Katseet kääntyvät Mäntyharjun S-marketissa. Lähes jokainen tunnistaa ohi kulkevan Kake Randelinin. Hän pysähtyy juttelemaan toviksi naapurin kanssa, nyökkää toiselle ohikulkijalle ja tervehtii kolmatta.
Näin syyskuussa Randelin uskaltautuu jo jalkautua kaupoille. Toista on kesällä, kun pienen Etelä-Savon kunnan väkiluku liki kolminkertaistuu mökkiläisten ansiosta. Tuolloin Randelin ei saa ostoksiaan tehtyä, sillä jokainen vastaantulija haluaa juttusille ja ottaa muusikon kanssa selfien. Hei, Kake on täällä! Eikä mukava mies tohdi kieltäytyä. Siksi hänen vaimonsa Anne tekee kesäisin ostokset, ja Kake toimii autokuskina.
”Olen alkuasukas, ja kaikki nämä kylän muut alkuasukkaat ovat siskojani ja veljiäni. Myö haastellaan ihan kaikista asioista. Morjens, morjens, ei siinä ole staroja.”
Siirrymme juttelemaan marketin rauhaisaan kabinettiin, jonka Kake on varannut haastattelua varten. Täällä hän hoitaa yleensä tapaamisia. Kotia varjellaan julkisuudelta. Artisti tarjoaa kahvit ja pullat. Hän on edelleen täpäkkä äijä. Hauikset pilkottavat 69-vuotiaan laulajan valkoisen t-paidan hihansuista. Tummat ja tyylikkäät aurinkolasit viimeistelevät vireän vaikutelman.
”Olen sanonut ihmisille, ettei tarvitse mennä salille. Menkää luontoon, jos teillä vain on siihen mahdollisuus. Ruumiillinen työ kasvattaa lihaksia sekä henkistä selkärankaa. On mukava työskennellä pihalla.”
Kake ei osaa olla tekemättä mitään. Hän askaroi kotona rakennushommia kirves kädessä, leikkaa ruohoa ja kalastaa. Siis kun ehtii. Hänellä on yhä sata keikkaa vuodessa.
Kaken viimeinen halaus isän kanssa
Kake muistaa hetken kirkkaasti, vaikka hän oli vain 4-vuotias. Hän halasi isäänsä viimeistä kertaa kodin eteisessä. Tunnelma oli sen verran erikoinen, että pikkupoika aisti, kuinka peruuttamattomista hyvästeistä oli kyse.
Kake Randelin on monipuolisesti luova pohdiskelija.
© Jani Kautto
”Sitten isä lähti Mäntyharjun sairaalaan eikä koskaan enää palannut.”
Kaken isä kuoli aivosyöpään vain 49-vuotiaana. Myös hän tiesi, että halaus oli viimeinen, sillä sairaus oli edennyt. Perheen kuopus, Kauko-poika oli ollut isän harras toive neljän tyttären jälkeen. Sodat käynyt mies ei juuri ehtinyt lapsistaan nauttia, mutta rintamamiehenä hän oli saanut valtiolta hehtaarin maata. Sille tontille Mäntyharjun kupeeseen hän oli remontoinut torpan, jossa leskeksi jäänyt Kaken äiti alkoi pyörittää viiden lapsen yksinhuoltajana perhe-elämää.
”Meillä ei ollut yhtään mitään. Kaikki piti rakentaa omalla työllä. Palkanmaksu siihen aikaan oli ihan markkatouhua. Yhdestä hommasta sai markan, toisesta kaksi.”
Kake ajoi 8-vuotiaana apupoikana metsistä puita, hakkasi halkoja ja teki naapureille klapeja.
”Kun oli 30 asteen pakkaset ja sahasin liiterissä halkoja pienemmiksi, tuli ikävä isää. Lämmitin ulkosaunaa. Kannoin vettä sisälle.”
Äiti ja siskot tekivät toki oman osansa, mutta sukupuoliroolit olivat tuohon aikaan selvät.
”Halusin tehdä ja olla se mies. Tajusin, että tämä on elämäni, this is my life, ja on pakko tehdä näitä juttuja, koska ketään muita ei ollut. Mutta mistään tästä ei ole jäänyt traumaa, ei minkäänlaista.”
Kaken mielestä nuo vuodet kasvattivat häntä hyvällä tavalla. Hän sanoo, että jokaisen kannattaisi miettiä elämäänsä tästä näkökulmasta. On vain ponnisteltava sitkeästi.
”Nykyään eletään paljolti kertakäyttöelämää. Jokaisen olisi hyvä sisäistää oma paikkansa maailmassa. Raha ei tuo onnea, mutta se on välttämätön paha, että selviydymme. On pakko yrittää tehdä töitä, mitä vain. Kaikki työ on tehty tehtäväksi, eikä voi sanoa, ettei tämä nyt käy tai ei kiinnosta.”
Kake Randelin: ”Olen nähnyt enneunia koko ikäni”
Kaken palo musiikkiin on peräisin varhaisilta vuosilta. Perheeseen oli saatu radio ja sieltä kuunneltiin sunnuntaisin jumalanpalvelus. Kun pappi lauloi vuorosanojaan seurakunnan kanssa, 6-vuotias vilkas Kauko matki antaumuksellisesti kovaan ääneen perässä.
”Siskoilla ja miulla oli hauskaa, mutta Amanda-mummo oli tosi äkäinen, että nyt hiljaa Kauko! Ja meitähän nauratti. Sunnuntaiaamut olivat jänniä. Lauloin aina.”
Kake Randelin on asunut koko ikänsä Mäntyharjulla.
© Jani Kautto
Köyhällä perheellä ei ollut varaa levysoittimeen, mutta onneksi naapurissa oli Luxorin iso radio ja sen päällä levysoitin. Naapurin vanhin poika kävi ostamassa Mikkelistä uusimmat Beatlesin levyt. Kake lumoutui myös Rolling Stonesista ja kotimaisesta Alwari Tuohitorvesta sekä Kirkasta.
”Juoksin naapuriin. Jammattiin ja soitettiin ilmakitaraa. Se oli aivan loistavaa. Ja olihan tietysti Olavi Virta, kotimaisen iskelmän mersu, ehdottomasti.”
Rockin imaisema Kake säästi tienesteistään sähkökitaran ja vahvistimen. Bändi koostui yhtä innostuneista kavereista.
”Myö oltiin siihen aikaan niin rajuja poikia, että harjoiteltiin jatkuvasti.”
15-vuotiaana Kake esiintyi yllättäen bändinsä kanssa kirkossa Espoossa. Mäntyharjulainen nuorisotyönohjaaja oli keksinyt, että hänhän voisi viedä porukan etelään esiintymään. Pojat harjoittelivat juuri tätä esitystä varten hengellistä gospelia. Kirkko kuulosti aluksi pelottavan juhlalliselta estradilta.
”Oltiin kauhusta kankeina, että miten niin kirkkoon. Mutta sehän onnistui ja sinnehän myö mentiin.”
Kake sanoo olevansa perusluterilainen ja normiuskovainen. Hän uskoo myös, että jokaisella on suojelusenkeli, ja että kaiken takana on enemmän kuin mitä arkiaistein havaitsemme.
”Olen nähnyt enneunia koko ikäni. Ne viittaavat siihen, että on olemassa muutakin ajatusmaailmaa.”
Lisäksi Kake uskoo sielunvaellukseen.
”Ihminen on monimutkainen kokonaisuus. Tuskin meitä on luotu vain yhtä elämää varten.”
Herkkyys avaa ovia monenlaisille taajuuksille. Kaken virittämään riistakameraan on tallentunut enkelikin siivet pystyssä. Näistä asioista Kake puhuu vain harvoille, jotka ovat samalla aaltopituudella.
Nuoriso on löytänyt Kake Randelinin
Kaken kappaleet ovat soineet suomalaisten korvamatoina vuosikymmenten ajan ja varsinkin viime kesänä, kun Portion Boys muokkasi uuden version klassisesta Juhannusyö-kappaleesta. Videotakin on katsottu reippaasti yli 2 miljoonaa kertaa. Kuvissa Kake bilettää vauhdikkaasti nuorten kanssa peltomaisemissa tutuissa aurinkolaseissaan.
Tätä ennen JVG houkutteli Kaken mukaan räppiversioonsa legendaarisesta Pakko painaa pitkää päivää -kappaleesta. Uuden Amatimies-biisin tempon ja sävellajin takia Kaken ääntä piti nostaa korkeammalle koneellisesti.
”Sanoin, että enhän mie mikään hemmetin pikkuorava ole. Olenko Tiku vai Taku? Mutta annoin mennä. Siitähän tuli hurja biisi, 27 miljoonaa täkkäystä vai mitä niitä jo on.”
Kaikki tuntuvat nyt kuuntelevan Kakea. Festareilla Juvalla artisti bongasi yleisöstään uusia 10-vuotiaita faneja. Vanhimmat ovat kahdeksankymppisiä.
”Melodian pitää olla juokseva ja säväyttävä. Tekstityksen pitää kolahtaa. Suomalaiset tykkäävät miusta, koska olen niin tavallinen. Enkä haluakaan olla muuta.”
Nuorten muusikoiden tuoma noste on ollut mukava lisä uralle, mutta sitä ilmankin konkari olisi pärjännyt. Kake on soinut vuosikymmenet pitkin Suomenniemeä joko keikoilla, autoradioissa tai mökkisoittimissa.
Nousukiito alkoi vuonna 1979 Syksyn sävel -kilpailusta, johon muusikot lähettivät röykkiöittäin demo-nauhoja. Raadit jakoivat saaliin kahteen kasaan: kelvolliset ja hylättävät. Kaken lähettämä nauha tippui kisasta, koska tekninen laatu oli niin huono. Toisessa raadissa istunut kapellimestari Markku Johansson tunnisti kuitenkin potentiaalin. Tässä biisissä on hyvä meininki!
Ensimmäinen single 1980-luvun alussa sisälsi kappaleet En unta saa ja Kirje kotiin. Ne ovat Kakelle rakkaimpia lauluja omasta tuotannosta edelleen.
”Buumi oli silloin niin hirveä, että sitähän säikähti. Mietin, että mihis hiton rumbaan tässä on lähdetty.”
Ensi keväänä Kake esiintyy legendaarisella ja lähes loppuunmyydyllä Tavastialla Helsingissä. Hän on esiintynyt siellä ennenkin 1980-luvun alussa. Suosio ei ammattilaista hätkäytä.
Puoliso on kuin täydellinen ruuvi rautakaupasta
Kake on ollut yhdessä Annensa kanssa 47 vuotta. Pariskunnalla on kaksi aikuista lasta: Kaj ja Katri. Mikä on pitkän suhteen salaisuus?
Vastaus tulee yllättäen rautakaupan hyllyltä. Kun on etsinyt sopivaa osaa, pulttia tai mutteria, yhtenä päivänä se vain löytyy. Ja kappale on täydellinen.
”Tulee ahaa-elämys, tämä se on! Mutta koko elämä on sattumaa ja yhteiselo on sattumaa. Siinä on ripaus onnea, rakkautta ja arkipäivää. Ja jokunen juhlapäivä.”
Puoliso on tasapainottanut yhteiseloa realismilla ja jalat maassa -asenteella. Artisti kun kuulemma viljelee huumoria liki joka lauseessa ja kulkee usein hieman pää pilvissä.
Kake pohtii, että parisuhteessa on hyväksyttävä toinen sellaisena kuin hän on. Ketään ei voi muuttaa.
”Ensimmäisinä yhteisinä vuosina on mietittävä, sovitaanko myö yhteen vai ei. On kunnioitettava toisen mielipiteitä. Kaikista asioista on etsittävä kompromissia.”
Kake on keikkaillut 45 vuotta. Hän laskee ajaneensa kuusi miljoonaa kilometriä elämänsä aikana. Vuodessa kertyy liki 70 000 ajokilometriä.
Alkoholi on vienyt monen kotimaisen artistin ennenaikaiseen hautaan. Hotellihuone intensiivisen esiintymisen jälkeen on yksinäinen paikka. Kake ei koskaan juo keikoilla eikä hän salli sitä bändillekään.
”Kuningas alkoholi on kaverini, mutta meillä on selvät välit, kuka juo milloinkin. Kunnioitan omaa ammattiani ja kaikkea, mitä se on vaatinut. Alkoholin maistajakin on ammatti eikä hänkään saa olla kännissä töissä, vaikka kuinka tekisi mieli nielaista. Jos otan pullon kaljaa tai lonkeroa, tiedän tasan tarkkaan, missä ja milloin sen teen.”
Artistin elämää kannattelevat kaksi järeää periaatetta: pitää aina kunnioittaa toisia ja olla ihminen ihmiselle.
”Et voi olla mikään kunkku kellekään. On muitakin napoja kuin se oma.”
Bändien liepeillä liehuu monenlaisia faneja. Seireenit kutsuvat.
”On oltava selkärankaa myös siinä asiassa. Helpostihan sitä lähtisi bileisiin. Mutta kun tietää, että seuraavana päivänä on työpäivä, en voi lähteä mihinkään. Voisin mennä sinne ja tänne, mutta eipä kiinnosta.”
Kake on käynyt 16 vuoden aikana kaksi kertaa Finnlevyn pikkujouluissa, siis siellä ”tarjolla olevassa yleisessä härpäkkeessä”.
Kake Randelin: ”Taiteellisuus on miun luonnonlahja ja ominaispiirre”
Kakella on kaksi tärkeää harrastusta. Hän on toiminut Mäntyharjun taiteilijaseuran puheenjohtajana 20 vuotta. Tauluja Kake on maalannut aina.
Taiteelliset lahjat huomattiin jo Mäntyharjun yhteiskoulussa.
”Kuvismaikka sanoi, että hän tietää mitä tästä pojasta tulee: taiteilija. Taiteellisuus on miun luonnonlahja ja ominaispiirre. Sitä ei ole ostettu Sokokselta.”
Varoja taideopintoihin esimerkiksi ulkomailla ei nuorena kuitenkaan ollut.
Kake kertoo edustavansa maalarina realismia. Hän ihailee Helena Schjerfbeckiä, Pekka Halosta ja Von Wrightin veljeksiä.
Kake on maalannut myös muraaleja kotinsa kellarin oviaukkoon ja seiniin sekä auringonlaskun purkutalon tiiliin Mäntyharjulla yhdessä muiden taiteilijoiden kanssa.
Hauskasta ja eloisasta keikkamiehestä paljastuu aina vain uusia kerroksia mitä pitempään hänen kanssaan keskustelee. Viime aikoina Kake on pohtinut tuoretta uutista, jonka mukaan maapallon pyörimisnopeus on hidastunut.
”Yksi teoria on, että öljyä on porattu niin paljon maan uumenista tai sitten jokin muu asia universumissa vaikuttaa.”
Miehen toinen intohimon kohde ovat nopeat autot. Tulevana lauantaina Kake ajaa jälleen rallia. Hän on ajanut 1980-luvulta saakka ja kilpaillut myös ulkomailla. Hän testasi juuri eilen uutta Toyota Yarista Tuusniemen F-cupin SM-osakilpailua varten.
”En pelkää. Katsos, joka paikassa pitää tietää se oma limitti. Olkoon se sitten tien päällä tai esiintymislavalla.”
Rallista Kake hurmaantui ja pikkupoikana. Hän bongasi kuutamossa kotitorpan ohi pörähtäneet Hankirallin autot.
”Pikataival alkoi puolentoista kilometrin päässä meiltä. Tumppasin itseni hankeen karvahattu päässä ja tumput käsissä. Se näytti niin hauskalta touhulta, että ajattelin kyllä miekin joskus.”
Menestys laulajana mahdollisti rallin ajamisen. Kake sanoo, ettei ole rikastunut mutta on aina tullut toimeen.
Kulkuri on Kakelle kunniasana
Kake esittää yleensä muiden sanoittamia kappaleita. Itse hän on kirjoittanut yhden laulun, joka on omistettu äidille.
”Kotimatka-kappale on vuodatus. Luin biisin äidille ja levytin sen myöhemmin. Äiti tykkäsi. Teksti on niin rankka, että siinähän myö yhessä itkettiin.”
Laulu alkaa näin: ”Monet vuodet kiertää maailmaa sain suotta/ Jotain parempaa kun lähdin etsimään. Koti, rakkaus ja Äidin syli hellä askeleeni sai mun viimein kääntymään.”
Kun äiti eli, Kake kävi keikkamatkan jälkeen aina ensin hänen luonaan. Aamuvarhain kello viisi äiti keitti pojalleen kahvit ja teki kaksi voileipää.
”Elämä on syntymää ja kuolemaa, kuten Vainion Junnu tekstitti sen hienosti kappaleessa Kuin joutsenlaulu. Kun esitän sen, yleisössä joku saattaa itkeä vuolaasti.”
Kake laulaa keikoillaan myös mielellään Kengissä kulkurin -kappaletta, jossa on raskaampi poljento. Se on hänelle hyvin merkityksellinen.
”Olen sielultani kulkuri. Se on kunniasana. Toivoisin, että niin miut muistettaisiin: hän oli kulkuri. Niin kauan kuin tossut pyörivät keikan suuntaan, niin kauan aion jatkaa.”
Juttu on julkaistu Vivassa 10/2024.
