Selviydyttyään kolmannesta raskaus- ja vauva-ajasta liki nelikymppisenä kirjailija Eva Frantz oli aidosti ylpeä kehostaan – miten vahva se olikaan, mitä kaikkea se oli jaksanut kantaa.
– Tunsin syvää kiitollisuutta kehoani kohtaan. Yhtäkkiä tärkeintä ei ollutkaan enää se, miltä vartalo näyttää, vaan miten se toimii.
Paradoksaalista kyllä, juuri tässä kohtaa elämää Eva päätyi tekemään kauneusleikkauksen. Tosiasia oli, ettei vartalo ollut palautunut ennalleen kolmannen raskauden jälkeen. Roikkuva vatsa oli tiellä, ylimääräisen nahan alle tuli ihottumaa ja vaatteet istuivat oudosti. Eva halusi vatsasta eroon.
Evan nuoruudessa kauneuskirurgian sanansaattajia olivat olleet muovisiksi leikellyt julkkikset, eikä sellainen ollut Evaa koskaan houkutellut. Mutta nyt hän huomasi ajattelevansa, että miksi ei.
Päätös ei olisi Evan mukaan voinut syntyä yhtään aiemmin.
– Nuorempana olisin varmasti kuvitellut, että leikkaus tekee minusta ihan eri ihmisen, paremman ja kauniimman. Nyt ajattelin, että se on vain lisä onnellisuuteeni.
Eva tietää, että on ihmisiä, joiden mielestä hänen olisi pitänyt vain hyväksyä vatsansa ja opetella rakastamaan sitä. Hän ajatteli ajoittain itsekin niin. Toisaalta hän oli viimein tyytyväinen kehoonsa vatsaa lukuun ottamatta ja tiedosti, ettei leikkaus olisi taikaportti onneen.
– Vatsa yksinkertaisesti ärsytti minua. Kun asialle oli tehtävissä jotain, miksi en olisi tehnyt sitä?
Lääkäri kysyi, mikä vatsassa häiritsi
Eva on seurannut huolissaan somevaikuttajia, jotka käyvät kauneusleikkauksissa epämääräisissä paikoissa ulkomailla. Ruotsissa on uutisoitu leikkauskomplikaatioista, jotka ovat johtaneet jopa kuolemaan. Siksi hänelle oli päivänselvää, että hän tekisi leikkauksensa Suomessa. Leikkauksen kulut, noin 6 000 euroa, hän maksoi korona-aikana kertyneillä säästöillään.
Vastaanotolla lääkäri kysyi, mikä Evaa vartalossaan häiritsi.
– Sanoin, että haluaisin vatsan näyttävän suurin piirtein samalta kuin kolme vuotta sitten. Että ottakaa pikkuisen, älkää liikaa. Olen XL-kokoinen enkä halua muuttua S-kokoiseksi.
Itse leikkaus kesti pari tuntia, ja kotiin Eva pääsi jo samana päivänä. Alkuun leikkausarpi aristi ja vatsa oli mustelmilla, mutta kipuja leikkauksesta ei seurannut, ja kuukauden kuluttua Eva saattoi luopua tukikorsetista. Lopullinen tulos alkaa olla nähtävissä nyt, kun leikkauksesta on pian vuosi. Vatsa ei ole täydellisen litteä, mutta se on vatsa, jonka Eva tunnistaa omakseen. Eli täydellinen.
