”Täytin tänä vuonna 50. En koe, että minulla olisi ollut viidenkympin kriisiä, mutta olen kipuillut suurten elämänmuutosten keskellä. Muutimme kaksi vuotta sitten brittimieheni kanssa Yhdysvaltoihin, josta hän sai elokuva-alan töitä. Tuntui hurjalta jättää tuttu ja turvallinen elämä Suomessa ja aloittaa lähes viisikymppisenä moni asia alusta. Tunsin itseni kuin uudestaan 18-vuotiaaksi selvitellessäni sähkösopimuksia ja avatessani pankkitiliä uudessa kotimaassani.
Olen matkustanut elämäni aikana paljon, mutta tällä kertaa jätin täysi-ikäisen poikani, perheeni, ystäväni ja työni Suomeen. Olen tunnistanut tilanteessa yhtymäkohtia nuoruuteeni. Muutin teini-ikäisenä äitini kanssa Lahdesta pienelle paikkakunnalle Forssaan. Molemmissa tilanteissa koin kulttuurishokin. Nuorena selviytymiskeinoni oli tanssiharrastus.”
Kilpatanssi oli äidin ja Katjan elämäntapa
”Olin lapsena rämäpäinen poikatyttö. Olin aina se, joka keksi leikeissä vähemmän hyviä ideoita. Yllytin kavereita hyppäämään katolta ja kiipeilemään puissa. En tehnyt sitä pahuuttani, vaan olin luonteeltani aikamoinen Peppi Pitkätossu.
Oli huvittavaa, että tanssin myötä minusta tulikin sitten prinsessa. Aloitin kilpatanssiharrastuksen kahdeksanvuotiaana, ja tanssi määritteli pitkälti elämääni 24-vuotiaaksi. Tanssi oli minun ja äitini yhteinen elämäntapa. Ajoimme monta vuotta Forssan ja Lahden väliä useita kertoja viikossa tanssitreeneihin. Olen kiitollinen äidilleni vuosista, jotka hän jaksoi matkustaa kanssani.
Vanhempani erosivat, kun olin seitsemän. Asuin äitini kanssa kaksin. Näin isää satunnaisesti, ja välimme olivat silloin monimutkaiset. Aikuisiällä olen käsitellyt vanhempieni avioeroa, kun kävin läpi omaa eroani. Sain myöhemmin kaksi siskoa isän uuden liiton myötä. Meillä on ikäeroa 15 ja 20 vuotta. Olemme lähentyneet vasta aikuisina.
Muutin 17-vuotiaana yksin takaisin Lahteen käymään urheilulukiota. Olin valmis itsenäistymään, sillä olin kiertänyt vuosia ulkomaisissa tanssikisoissa ilman äitiä. Kilpailin Suomen tanssimaajoukkueessa MM-kisoja myöten.
Lukion jälkeen opiskelin tradenomiksi markkinoinnin ja tuotekehityksen linjalla. Niihin aikoihin tajusin, ettei rohkeuteni ehkä riitä tanssijan uralle. Myös raha alkoi tulla vastaan opiskeluaikana. Tanssi ei ollut halpa harrastus. Kaikki kesätyörahani olivat menneet tanssipukuihin, kun ikätoverini ostivat stereoita ja Leviksen farkkuja. Kipuilin lopettamispäätöksen kanssa pitkään. Olen jälkikäteen miettinyt, olisinko uskaltanut kokeilla siipiäni ammattitanssijana. Ikävöin aina välillä sitä vapauttavaa tunnetta, jonka sain tanssista.”
Lue myös: TTK:ssa loistanut laulaja Bess: Yhden tanssin olen opettanut Danny-puolisolleni
Äidiksi muuttuminen ei ollut helppoa
”Tapasin ensimmäisen mieheni ja lapseni isän lukiossa. Kasvoimme yhdessä aikuisiksi. Menimme 25-vuotiaina naimisiin. En ollut ehtinyt edes valmistua, kun sain töitä brändimarkkinoinnin parista, ja mieheni ja minä muutimme Helsinkiin. Kunnianhimoisena vaihdoin työpaikkaa parin vuoden välein. Työskentelin uusmediatoimistossa ja mobiilifirmassa. Sitten huomasin, että 20th Century Foxin elokuvastudiolle etsittiin markkinointipäällikköä. Yllätyksekseni tulin valituksi, vaikkei minulla ollut kokemusta elokuva-alasta.
Alku oli hankala, ja puolen vuoden jälkeen sanoin miehelleni, ettei tästä tule mitään. Hän kehotti minua antamaan alalle hetken. Niinhän siinä kävi – jäin sille tielle. Elokuvamaailma imaisi minut mukaansa samalla tavalla kuin tanssi aikoinaan. Työskentelin Foxin markkinointipäällikkönä 12 vuotta ja nyt olen tehnyt kahdeksan vuotta elokuva-alan markkinointia yksityisyrittäjänä. Rakastan intohimoisesti työtäni elokuvien parissa.
Olin 29-vuotias, kun poikamme Luka syntyi. Äidiksi muuttuminen ei ollut helppoa, mutta olen löytänyt oman tapani olla äiti, ja minusta on tullut varsinainen leijonaemo. En ole pullantuoksuinen äiti, mutta olen aina pyrkinyt olemaan läsnä. Meillä on läheiset välit poikani kanssa. Hän on voinut kertoa minulle vaikeistakin asioista.
Äitiyden myötä aloin miettiä, mitä haluan elämältäni. Aloin muuttua ihmisenä ja huomasin haluavani eri asioita kuin mieheni. Päätimme erota, kun poikamme oli viisivuotias. Erosimme silloin, kun vielä kunnioitimme toisiamme. Olemme pysyneet hyvissä väleissä ja hoitaneet vanhemmuuden yhdessä.
Koen, että ero oli oikea ratkaisu meille. Lapsemme on sen kautta saanut uusia rakkaita bonusihmisiä elämäänsä.”
© Katja Turnerin kotialbumi
Elokuva-ala on yhteinen intohimo
”Nykyisen puolisoni tapasin elokuva-alan seminaarissa Barcelonassa. Olin 39-vuotias ja ollut viisi vuotta sinkkuna. En etsinyt seurustelusuhdetta, mutta Andrew’n tavatessani tunne iski kuin halolla päähän. Jos hän olisi kysynyt seuraavana päivänä, mennäänkö naimisiin, olisin varmaankin sanonut kyllä. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Olemme olleet kahdeksan vuotta naimisissa. Andrew on ollut koko elämänsä elokuva-alalla. Elämme ja hengitämme tätä alaa yhdessä.
Andrew asui alkuun viikot Lontoossa ja lensi viikonlopuiksi Suomeen. Olimme suunnitelleet pitkään muuttoa maailmalle. Siksi emme epäröineet vastata myöntävästi, kun suuri elokuvateatteriketju tarjosi hänelle töitä Yhdysvalloista. Muutimme Tennesseehen, Knoxvilleen. Kaupunki oli kaunis ja vehreä, mutta tunsin itseni liian eläväiseksi sen verkkaiseen rytmiin. Huomasin myös, että olin arvottanut itseäni työn kautta, ja nyt jouduin miettimään, mikä on arvoni työn ulkopuolella. Koen olevani onnekas siinä, että minulla on viisikymppisenä mahdollisuus uudistua. Joskus on hyväkin asia, että tulee riuhtaistuksi irti tutusta ja turvallisesta.
Aika Amerikassa jäi lyhyemmäksi kuin olimme suunnitelleet. Muutamme syksyllä mieheni kotikaupunkiin Lontooseen. Jatkan elokuva-alan töitäni Suomessa ja aloitin alan jatko-opinnot – onneksi etätyö mahdollistaa tämän. Olemme jälleen uuden elämänvaiheen äärellä. Joskus on ollut vaikea sopeutua muuttuviin käänteisiin, mutta kun ihmissuhteet ovat kunnossa, pärjään. Yritän nauttia muutoksista.”
Lue myös Kotiliesi.fi: Paikkariippumaton työ: 10 työtä, jotka hoituvat kotoa tai vaikka ulkomailta käsin
Juttu on julkaistu Matka naiseksi -juttusarjassa Anna-lehdessä 45/2024.
