Home » Kaalisikarit olivat viihdetaiteilija Simo Salmisen suurta herkkua – ota talteen ohje, jonka salainen ase on pekoni

Kaalisikarit olivat viihdetaiteilija Simo Salmisen suurta herkkua – ota talteen ohje, jonka salainen ase on pekoni

Viimeistään Uuno Turhapuro -elokuvien Sörsselssöninä koko kansan tietoisuuteen tullut Simo Salminen oli varsinaiselta ammatiltaan kondiittori. Kondiittorimestarin nimikkeen hän sai 1950-luvun alussa ja ehti työskennellä helsinkiläisissä leipomoissa 20 vuotta ennen kuin antautui kokonaan viihdealalle.

Tuomas Marjamäen kirjoittamassa elämäkerrassa Simo Salminen – Se se vaan on sillä lailla Salmisen tytär Sanna kertoo, ettei isä juurikaan leiponut kotona muita kuin juustotankoja, suurempiin juhliin hän toki valmisti aina kauniin kakun. Kotikeittiössä Simon bravuuri oli jokajouluinen piparkakkutalo, jonka Salminen koristeli näyttävin jääpuikoin ja lumihunnuin.

Lue myös: Lohikeitto Koskenlaskija-juustolla on Minna Kuukan ehdoton ykkösresepti – ota talteen!

Simon kaalisikarit saavat omintakeisen maun pekonista ja hillotusta paprikasta.

© Tommi Tuomi

Kaalisikarit maistuivat viihdetaiteilijalle

Oheiset kaalisikarit olivat yksi Simon lempiruoista. Avoimeksi jätetty kaalirulla paistuu uunissa rapeaksi, ja kekseliäs paprika-pekonitäyte viimeistelee ihanan makuelämyksen. Voit tehostaa täytteen makua käyttämällä savupekonia tai savupaprikaa. 

Kaalisikarit Simon tapaan – nappaa herkullinen resepti!

Tarvitset:

noin 1½ kg:n kaalinkerä

1 sipuli

nokare voita

600 g jauhelihaa

1 dl riisiä

1½ tl suolaa

1 lihaliemikuutio (riisin joukkoon)

valkopippuria

mustapippuria

pekonia

hillottua paprikaa

5 dl lihalientä voitelemiseen

Tee näin:

1. Poista keskikokoisesta kaalista kanta. Laita kaali niin suureen kattilaan, että saat sen peitettyä vedellä. Mausta vesi suolalla. Keitä kaali pehmeäksi.

2. Pilko sipuli ja kuullota se voissa.

3. Ruskista jauheliha ja mausta oman maun mukaan. Keitä riisi lihaliemessä. Sekoita jauhelihasta ja riisistä seos ja mausta suolalla, valko- ja mustapippurilla sekä muilla haluamillasi mausteilla.

4. Käytä kaalin suuret lehdet kääreiksi, hienonna pienet ja sekoita riisi-jauhelihamassaan.

5. Nosta hieman jäähtyneen lehden päälle nokare riisi-jauhelihatäytettä. Aseta päälle pekonisiivu ja hillottu paprikaviipale. Kääri ohueksi sikariksi ja lado sikarit viuhkamaisesti uunivuokaan.

6. Paista uunissa kypsiksi 170 asteessa. Kun käärön pinta alkaa ruskistua, voitele lihaliemellä, käännä ja paista myös toinen puoli, kunnes kaali on kuivunut paperinohueksi.

Lue myös Kotiliesi.fi: Tämä kalakeitto nosti tamperelaisravintolan kaupungin kärkipaikkoihin – katso alkuperäinen resepti rakastettuun bouillabaisseen

Selaa ylöspäin