Havanna-baari Helsingissä oli Kauko Röyhkän toinen olohuone 1990-luvulla. Rockmuusikon elämään kuului ankara keikkailu – ja juhliminen. Ennen valomerkkiä tilattiin illan viimeiset bisset, yritettiin iskeä naisia ja lähdettiin jatkoille. Aamuisin herättiin milloin mistäkin päin kaupunkia.
Kaukon elämä rauhoittui perheen perustamisen jälkeen. Hän muutti ensin Helsingin ydinkeskustasta merelliseen Lauttasaareen ja lopulta puutaloidylliin entiseen opiskelukaupunkiinsa Turkuun.
Kolmen lapsen syntymät ovat olleet Kaukon elämän parhaita käänteitä.
”Sanoin ex-vaimolleni, etten koskaan katunut sitä, että hankimme lapsia, vaikka suhde päättyikin.”
Kauko Röyhkä tiesi jo nuorena ryhtyvänsä taiteilijaksi. ”Minulla oli halu olla jotain erilaista kuin muut.”
© Suvi Elo
Oulussa yksinhuoltajan poikana
”Synnyin Valkeakoskella, mutta muutin jo vauvana Ouluun. Siellä kasvoin yksinhuoltajaäitini ainoana lapsena.
Yksiössämme asui pitkään myös tätini. Vietin hänen kanssaan paljon aikaa, sillä äitini kävi töissä 40 kilometrin päässä kuutena päivänä viikossa. Hän työskenteli tavaratalossa osastonhoitajana ja tuli myöhään illalla kotiin.
Äiti yritti kätkeä vähävaraisuuttamme. Minä en heikosta taloustilanteesta kärsinyt: 1950-luvun kerrostalot Tuiran kirkon vieressä olivat lapselle mukavaa aluetta. Pihalla oli aina leikkikavereita.
Olen saanut lapsuuden kotikaupungistani paljon vaikutteita biiseihini ja kirjoihini. Niissä näytän kaupungin sellaisena kuin se minulle näyttäytyi.
Minulla on Oulusta pääasiassa hyviä muistoja: bändiharrastuksesta, kavereista ja rakkauksista. Oulu on fiksu kaupunki, jota leimaavat yliopisto ja kauniit jokisuistot.
Teini-iän kynnyksellä kiinnostuin spirituaalisista ja mystisistä asioista. Olin yksinäinen poika, vaikka minulla oli kavereita. Uppouduin kirjojen, musiikin ja elokuvien maailmaan.
Sain lahjaksi kirjoituskoneen, ja päätin jo tuolloin, että minusta tulee kirjailija. Haaveilin myös bändiharrastuksesta, mutta en ollut lainkaan musikaalinen. Onneksi tuli punk. Siinä ei tarvinnut osata soittaa.
Lukiossa löysin hengenheimolaiseni. Kaveriporukassamme diggailtiin kuvataiteilija Andy Warholia ja muusikko Patti Smithia.
New Yorkissa he eivät olisi varmaan voineet edes kuvitella, että jossain Perämeren pohjukassa jotkut nuoret ovat innoissaan heidän hommistaan. Kaverini kävi lainaamassa kirjastosta taidekirjoja. Hän leikkasi sivuilta parhaat kuvat talteen.
Tiesin, että haluan taiteilijaksi. Minulle oli tärkeää erottua massasta. Koulussa kannustettiin lähinnä urheilemaan tai lukemaan jotain tylsää matematiikkaa. Minua ja ystäväporukkaani kiinnostivat ihan muut asiat. Halusin erottua massasta.
Opin Oulussa sen, että mitä ikinä tekee, se pitää tehdä kunnolla. Olen noudattanut tätä periaatetta. Elätän itseni kirjailijana ja muusikkona. Olen säilyttänyt oman tyylini, enkä ole lähtenyt juoksemaan muotivillitysten perässä.”
Kauko Röyhkä vietti lapsuudenkesänsä mummolassa Pellossa. Kuva vuodelta 2003.
© Kauko Röyhkän kotialbumi
Vapaudenkokemuksia Pellossa
”Lapsuudenkesäni vietin Pellossa mummolassa. Sain kirjaimellisesti elää pellossa, sillä mummo oli liian vanha vahtimaan minua. Isossa talossa minulla oli oma huone, jonka seinälle liimasin julisteita.
Saatoin valvoa läpi valoisan kesäyön lukemalla kirjoja. Auringon säteet värjäsivät huoneen seinän oranssiksi. Nukuin yhden kesän samalla lakanalla. Loman lopussa lakana halkesi kahtia.
Paikallisten kundien kanssa kuljin metsässä ja kalastelin. He opettivat kaupunkilaislapselle luonnossa selviämistä. Istuimme myöhään yöhön asti kipinöivän nuotion ympärillä kertomassa kummitusjuttuja.
Mummo oli hauska tyyppi, joka osasi ottaa rennosti. Mummolassa oli leppoisaa, aina siihen asti, kunnes äitini tuli käymään. Kun äiti saapui tupaan, alkoi valtava siivousurakka. Hän repi mummon räsymatot pois lattialta, sillä hänen mielestään ne eivät olleet tarpeeksi tyylikkäitä. Tilalle piti nostaa Artekia ja Marimekkoa.
Äiti halusi näyttää, että olemme hieman sivistyneempää väkeä. Oikeasti emme olleet, ei meillä kellään ollut koulupohjaa.
Mummon puoliso kuoli, kun olin yksivuotias. En muista isoisästäni mitään muuta kuin sen, mitä minulle on hänestä kerrottu.
Isoisä oli lahjoittanut minulle pienen muovikukkaron, jossa oli markan seteli ja sanonut, että miehellä pitää olla aina rahaa plakkarissa. Tämän neuvon olen pitänyt mielessäni. Olen ollut köyhä, mutten koskaan persaukinen. Raha-asiani olen pystynyt aina hoitamaan.
Menneisyydestä, siitä että saksalaiset polttivat melkein koko Pellon kunnan rakennuskannan, ei puhuttu. Isoisäni meni sodan jälkeen metsään, kaatoi puita ja rakensi mummolan.
Pellon kesinä minuun juurrutettiin rakkaus luontoon. Lappi on edelleen sielunmaisemaani. Olen tehnyt aikuisena pitkiä vaelluksia muun muassa Lemmenjoella. On upea kokemus nukkua talvella taivasalla tunturissa rakovalkean loimussa.”
”Ajattelin, että perhe-elämä voisi olla vaihtoehto juopottelulle.”
Helsingissä kapakoiden outolintu
”Asuin Helsingissä yhtäjaksoisesti 20 vuotta vuodesta 1989 lähtien. Yksiö Albertinkadulla Punavuoressa oli ensimmäinen omistusasuntoni. Sain ostettua sen, kun Pellon tontilta oli myyty metsää. Kolmisenkymmentä vuotta maksoin asuntolainaa vaihtaen kodin aina välillä vähän isompaan.
Elämä 1990-luvun alun Helsingissä oli synkkää aikaa. Olin juovuksissa varmaan neljänä päivänä seitsemästä. Tutustuin kaupungin taiteilijapiireihin. Iltaisin muusikko- ja kirjailijaystävät soittelivat ja kyselivät, onko minulla viinaa ja voiko luokseni tulla jatkoille.
Ajanjaksoon liittyi myös okkultismikohu. Vuonna 1993 julkaistun Jumalan lahja -levyn vuoksi okkultismi nousi esiin television keskusteluohjelmassa. Puhuin okkultismista, mutta kaikki ymmärrettiin satanismiksi.
Oikeasti minua kiinnosti lähinnä jonkinlainen alitajuntaan meneminen ja jotkut okkultismin historialliset hahmot. Minusta tuli outolintu, joka sai tottua olemaan arvostelun kohteena.
Elämässäni alkoi uusi vaihe, kun tutustuin edelliseen aviovaimooni, joka ilmoitti heti suhteen alussa haluavansa kaksi lasta. Ajattelin, että perhe-elämä voisi olla hyvä vaihtoehto juopottelulle.
Kun muutimme ydinkeskustasta Lauttasaareen, minusta tuntui siltä kuin olisin tullut maalle. Kukaan ei enää pyrkinyt luokseni jatkoille, niin kaukana Lauttasaari tuntui olevan yöelämästä.
Kun kahdesta tyttärestämme ensimmäinen syntyi, tajusin, etten voi elää pelkillä muusikon tuloilla. Kirjoitin 1996 ilmestyneen Kaksi aurinkoa, joka pääsi Finlandia-ehdokkaaksi. Viidennestä kaunokirjallisesta teoksestani alkoi menestyksekäs urani kirjailijana.
Avioliittomme ei kestänyt, ja vuonna 2000 aloin seurustella nykyisen vaimoni, muusikkona työskentelevän Olga Välimaan kanssa. Meille syntyi poika, Kaarlo, vuonna 2007.
Nykyään käyn Helsingissä lähinnä silloin tällöin työreissuilla. Minusta on toisinaan mukava kuljeskella tutuilla huudeilla, mutten kaipaa kaupungin hektisyyttä.”
”Sain kolmannen lapsen vuonna 2007. Kuva on otettu kotonamme Lauttasaaressa.”
© Kauko Röyhkän kotialbumi
Turussa elämä rauhoittui
”Olen muuttanut Turkuun kaksi kertaa. Vuonna 1979 aloitin yliopisto-opinnot Turussa kaksikymmentävuotiaana. Oulusta pois pääseminen ja ensimmäinen oma vuokra-asunto tuntuivat isolta vapaudelta.
Ensimmäisenä päivänäni Turussa työnnyin paikalliseen kahvilaan, jossa punkkarit kokoontuivat. Esittelin itseni ja kysyin, ketkä teistä haluaisivat soittaa kanssani. Näin minulla oli bändi koossa.
Sain valmiiksi ensimmäisen romaanini ja laitoin nimeni levytyssopimukseen. Kun vuonna 1980 sinkouduin nopeasti tuntemattomasta kaverista lehtien palstoille, elämäni muuttui kertaheitolla. Aloin toteuttaa unelmaani taiteilijana.
Kun vuonna 2009 paluumuutin Turkuun vaimoni Olgan ja poikamme Kaarlon kanssa, tuntui siltä kuin olisin tullut vieraaseen kaupunkiin.
Nurkkakuntainen ja ahdasmielinen Turku oli muuttunut kansainväliseksi näyttämöksi. Kaupunki pursusi opiskelijoita, kulttuuritapahtumia, konsertteja ja keskiaikaisia markkinoita.
Poikamme syntymän jälkeen halusimme saada lisää tilaa. Kun myimme lauttasaarelaiskolmiomme, saimme ostettua Turusta lähes 150 neliön asunnon puurivitalosta. Tyttäreni Leila ja Anita jäivät asumaan Helsinkiin ex-vaimoni luo.
Turku rauhoitti minua. Tuntui hyvältä vaihtaa Helsingin vauhdikkaiden vuosien jälkeen maisemaa.
Arki Turussa on tasaista, ja homma on hanskassa. Jättäydyin pois kiireisestä oravanpyörästä. Kirjoitan kirjoja ja teen pieniä musakeikkoja, joista saan mukavasti rahaa. Voisin viettää loppuelämäni Turussa. Minulla ei ole mitään syytä lähteä täältä.”
Kreikka on yksi Kauko Röyhkän lempikohteista. Loma-asunnon parvekkeelta tähystävät tytär Leila ja vaimo Olga vuonna 2007.
© Kauko Röyhkän kotialbumi
Kreikka tarjoaa perhelomaparatiisin
”Nykyisin haluan pitää välillä kunnon loman. Silloin pyrkimykseni on olla tekemättä mitään ja viettää aikaa perheeni kanssa.
Suosikkikohteemme vuodesta toiseen on ollut Kreikka. Olen käynyt siellä Olgan ja Kaarlon kanssa monia kertoja. Välillä viivymme kuukauden putkeen, mieluiten toukokuussa. Loppukesästä alkaa olla minun makuuni liian kuuma.
Usein varaamme lennot pääkaupunkiin Ateenaan ja jatkamme sieltä vailla ennakkosuunnitelmia Kreikan saaristoon.
Olemme lomailleet muun muassa Kreetan, Korfun ja Ikarian saarilla. Pimeässä illassa on hienoa katsoa kauempana kulkevien laivojen valoja.
Kreikan lämpö ja valo tarjoavat täydelliset puitteet lomailuun. Vuokrakodin ikkunasta välkkyy turkoosi Välimeri, ja kissoja käyskentelee pihalla. Minua kiehtoo myös maan historia etenkin antiikin ajoilta.
Aina välillä tiirailen matkoilla yksinäisiä taloja. Mietin, että tuokin olisi kiva omistaa. Joskus olen leikitellyt ajatuksella, että perheellämme olisi kakkoskoti Kreikassa. Olen tullut kuitenkin siihen tulokseen, että on parempi vuokrata asunto lomamatkan ajaksi.
Asunnon omistamisessa toisessa maassa on omat kommervenkkinsa. Ennen kaikkea pelkäisin, että syrjäytyisin työkuvioistani liiaksi, jos viettäisin kuukausitolkulla aikaa ulkomailla. Minulle on tärkeää omat ympyräni Suomessa.”
