Kaija Pakarinen tuli lapsena hylätyksi, kun äiti sairastui – jäljet näkyvät elämässä edelleen

Aina tämä on yhtä haikeaa. Kaija Pakarinen saatteli tyttärensä bussille sunnuntai-iltana. Lievästi kehitysvammainen Tytti asuu Lahdessa, ja takana oli yhteinen viikonloppu.

Kaija oli jo torstai-iltana Tytin kanssa tukihenkilöiden palaverissa, ja sieltä he tulivat Helsinkiin. Matkalla poikettiin ostamassa rahkapullat. Äiti ja tytär kävivät kävelylenkillä ja ostamassa tytölle uudet housut.

”Hän on mahtava shoppailija, tietää heti, mitä haluaa ja osaa valita nopeasti, toisin kuin minä.”

Kaijalla ja Tytillä on hyviä keskusteluja, he puuhastelevat ja nauttivat siitä, että voivat olla kiireettömästi kaksin.

”Tytti kierteli myös yksin kaupungilla, ja kun olin omilla asioillani, hän oli paistanut meille lettuja.”

Äiti ja tytär tapaavat kerran kuussa, ja se on molemmille kuukauden parhaita hetkiä. Kaija ymmärtää, että aikuisen tyttären on tärkeää pärjätä yksin. Hän on tukihenkilö, mutta vain tarvittaessa. Myös isä on Tytille läheinen.

Tytti asuu tuetusti ja työskentelee keittiöapulaisena, äidillä on oma elämänsä ja työnsä. Viimeksi Kaija oli joensuulaisen Utran Uuden Teatterin mukana esittämässä Jaakko Teposta kertovaa musiikkinäytelmää Espanjan suomalaisille.

”Itäsuomalainen huumori uppoaa minuun hyvin, sillä Pohjois-Karjala ja siellä oleva kotitilani on tärkeä paikka sekä Tytille että minulle. Olemme asuneet monissa eri osoitteissa, mutta Alalappi on ja pysyy.”

Itse tehty ja taottu

Kaija varttui Alalapin tilalla Rääkkylän Rasivaarassa, Joensuun eteläpuolella. Hän syntyi viisilapsisen perheen kuopukseksi, isä oli maanviljelijä ja äiti kansakoulunopettaja. Nyt veli omistaa kotitalon, mutta myös Kaija sisarineen käyttää sitä vapaa-ajan paikkanaan. Kaija muistaa päättäneensä jo viisivuotiaana, että hänestä tulee näyttelijä.

”Ehkä ammatti on lahja, jonka lapsi minussa tiesi sisimmässään.”