Kun menin Olavin kanssa katsomaan mummolaani, Korpelaa, kasvoivat puiden oksat sisään rikotuista ikkunoista. Talo oli rapistunut metsän keskellä Hankasalmella autiona jo vuodesta 1962 lähtien. Mutta hirret olivat terveet, koska katto oli ehjä ja kivijalka korkea.
Vietin mummolassa aikaa kahdeksanvuotiaaksi. Muistan tuvan seinällä olleen vanhan puhelimen ja ulkohuussin lähellä kasvaneiden nokkosten hajun. Päätimme ostaa hirret ne omistaneelta serkultani ja ryhdyimme etsimään tonttia veden ääreltä. Asuimme tuolloin Joroisissa ja sopiva tontti löytyi Rantasalmelta.
”Pappa rakensi talon aikoinaan rakkaudesta mummooni. Nyt Olavi rakensi tämän rakkaudesta minuun”, Katriina kertoo talon syntyhistoriasta.
© Sanna Liimatainen
Kolmen vuoden rakennusprojekti
Purimme hirret kahdestaan talvella siirtokuntoon. Talolle ei ollut enää kunnon tietäkään, mutta nelivetoautolla, peräkärryllä ja pakettiautolla siirsimme hirret Rantasalmelle kesäkuussa 2008.
Rakennusprojekti kesti kolmisen vuotta. Siinä ajassa Korpelasta kasvoi Ranta-Korpela. Aluksi kaadoimme puita tontilta, teimme perustuksen ja rakensimme hirsikehikon niiden päälle.
Kaikessa tekemisessä kunnioitimme vanhaa rakennustekniikkaa. Kunnostimme esimerkiksi alkuperäiset vanhat ovet ja ikkunanpokat.
Olavi on rakentanut aina, ja hänellä on ollut oma rakennusalan yritys. Hän on ensimmäiseltä ammatiltaan huonekaluverhoilija, joten meillä on paljon kunnostettuja huonekaluja. Muutimme Ranta-Korpelaan 15.7.2010.
Se oli hieno hetki.
Keittiössä on sekä nostalgista mummolatunnelmaa että moderneja yksityiskohtia. ”Puuhella oli menossa roskiin, koska se ei kuulemma vetänyt. Meillä se on toiminut kuin unelma, ja talvisin teen sillä ruokaa monena päivänä viikossa. Sen päälle saa kätevästi monta kattilaa”, Katriina kertoo.
© Sanna Liimatainen
Huonekalut ovat pitkälti vanhoja ja itse kunnostettuja. Useampi kodin huonekalu on tullut lahjana Olavin puuseppäveljeltä. Matot ovat Katriinan äidin ja tädin 85-vuotiaina kutomia lahjoja.
© Sanna Liimatainen
Katriinan lempikaluste on tuvan vanha sänky, joka on alkuperäinen mummolan huonekalu.
© Sanna Liimatainen
Keittiösaarekkeella kaikki välineet ovat käden ulottuvilla. Ruuan voi kypsentää modernisti induktioliedellä tai perinteisesti puuhellalla.
© Sanna Liimatainen
Valo heijastuu katkaistujen viinipullojen läpi. ”Teoksen nimi on Elämänpuu, ja se kuvaa meidän oloamme vanhassa sukutalossa.”
© Sanna Liimatainen
Patina näkyvissä
Tuvan vihreä levitettävä puusohva on minulle rakas ja tärkeä, sillä se on talon ainoa alkuperäinen huonekalu. Mummo ja pappa nukkuivat siinä, ja tähän sänkyyn pappa kuolikin. Puhdistin sen hyvin, mutta edes maalia ei tarvittu. Myös 98-vuotias äitini syntyi Korpelan hirsiseinien sisällä.
Korpela rakennettiin vuosina 1918–20. Talossa asuivat Matti-pappa ja Henriikka-mummo seitsemän lapsensa kanssa. Äidiltäni olen kuullut, että Korpelan ovet olivat avoinna kulkijoille. Pappa antoi yösijan, saunan ja ruoan kaikille majapaikkaa kaipaaville. Mummo oli varmasti välillä väsynyt vieraisiin!
Vanhat, upeasti patinoituneet hirret ovat tärkeä osa sisustustamme. Ne vain pestiin mäntysuovalla, eikä niitä edes hiottu.
Mummola oli yksikerroksinen, ja vintissä oli vain kesähuone. Meillä tupa on nyt korkea, auki kattoon saakka. Kattovasat maalattiin valkoisiksi tuomaan valoisuutta tummien hirsien tunnelmaan. Kolmioikkuna ylhäällä katon rajassa on Olavin keksintö. Aikoinaan siinä on ollut neliskanttinen ikkuna, mutta halusimme kevyemmän ikkunan.
Vietämme eniten aikaa tuvassa, jossa meillä ei muuten ole televisiota. Katselemme siellä maisemia ja kuuntelemme radiota. Minä tykkään keinutella valkoisessa keinutuolissa, josta näen koko tuvan ja ulos. Keinutuoli ja vanha radio ovat Olavin lapsuudenkodista.
Olavi viihtyy parhaiten isossa, punavalkoisessa laiskanlinnassa, jonka hän on itse päällystänyt. Sen vieressä olevan mosaiikkipöydän löysin kirpparilta Brysselissä. Ystävä oli siellä EU-hommissa ja toi pöydän minulle myöhemmin autolla.
Suuren tuvan sydän on vanhoista tiilistä tehty ja valkoiseksi maalattu suuri leivinuuni. Talossa on hybridilämmitys. Alapalokattila alakerrassa lämpiää puilla tai pelleteillä ja tuottaa energiaa vesikiertoiseen lattialämmitykseen ala- ja keskikerroksessa.
© Sanna Liimatainen
Kahvipannu on Katriinan lapsuudenkodista. Nipussa on kuivumassa lipstikkaa. Katriina on villiyrttiohjaaja ja kerää paljon myös villiyrttejä.
© Sanna Liimatainen
Yläkerrassa on vanhoista heinäseipäistä tehty kaide ja luonnonpuusta tehty pystypuu.
© Sanna Liimatainen
Tuppeen sahatut laudat luovat persoonallisen ilmeen ikkunoille. Kankaiset laskosverhot ovat Katriinan ompelemat.
© Sanna Liimatainen
Keittiön väriläiskä
Tuvan sydän on vanhoista tiilistä muurattu komea valkoinen leivinuuni. Sitä lämmitetään pakkasella, ja silloin siinä on kätevä kypsentää vaikkapa kaalikääryleitä. Olavi on muurannut sen ammattimuurarin kanssa. Muurari oli kiireinen ja antoi Olaville ohjeita puhelimessa. Uunin vieressä lattialla olevat kivet on kerätty omalta pihalta.
Uunin kupeesta yläkertaan lähtevät portaat ovat uudet, vaikka näyttävät vanhoilta. Käppyräiset kaiteet ovat persoonalliset ja taatusti uniikit, sillä Olavi etsi pihalta sopivat kaidepuut.
Keittiön värikäs saareke löytyi Joroisten työpajalta pitkän etsiskelyn jälkeen. Ihastuin sen rohkeisiin väreihin ja sen innoittama maalasin läheisen vessan oven samaan tyyliin vaalean violetiksi ja tumman vihreäksi.
Hirsitalo Ranta-Korpela
RAKENNETTU: Vuonna 2010. Tontti on noin 4000 neliötä.
ASUKKAAT: Katriina Pietiläinen, 68, ja Olavi Sipiläinen, 64. Uusparilla on yhteensä kuusi lasta ja viisi lastenlasta.
MISSÄ: Rantasalmella Suur-Rautaveden rannalla
ERITYISTÄ: Rakennettu Katriinan mummolan sata vuotta vanhoista hirsistä. Entisestä Korpelan talosta tuli Ranta-Korpela. Talossa on 230 neliötä kolmessa kerroksessa.
Puuhastelu yhdistää
Yläkerran seinissä, katoissa ja ikkunanpuitteissa on paljon eläväisen näköistä tuppeen sahattua puuta. Tontilla oli paljon kuusia, joita Olavi kaatoi ja niistä teetettiin lautoja. Kun sahuri oli pihalla, keksin, että tehdäänpä tuppeen sahattua lautaa. Se antaa enemmän ilmettä kuin peruslauta.
Kodissamme on talotonttuja kesät talvet. Olen kerännyt käsityönä tehtyjä tonttuja vuosikausia, ja niitä on kiva pitää esillä. Kun tuvan matalalla olleet kattovasat siirrettiin ylemmäs, jäi hirteen tontuille sopivia koloja. Kotitontut sopivat vanhan talon henkeen.
Kesällä elämä siirtyy paljolti ulos. Kylvemme pihasaunassa lähes päivittäin ja kävelemme pienen metsikön läpi järveen uimaan. Meille mahtuu hyvin vieraita yöpymään yläkerrassa, saunan pukuhuoneessa tai pihalla kesähuoneessa. Kutsumme usein kaikki lapset ja lastenlapset kerralla käymään.
Olemme Olavin kanssa touhukkaita ja innokkaita tekijöitä. Ehkä se yhdistikin meitä, kun tapasimme Mikkelissä tansseissa vuonna 2007. Mainitsin talosta jo ensimmäisenä iltana, ja Olavi totesi, että sinun mummolasi täytyy pelastaa.
Lue myös Kotiliesi.fi: Janni ja Tommi remontoivat vanhan puutalon ilman aiempaa kokemusta – ensimmäisen vuoden ajan kodin yläkerta oli varattu bilettämiselle
Vanhan tuvan rauhallinen tunnelma ihastuttaa.
© Sanna Liimatainen
Juttu on julkaistu Vivassa 5/2024.