Korjaa katkennut yhteys lastenlapsiin – kysy vaikka näin: ”Onko jotakin…”

Mistä syistä isovanhempien yhteys lastenlapsiin tavallisimmin katkeaa, sosiaalipsykologi Tatjana Pajamäki Mannerheimin Lastensuojeluliitosta?

Syitä on varmasti yhtä monta kuin on perhesuhteitakin. Monesti taustalla vaikuttaa se, että isovanhemman suhteessa omaan lapseensa on jotakin selvittämätöntä tai suhde lapsen kumppaniin ei kenties ole kunnossa. Ristiriitaisuudet aikuisten välillä vaikuttavat monesti jollakin tavalla myös isovanhemman ja lapsenlapsen suhteeseen.

On mahdollista, että isovanhemman ja oman lapsen käsitykset perhesuhteista ja niiden ylläpitämisestä eroavat toisistaan. Jotkut vanhemmat arvostavat sitä, että isovanhempien ja lastenlasten välillä vallitsee tiiviit suhteet, mutta toisille se ei ole niinkään tärkeää. Elämässä voi olla myös vaiheita, jolloin eri suhteiden merkitys korostuu.

Millä tavalla puhua asiasta perheen kesken, jos asia on itselle kipeä ja arka?

Ihan aluksi kannattaa työstää omia tunteitaan. Kokemus siitä, että suhde omaan lapseen ja tämän jälkikasvuun ei ole kunnossa, voi olla raskas ja vaikea. Silloin olisi hyödyllistä pohtia luotettavan ulkopuolisen kanssa, mistä suhteen ongelmat ovat alkaneet ja millaisia tunteita ne itsessä herättävät.

Ulkopuoliselle puhumisesta on se hyöty, että omia tuntemuksiaan voi jäsennellä ennen kuin ottaa yhteyttä omaan lapseensa. Samalla on mahdollista purkaa tunnekuormaansa ja päästää rauhassa ulos niinkin vaikeita tunteita kuten katkeruutta, kaunaa ja vihaa. Se, että tulee itse kuulluksi, avaa usein tilaa vastaanottaa toisen kokemuksia.

Voiko omat huolensa sanoittaa aikuiselle lapselleen kiertelemättä?

Toista kannattaa lähestyä kertomalla, miltä itsestä on tuntunut ja mitä toivoisi tapahtuvan. Asiaa voi sanoittaa aikuiselle lapselleen esimerkiksi tähän tapaan:

”Voisimmeko me jutella siitä, mitä tilanteellemme voisi tehdä? Asia painaa minua kovasti ja toivoisin, että voisimme olla toistemme kanssa jatkossa enemmän tekemisissä. En tiedä, mitä sinä ajattelet, mutta minusta tuntuisi hyvältä, jos voisin nähdä sinua ja lastenlapsia useammin.”

Viestit, jossa toinen kertoo toiselle tuntemuksistaan vilpittömään ja aitoon sävyyn, eivät haasta ja uhkaa vastapuolta millään tavoin. Rakentava keskustelu alkaa, kun ensiksi kertoo toiselle, miltä itsestä tuntuu ja kysyy sitten, mitä toinen tilanteesta ajattelee.

Voiko omalle lapselleen ilmaista suoraan sen, että lapsenlapset ovat rakkaita ja heitä on ikävä?

Jos isovanhempi kaipaa lastenlap­siaan, se on hyvä sanoa suoraan. Jos sanat rakkaus ja kaipuu eivät istu omaan suuhun, voi saman asian sanoa itselle sopivalla tavalla. Esimerkiksi: ”Minulla on heitä kova ikävä, ja olisi tärkeää saada nähdä heitä.”

Jos välit ovat etääntyneet selvittämättömästä syystä, isovanhemman olisi hyvä yrittää samalla avata keskustelua siitä, mikä välien viilenemiseen on johtanut: ”Toivoisin, että voisimme jutella siitä, mikä kaikki väleihimme on vaikuttanut ja onko jotakin, mitä voisin asialle tehdä?”

Voiko lastenlasten lähettyville päästä oman lapsen puolison kautta?

Tällaisessa lähestymistavassa piilee riskinsä. Oma lapsi saattaa kokea sen epäluottamuksen osoituksena ja hänestä voi tuntua siltä, että hänen ohitseen kävellään. Luottamusta kannattaa rakentaa mieluummin avoimesti ja mahdollisimman läpinäkyvästi.

Yksi tapa huomioida lastenlasten molemmat vanhemmat on kirjoittaa heille yhteinen kirje tai molemmille osoitettu sähköposti. Kirjeessä tai meilissä voi pohtia, miten perheiden välistä suhdetta voisi kohentaa niin, että myös lastenlasten etu otettaisiin lukuun.

Milloin ja minkälaisissa tilanteissa isovanhemman kannattaa katsoa peiliin?

Kun yrittää ymmärtää nykyhetkeä, kannattaa tarkastella myös mennyttä: Millaiset olivat välit omaan lapseen eri ikävaiheissa? Tapahtuiko jossakin elämänvaiheessa jotakin sellaista, joka vaikutti väleihin huonontavasti? Puhuttiinko meillä? Sovittiinko riitoja?

”Koskaan ei ole liian myöhäistä ottaa menneitä puheeksi ja myös pyytää ja saada anteeksi.”

Joskus etäisten välien syinä voivat olla selvittämättömät asiat. Lohdullista on, että koskaan ei ole liian myöhäistä ottaa menneitä puheeksi ja myös pyytää ja saada anteeksi.

Isovanhemmaksi tullessa suhde omaan lapseen muotoutuu uudelleen. Sen vuoksi isovanhemman vaikkapa hyvää tarkoittavat kasvatusneuvot voivat vaikuttaa tyrkyttäviltä. Lapselle on hyvä tarjota tukea mutta antaa tilaa kasvaa vanhempana itsenäisesti.

Mitä ne isovanhemmat ovat tehneet oikein, joilla on hyvä suhde lapsenlapsiinsa?

Kyse ei varmaankaan ole yksittäisistä tapahtumista vaan siitä, millaiseksi isovanhemman suhde omaan lapseensa on muotoutunut. Jos vanhemman ja lapsen suhde on ollut lämmin, avoin ja turvallinen, on todennäköistä, että tällainen suhde kantaa ylisukupolvisesti lastenlapsiin saakka.

Jokaisessa ihmissuhteessa on joskus haasteita, ja osa ongelmista on voinut jäädä käsittelemättä myös lämpimiin väleihin perustuvissa perhesuhteissa. Joissakin perheissä taas on kyetty vaalimaan isovanhempien välejä lastenlapsiinsa aikuisten keskinäisistä ristiriidoista huolimatta ja pidetty tärkeänä, että lasten ympärillä on useita läheisiä ja turvaa tuovia ihmisiä.

Millaisia tarpeita isovanhemmuus täyttää?

Monelle isovanhemmuus tarkoittaa sitä, että on lähiomaisilleen tarpeellinen ja tärkeä. Se, että kokee olevansa tärkeä ja rakas jollekin, on kantava voima elämässä.

Joillekin isovanhemmuus voi myös täyttää aiempaa työminän roolia. Tuntuu mukavalta ja merkitykselliseltä hoitaa lastenlapsia ja olla heidän saatavillaan.

Joillakin isovanhemmilla tilanne on aiemmista esimerkeistä poiketen päinvastainen: aikuinen lapsi työntää lapsensa hoitoon ikääntyville vanhemmilleen tämän tästä. Pitääkö aina suostua?

On sallittua ja järkevää nostaa tällaisissa tilanteissa asia rohkeasti pöydälle ja kertoa oma tilanteensa. Isovanhemman kannattaa ensin miettiä, millaiseen rooliin itsellä on voimavaroja ja perustella se aikuiselle lapselleen lämpimään sävyyn, esimerkiksi näin:

”Olen huomannut, että väsyn tätä nykyä paljon nopeammin kuin aiemmin. Nyt minulla on sellainen olo, että jaksan hoitamista tämän verran ja silloin otan lapset hoitoon hyvin mielelläni. Voisimmeko yhdessä miettiä hoitokuviot sellaisiksi, että se auttaisi teitä ja itsekin jaksaisin?”

Isovanhemman kannattaisi ottaa asia esille myös oman lapsensa ja tämän perheen jaksamisen näkökulmasta: Onko perheellä kaikki hyvin? Missä tilanteessa perhe tarvitsisi kenties lisätukea ja mistä apua voi saada, jos sitä tarvitaan?

Lapsenlapsen murrosikä voi muuttaa teini-ikäisen ja isovanhemman suhdetta huonompaan suuntaan. Miten reagoida?

Harva murrosikäinen jaksaa aina olla toiset huomioon ottava ja empaattinen, kun omassa mielessä ja kehossa myllertää. Jos teini vaikuttaa ylimieliseltä ja kyllästyneeltä tavatessaan isovanhempiaan, tämän käytös kannattaisi ottaa vastaan siihen suuremmin reagoimatta.

Viisas isovanhempi ymmärtää, että kyse on yleensä ohimenevästä käyttäytymisen muutoksesta, joka on samalla luonnollinen osa teinin aikuistumista. Murrosiässä suhteet läheisiin aikuisiin etsivät uutta muotoaan, ja nuori hakee tapaansa olla suhteessa muihin.

Teinin töykeä käytös saattaa toki tuntua isovanhemmasta loukkaavalta. Tarvittaessa aiheen voi nostaa esille tämän omien vanhempien kanssa ja kysyä, mitä he tuumaavat lapsensa käytöksestä.

”On tärkeää, että tulee kuulluksi ja nähdyksi surun ja pettymyksen tunteissaan.”

Ja kyllä teiniltä itseltäänkin voi kysyä, vaivaako jokin hänen mieltään ja olisiko asiasta mahdollista puhua. Lapsenlapsen saattaa olla helpompi avautua mieltään painavista asioista isovanhemmilleen kuin omille vanhemmilleen.

Miten käsitellä surun ja pettymyksen tunteita, jos suhde lapsenlapsiin ei ole kunnossa?

Vaikeiden tunteiden kanssa ei pitäisi jäädä yksin. Olisi hyvä, jos olisi joku, jolle puhua. Ellei lähellä ole ketään, kannattaa keskusteluapua etsiä vaikkapa omalta terveysasemalta, yksityisiltä psykoterapiaa tarjoavilta ammattilaisilta tai kolmannen sektorin auttamistahoilta.

Tärkeää on, että tulee kuulluksi ja nähdyksi surun ja pettymyksen tunteissaan. Puhuminen auttaa senkin vuoksi, että sanoittamalla hankalat tunteensa tulee itsekin myöntäneensä ne avoimesti itselleen: ”Tällä hetkellä suhteeni lastenlapsiini eivät ole sellaiset kuin olisin toivonut. Se synnyttää minussa surua, mutta ei estä minua elämästä.”

Itseään kannattaa myös muistuttaa siitä, että jos on koettanut paikata rikkonaista suhdetta, on silloin tehnyt oman osuutensa. On toisen osapuolen tehtävänä tulla puoliväliin vastaan. Ja aina voi toki yrittää uudestaan.

Juttu on julkaistu Vivan numerossa 4/2024.