Home » Kiivi on alkuvuoden terveyspommi – mutta varo yhdistämästä sitä tähän ruokaan

Kiivi on alkuvuoden terveyspommi – mutta varo yhdistämästä sitä tähän ruokaan

Kiivi tunnettiin aiemmin nimellä kiinalainen karviainen, mutta nimettiin vuonna 1959 uudelleen Uuden-Seelannin kansallislinnun mukaan kiwiksi eli kiiviksi. Alunperin hedelmä on lähtöisin Kiinasta. Nykypäivänä kiiviä viljellään ympäri maailman. Suomessa myytävät kiivit tuodaan pääsääntöisesti Italiasta, Uudesta-Seelannista ja Chilestä.

Kiivi on soikea ja hieman kananmunaa suurempi hedelmä, ja sitä ympäröi ohut karvainen ruskea kuori. Hedelmäliha on lajikkeesta riippuen helakanvihreä tai keltainen lukuun ottamatta ydinosaa, jossa se on kermanvalkoista. Keskustaa ympäröivät pienet mustanruskeat ja syötävät siemenet. 

Kiivi: Ravintosisältö

Kiivi on suhteellisen ravintoainepitoinen hedelmä ja se kannattaa ehdottomasti ottaa osaksi ruokavaliota. Yhdestä kiivistä saa täyteen päivittäisen C-vitamiinin tarpeen. Lisäksi hedelmä sisältää merkittävästi kaliumia, magnesiumia ja vatsaa hellivää kuitua. Kiivi on myös hyvä K-vitamiinin ja kohtalaisen hyvä E-vitamiinin lähde. 

Kiivillä on myös lievä laksatiivinen vaikutus, ja sitä käytetäänkin luonnollisena laksatiivina esimerkiksi vanhuksille. Kiivin ummetusta vähentävä vaikutus tulee sen sisältämästä aktinidiinista sekä ravintokuiduista. 

Kiivi: käyttö

Kypsä kiivi on hieman pehmeä ja sen tunnistaa kevyesti painamalla. Kovaa kiiviä ei kannata syödä, sillä se on varsin kirpeän makuinen. Raaka hedelmä kypsyy huoneenlämmössä 3–5 päivässä. Kypsymistä voi nopeuttaa pitämällä hedelmää paperipussissa runsaasti etyleeniä tuottavan hedelmän, kuten omenan tai banaanin kanssa. Jääkaapissa kiiviä voi säilyttää jopa useita viikkoja. Jos et syö kypsää hedelmää heti, säilytä se jääkaapissa lähellä nollan asteen tuntumaa.

Kiivi voidaan kuoria tai syödä lusikalla suoraan kuoresta. Myös kiivin ohuet kuoret ovat syötäviä, kunhan hedelmän on pessyt huolellisesti. Monelle kuoren karvaisuus saattaa kuitenkin vaatia totuttelua. 

Herkulliset kiiviresptit

Kiivi on todella raikas ja mehukas hedelmä, jonka maku muistuttaa hieman mansikkaa tai melonia. Lisäksi kivi on hieman happaman makuinen. Koska halkaistu hedelmä on kaunis, sitä käytetään usein ruokapöydän koristeena. Kiivin voi paloitella salaatteihin ja salsoihin, sekoittaa hedelmäsalaattiin, surauttaa smoothieen tai tarjota vaikka juustojen kanssa.

Ruoan valmistuksessa kannattaa huomioida, että kiivi sopii huonosti yhteen hapanmaitotuotteiden kanssa. Syynä tähän on sen sisältämä proteiinia pilkkova entsyymi. Esimerkiksi kermaan sekoitettuna murskattu kiivi muuttaa sen maun nopeasti pahaksi. Siksi kerma- ja maitopohjaiset leivonnaiset ja jälkiruoat, kuten minttu-kiivisalsalla viimeistelty vanukas kannattaa nauttia mahdollisimman pian kiivin lisäämisen jälkeen. 

Toisaalta juuri proteiinia pilkkovan entsyymin ansiosta kiiviä voi käyttää lihan mureuttamiseen, ja se sopiikin erinomaisesti liha- ja kalaruokien kaveriksi sellaisenaan tai esimerkiksi hedelmäsalsassa. Täpäkän makuinen kiivikastike puolestaan nostaa kuha-paprikatäytteiset tortillat luksusluokkaan. 

Kiiviä voi syödä myös kuumennettuna, mutta se voimistaa kiivin happamuutta ja vähentää makeutta. Myös kaunis heleän vihreä väri muuttuu kuumennettaessa kellertäväksi. 

Vanukkaat ja kiivi-minttusalsa

30-60 min

6

Helppo

Hedelmäpommi

alle 30 min

4

Tosi helppo

Mansikka-hedelmäjuoma

alle 30 min

Helppo

Kiivikastike

30-60 min

Helppo

Kirsikka-kiivijuoma

alle 30 min

1

Tosi helppo

Vihreä smoothiekulho

alle 30 min

2

Helppo

Lämmin hedelmäsalaatti

alle 30 min

4

Tosi helppo

Lue myös Kotiliesi.fi: Guava muistuttaa maultaan päärynää – kokeile rohkeasti eksoottista hedelmää sellaisenaan ja kokkailuihin

Selaa ylöspäin