Mistä aloittelevan sukututkijan kannattaa ryhtyä kaivelemaan tietoja?
Sukututkimus haaveissa? Mistä kannattaa aloittaa? Ensin kannattaa aloittaa henkilöstä, josta tuntee jo nimen, mahdollisen syntymäajan ja syntymäpaikkakunnan. Hänestä kannattaa kysellä lisää omilta sukulaisiltaan: tietävätkö he tästä ihmisestä jotakin, mitä itse et tiedä, kuten vaikkapa ammatin. Jos sukulaisillasi on vanhoja perheraamattuja kirjahyllyissään, niitä olisi hyvä päästä tutkiskelemaan.
Seuraavaksi kannattaa hakeutua erilaisten rekisterien pariin. Seurakunnasta tai digi- ja väestötietovirastosta voi tilata maksullisen virkatodistuksen sukututkimusta varten. Virkatodistus on hyödyllinen paperi, sillä siitä käy ilmi ihmisen henkilötiedot, lapset, puoliso, entiset puolisot, muuttotiedot sekä vanhemmat.
Kirkonkirjat ovat sukututkimuksessa tärkein lähdeaineisto. Niistä haetaan tietoa henkilön nimen ja syntymäajan perusteella. Sata vuotta ja sitä vanhemmat henkilötiedot on yleensä digitoitu, ja tiedot löytyvät joko Kansallisarkistosta tai Suomen Sukuhistoriallisesta yhdistyksestä.
Myös vanhat perunkirjat ovat eteenpäin vievää materiaalia – niitä voi tilata niin ikään Kansallisarkistosta. Voit myös selvittää kirjaston finna.fi:n tai Suomen Sukututkimusseuran kirjastosta, onko omasta suvustasi jo julkaistu sukukirja.
Millaista apua verkon digipalvelut antavat sukututkijalle?
Kun sukututkimus on käynnistynyt, tärkeimpiä digilähteitä sukututkijalle ovat Kansallisarkiston Astia-palvelu ja Suomen Sukuhistoriallisen yhdistyksen digiarkisto. Tutustu myös Suomen Sukututkimusseuran verkkopalveluihin, kuten HisKi-tietokantaan. Verkossa sivustot Geni, Ancestry.com, FamilySearch ja MyHeritage ovat käytetyimpiä.
Suomen Sukututkimusseuran verkkosivuilla on myös osio ”sukututkimuksen aloittaminen”. Sieltä kannattaa etsiä aloitusvinkkejä.
Mistä voi saada kokeneemman sukututkijan apua?
Sakkaako sukututkimus? Kannattaa mennä sukututkimuksen peruskurssille. Niitä järjestävät esimerkiksi kansalais- ja työväenopistot, kesäyliopistot, Suomen Sukututkimusseura sekä paikalliset sukututkimusyhdistykset. Peruskursseilla opastetaan kädestä pitäen etsimään tietoja eri lähteistä.
Ennen kurssia voit lukaista jonkin sukututkimusoppaan. Kirjastosta löytyy erilaisia oppaita, joista yksi hyvä on nimeltään ”Sukututkimuksen käsikirja”.
Onko sosiaalisesta mediasta apua sukututkimuksessa?
Kyllä vain, sukututkimuksen harrastajat ovat sankoin joukoin liittyneet Facebookiin. Esimerkiksi Suomen Sukututkimusseuran Facebookin keskustelupalstalla on jo noin 14 000 jäsentä. Jos omissa tutkimuksissaan törmää seinään eikä tiedä, miten jatkaisi, Facebookista löytyy aina joku, joka auttaa eteenpäin.
Lisäksi on hyvä liittyä paikallisiin sukututkimusyhdistyksiin, joilla on neuvontaa jäsenilleen. Niitä voi etsiä googlaamalla sanan ”sukututkimusyhdistykset”.
Sukututkimus onnistuu, kun keksii erilaisia tapoja kerätä tietoa. Mitä konsteja on etsiä tietoa omasta suvustaan?
Kuvitellaanpa, että etsit tietoa isoisäsi isoisästä. Kirkonkirjoista löydät hänestä perustiedot eli nimen, syntymä- ja kuolinajan, vihkitiedot ja jälkeläiset, mutta myös mahdollisen ammatin. Jos hän teki jotakin muuta kuin oli esimerkiksi torppari, hänestä löytyy luultavasti tietoa muistakin lähteistä. Jos hänellä oli vaikkapa jokin sotilasarvo, voit etsiä hänestä lisätietoa Kansalliskirjaston sotilasasiakirjoista.
Jos isoisäsi isoisä syyllistyi eläessään johonkin rikokseen, voit edetä kirkonkirjoista sen aikaisiin käräjäpöytäkirjoihin. Niistä taas voi löytyä herkullisia todistajanlausuntoja, jotka valottavat sinulle hänen elämäänsä uudella tavalla.
Tiesitkö, että kaikki Suomessa ilmestyneet sanomalehdet on digitoitu 1700-luvun loppupuolelta, ja ne ovat vapaasti verkossa tutkittavissa aina vuoteen 1939 saakka. Lehtiarkisto on Kansalliskirjaston sivuilla. On mahdollista, että lehtien palstoilla on kerrottu myös sukulaisistasi. Hakuja voit tehdä henkilön nimellä.
Juttu on julkaistu Vivan numerossa 5/2024.
