Home » Kiinalaiset autojätit lopettavat autojen viennin Venäjälle

Kiinalaiset autojätit lopettavat autojen viennin Venäjälle

Ainakin kaksi kiinalaista automerkkiä on ilmoittanut lopettavansa autojen viennin Venäjälle. Venäjän automarkkina köyhtyy jälleen kahdella merkillä. Ensin kiinalainen Zeekr ilmoitti vetäytyvänsä maasta. Venäläismedian mukaan Zeekr on kieltänyt jälleenmyyjiä myymästä sen autoja Venäjällä kesäkuun jälkeen. Mediatiedoista ei selviä, mikä päätöksen taustalla on ja mitään virallista tiedotetta asiasta ei löydy. Avtovzglyadin mukaan myös vähemmän tunnettu Avatr, joka kuuluu valtio-omisteiselle Changan Automobilelle, on tekemässä vastaavaa temppua. Venäjälle kuljetettujen autojen ohjelmistot lakkaavat toimimasta heinäkuun ensimmäisestä päivästä alkaen.

Selaa ylöspäin