. Vaikuttaako se jotenkin 69-maailmaan? Taatusti vaikuttaa.”

Lue myös: Kirkkoherra Harri Henttinen yritti irtautua Jumalasta ryhtymällä kaupustelijaksi, mutta törmäsi aina samaan asiaan

Jyrkin äiti ei hyväksynyt korviksia tai tatuointeja

”Olen noudattanut vegaanista ruokavaliota yli kymmenen vuotta. Vanhat amerikkalaiset rokkarit saivat minut kiinnostumaan siitä sanomalla, että jaksaisin bailata paremmin enkä hyytyisi.

Jälkeenpäin mukaan tuli myös muita arvoja. Alkoholi sen sijaan on jäänyt kokonaan. Olen oman osani sitä juonut, näin on hauskempaa.

Olen edelleen ylpeä pitkästä tukastani, vaikka frendini, joita pari viikkoa sitten kävin moikkaamassa Roomassa, muistelivat, että aiemmin hiukseni ylettyivät lanteille asti. Olimme nähneet viimeksi vuonna 1997, ja nyt he soittivat suutaan, että siihen verrattuna nykyinen tukkani on siili.

Onhan tämä showbisnes vähän huvittavaa ja omalla tavallaan hirveän lokeroivaa. Olen antanut haastatteluja suuriin kansainvälisiin tatuointilehtiin, vaikka minulla ei ole ainoatakaan tatuointia. Ei ole myöskään korviksia. Äiti ei olisi hyväksynyt kumpiakaan.

Vaikka bootsit ja rotsi ovat aidosti osa minua, halutessani pukeudun huppariin ja laitan lippiksen päähän. Silloin kukaan ei katso perääni ja saan kadota massaan.”

Uni on uusi löytö

”Neljä vuotta sitten Jenkeissä kiertueen alussa ojensin laulaessani käteni yleisössä olleille daameille. Joku innostui ja hyppäsi käteni päälle repäisten sen sijoiltaan.

Kotiin palattuani sain lääkekuurin, kiropraktikon käsittelyn ja kuntoutuksen, mutta viiden viikon kiertue oli täynnä kipua ja tuskaa.

Esiintyvänä taiteilijana ei ole varaa olla huonossa kunnossa, koska you gotta deliver. Parasta on, kun näkee fanin hymyilevän yleisössä ja nauttivan keikasta. Se inspiroi pitämään itsestä huolta.

Iän myötä on treenattava. Juoksen päivittäin, teen porrastreenejä, käyn nyrkkeilemässä ja pyöräilen. Hollywoodissa hyvältä näyttäminen ja terveys ovat kaikki kaikessa. Diggaan sitä touhua.

Ja onhan Mick Jagger, joka on kolmekymmentä vuotta minua vanhempi. Ei ole vaihtoehtoja.

Ihan uusi juttu itselleni on uni. Nuorempana en yksinkertaisesti malttanut nukkua. Se oli rasittavaa kaikille. Olen edelleen bändistä ensimmäisenä hereillä, mutta enää en häiritse muita. Varhaiset aamukävelyt ovat maagisia.

Rentoudun, kun saan tehdä asioita omassa tahdissani. Voin viettää jossain British Museumissa vaikka kokonaisen päivän ja tutkia jokaisen muumion ja hieroglyfin tarkasti. Nautin siitä, että voin pysähtyä, olla läsnä hetkessä.”

Vapauden siunaus ja kirous

”Olen yrittänyt hiljentää sitä iloista, kaikesta innostuvaa tyyppiä itsessäni ehkä liikaakin, koska se käy toisinaan myös omaan hermooni.

Olen kuitenkin funtsinut, että se tyyppi ja sen draivi ovat kaikesta huolimatta paras puoli itsessäni. Silti nuoruuden ei tarvitse jatkua ikuisesti.

Sosiaalinen piirini on todella pieni. Rakastan käydä keskusteluja, vaihtaa ajatuksia. Joskus kysyn myös neuvoja muilta. Minulla on kaksi serkkua, joiden kanssa pidän säännöllisesti yhteyttä. Toinen on eläkkeellä oleva erityisopettaja, toinen lääketeollisuudessa oleva lääkäri. Meillä kaikilla pitäisi olla tällaisia ihmisiä.

En ole koskaan kokenut tarvetta asettua aloilleni, kunnes yhtäkkiä tajuaa, että olen useimmiten ikäisistäni ainoa, jolla ei ole perhettä.

On mielenkiintoista kelata, mihin se liittyy. Uskon, että se on sidoksissa itsensä toteuttamiseen. Olen ollut vapaa tulemaan ja menemään, ja sen voi nähdä sekä siunauksena että kirouksena. En kuitenkaan ajattele, että tämä oli nyt tässä. Koskaan ei tiedä, mitä huominen tuo tullessaan.”

Jyrki: ”Rakkaus antautuminen vaikeutuu ajan myötä”

”Elämääni on mahtunut muutama suuri rakkaus. He ovat edelleen minulle tärkeitä henkilöitä. Rakkaus on jyräävä kokemus. Sille antautuminen vaikeutuu ajan myötä, koska itse muuttuu kyynisemmäksi. Silti mikään ei ole kauniimpaa kuin kaksi ihmistä, jotka ovat harmaantuneet yhdessä.

Tänä päivänä sosiaalisuus on muuttunut digitaaliseksi. Aika on rajallista, ja olen useimmiten keikalla. Deittisovelluksen kautta näen, millaisia ihmiset ovat, miltä he näyttävät ja mitä he kertovat itsestään. Vaikka teologiaa opiskelenkin, en ole ryhtymässä munkiksi.

Kunnioitan naisia, ja naisen asema on aina ollut minulle tärkeä. Paavi Franciscus­ puhuu kirjassaan Let us dream: The path to a better future siitä, kuinka niissä valtioissa, joissa naiset olivat organisoimassa covidiin liittyviä toimenpiteitä, onnistuttiin parhaiten.

Mielestäni paavi viittaa Suomen silloiseen hallitukseen. Se on huimaa. Samalla hän muistuttaa, että sellaisia naiset ovat aina olleet. Kun Jeesus kuoli, naiset ottivat hänet alas ristiltä ja hautasivat. Samaan aikaan opetuslapset friikkasivat ja lähtivät säntäilemään, kuka minnekin suuntaan.

Olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan, kun törmäsin Hollywoodissa yhteen maailman menestyneimmistä laulunkirjoittajista, Diane Warreniin. Biisimme Fade to Grey osoittautui kaupallisessa mielessä pannukakuksi, mutta en kadu yhteistyötämme.

Olin haltioissani biisintekoprosessista. Pääsimme levyttämään maailmankuulun naisen säveltämän kappaleen, joka kertoo rakkaudesta. Ja kivaa on, että Warren vastaa edelleen tekstiviesteihini.”

Lue myös Kotiliesi.fi: Jaakko Olkinuora koki noviisina rimakauhua munkiksi ryhtymisestä: ”Kun vihkimys tulee, ajatukset rauhoittuvat”

Pelko lähtee kädet ristimällä

”Tunnen, että elämässäni on parhaillaan kääntymässä uusi sivu. En tiedä, mitä se on, mutta asia on kehkeytymässä.

Haluan inspiroida muita. Olen kiitollinen, että pääsin opiskelemaan teologiaa. Aina voi lukea myös omatoimisesti, mutta onhan se hienoa saada suoritusmerkintöjä. Haluan ymmärtää historiaa, maailmaa ja tätä vellovaa todellisuutta, jonka keskellä elämme.

Teologia on tiedettä, jossa mennään syvemmälle myös uskon olemukseen, mutta en ole vielä sillä tasolla. Vaikeus on siinä, että vampyyri-rock’n’roll-bändin laulajan ei kuulu puhua tällaisia. Se on monelle liikaa.

Onneksi saan edelleen puhua myös siitä, onko uutuusleffa Beetlejuice Beetlejuice parempi kuin vuonna 1988 ilmestynyt Beetlejuice. Silti haluan kehittää itseäni myös henkisesti, jotta voin joskus tulla kiinnostavampien asioiden kanssa esiin.

Oma ikä pyöristetään jo seuraavaan vuosikymmeneen. Välillä pelottaa kuin lentokoneessa, mutta hengitän syvään ja ristin käteni. Elämä on hauskaa. Mitä kreisimpää, sen parempaa.”