Krista Kosonen on onnellinen perheenäiti ja puoliso – ”Kumpikaan ei sano, että tämä ei onnistu”

Krista Kososta haastateltiin Annan Vastaparit-juttusarjassa. Siinä haastateltava kertoo vastaparien kautta oivalluksistaan ja ajatuksistaan.

”Vastapareista valitseminen on minulle vaikea rasti, sillä elämä on harvoin joko tahi. Tarvitsen muita ihmisiä, olen tiimi-ihminen, ja työni on enimmäkseen yhdessä tekemistä. Olen asunut elämästäni vain vajaan vuoden yksin, joskus aikoja sitten poikaystävien välissä. Myös lapsuudenperheessäni oli kolme vuotta vanhempi isoveli.

Olen sosiaalinen, ja minulla on hyvä paketti ystäviä elämän varrelta. Monet heistä ovat kulkeneet rinnallani jo pitkään. Yksi tärkeä naisporukka on säilynyt Espoon lapsuusajalta saakka, toinen on Kallion lukiosta. Esikoiseni synnyttyä meille muodostui myös seitsemän kollegan ystäväjoukko, joiden kaikkien vauvat syntyivät vuoden sisällä.

Uusia ystäviä on tullut lähinnä töiden mukana. Näyttelijänä on pakko avata itseään, ja työssä on tavallaan aidoimmillaan, joten ystävystyminen on luontevaa.

Uskoisin olevani aika hyvä ystävä, olen kiinnostunut ystävieni kuulumisista, mutta en jakele neuvoja ihmissuhdeasioissa kovinkaan herkästi. Jos minulla on vaikea elämänvaihe, en välttämättä halua avautua siitä, mutta kaverit ovat tärkeitä antamaan muuta pohdittavaa, ja tietysti ystävien kanssa on myös ihana juhlia.

Toisaalta viihdyn yksin ja nautin rauhasta – sopivina annoksina. Olimme kesällä perheen kanssa kesämökillä Nauvon saaristossa, ja se oli rentouttavaa ja mukavaa. Silti on aina ihana palata ihmisten ilmoille. Kun piipahdimme kaupunkiin pariksi päiväksi, järjestin nopeasti ohjelmaa. Ihan pelkkä kaverien tapaaminen, yhteinen sohvalla löhöily ja juttelu riittää. Töissä joudun opettelemaan usein uuden ammatin, puhetavan tai jopa kielen, joten vapaalla suorittamisen rima on aika matalalla.

Perhe on elämäni paras tiimi, ja lasten myötä on moni asia muuttunut täysin. Moni tärkeältä tuntunut juttu onkin mitätön heidän rinnallaan: nää mun tyypit!

Lapset ovat elämäni supervoima. Kun tulin äidiksi, jopa suhtautumiseni työhön on muuttunut. Teen työni täysillä ja toimin ripeästi, koska haluan nopeasti kotiin.”

Krista Kosonen: ”Elämä on valintoja, joita joutuu tekemään joka päivä”

”Perhe-elämää Antin kanssa on takana jo kaksitoista vuotta. En todellakaan koe, että olisin ollut mitenkään rajoitettu, enkä kaipaa vapaampaa elämää. Sitoutuminen on mielestäni ääriromanttista, paljon romanttisempaa kuin vaikkapa ruusukimppu.

Kahdeksanvuotiaan tytön ja kaksivuotiaan pojan lisäksi meillä on myös koira. Edellinen Hilma-koiramme kuoli 11-vuotiaana helmikuussa, mutta koti tuntui tyhjältä, joten huhtikuussa perheeseemme tuli uusi jäsen, labradorinnoutaja Tyyne. Tekemistä riittää: kuka vie ja kuka noutaa kenet ja mistäkin, kuka käy kaupassa, kuka vaihtaa vaipat ja kuka putsaa koiranpennun jätökset.

Oikeastaan toinen lapsi muutti elämäämme vähemmän kuin ensimmäinen. Hän tuli kuin valmiiseen pöytään, ja olen osannut suhtautua vanhemmuuteen entistä rennommin. Ei ole tarvinnut olla koko ajan vauvan korin vierellä tarkistamassa, hengittääkö hän varmasti. Luotan, että kaikki sujuu.

Sisaruussuhdetta on ihana seurata. Vajaan viiden vuoden ikäero on aika hyvä, ja isosiskosta on ollut paljon apua. Hän huolehtii pienemmästä, ja kuopus puolestaan lähes jumaloi häntä.

Perheessämme on aina ollut lähtökohtana, että jos jommallekummalle tulee tärkeä työ- tai vapaa-ajan meno, asiat järjestetään. Kumpikaan ei sano, että tämä ei onnistu. Kieltämättä meidän työmme ja pienten lasten vanhemmuus on haastava yhdistelmä melkoista sumplimista, säätämistä ja logistiikkaa, mutta mitäs sitten. Elämä on valintoja, niitä joutuu tekemään joka päivä.

Ajoittain on sellainen ’ei hetken rauhaa’ -tunne. Koko ajan joku tarvitsee jotakin. Toisaalta, kun olen työmatkalla yksin hotellihuoneessa, huomaan kaipaavani juuri perhe-elämän häslinkiä.

Lapsemme ovat tottuneet siihen, että heillä on eri hoitajia ja elämä on turvallista, vaikka he ovat uudessa paikassa. Nelisen vuotta sitten esikoinen oli mukana Norjassa, kun kuvasin Beforeigners-sarjaa. Hän kävi siellä norjalaista päiväkotia. Nyt keväällä olin kuvauksissa Prahassa, Lundissa ja Venetsiassa parivuotiaan kuopuksen kanssa. Eläkkeellä oleva äitini oli mukana, ja hän on muutenkin ollut korvaamaton apu lastenhoidossa.

Esikoinen oli kotona Antin kanssa, ja hekin vaikuttivat viihtyvän. Kun etukäteen epäröin pitkää poissaoloa, tytär lohdutti, että ’äiti kesä tulee tosi nopeasti’. Lapset ovat niin mahtavia.

Nyt iloitsen siitä, että pääsen pitkästä aikaa tekemään töitä myös Antin ohjauksessa. Olen mukana hänen Kullervo-elokuvassaan, jonka kuvaukset alkavat syksyllä. Se vaatii taas omanlaistaan säätöä ja varmaankin mummin apua.”

Lue myös: Jukka-Pekka Palo on tehnyt tärkeän lupauksen tyttärelleen – ehto lastenlasten näkemiselle

Krista on tarkkana siinä, kuinka kommentoi ulkonäköään tyttärensä kuullen

”Vuosi sitten minulla oli lievähkö neljänkympin kriisi. Jotenkin se liittyi siihen, kuinka nopeasti edellinen kymmen meni. Tajusin, että vauhti vain kiihtyy koko ajan. En niinkään kipuillut sitä, että olisin vanha, vaan pikemminkin sitä, että elämä on niin lyhyt. En halua, että se päättyy.

Ajatuksiini liittyi melankoliaa ja surua siitä, että on jo monia asioita, joita en koe enää ensimmäistä kertaa. Olen vähän kateellinen siitä nuoruuden tunteesta, että tänään voi tapahtua mitä vain, jotakin aivan uutta.

Minikriisini meni ohi, kun juhlin pyöreitä vuosiani eri-ikäisten naisystävien kanssa. Joimme skumppaa, söimme hyvin, ja sain kuulla viisaita puheita iästä. Päällimmäiseksi jäi ajatus, että ikääntyessä tulee vain uusia tasoja edellisten päälle ja elämä on entistä rikkaampaa.

Jokaisessa iässä on suruja ja haaveita ja rinnalla ovat ympäristön vaatimukset, ja kaikesta jää jotakin reppuun. Huomaan vanhemmissa ystävissäni, että he eivät enää mieti, mitä muut ajattelevat, ja se tuntuu vahvalta ja ihailtavan varmalta. Iän myötä oppii, ettei tarvitse miellyttää kaikkia.

Tytärtä seuratessani olen miettinyt paljon kauneusihanteita, kuten nuoruuden tai hoikkuuden tavoittelua. Tiedän, että lapsi oppii eniten mallista, ja yritän olla tarkka siinä, kuinka kommentoin omaa tai toisten ulkonäköä ja mitä pidän ihanteellisena tai tavoiteltavana.

Luotan ammattitaitooni ja elämänkokemuksen antamaan etuun enkä jaksa uskoa pelotteluihin, että naisnäyttelijöiden työt loppuvat nelikymppisenä. Ihmisen pitää näyttää ihmiseltä, ja myös vanheneminen kuuluu elämään.

Ajattelen, että pelkkä kauneus on tylsää katsottavaa. Kokemus saa näkyä kasvoilta, sekin on ammattitaitoa. Toisaalta kasvot ovat työväline siinä missä kehokin, ja yritän hoitaa ihoani yhtä lailla kuin kuntoani.”

Krista: ”En voi sietää valitusta ja marinaa”

”Olen realisti, mutta ehdottomasti optimisti. Ruohonjuuritasolla uskon, ettei paha ole kenkään ihminen. Lähtökohtaisesti ihmisiin voi luottaa. Toisinaan on kuitenkin vaikea pysyä positiivisena, kun lukee uutisia maailmantilanteen toivottomuudesta.

Vaikka tietty nuoruuden idealismini on kadonnut, ajattelen yhä, että ajan kanssa kaikki järjestyy. Siinä mielessä olen pysynyt samana, että innostun helposti ja olen lähes lapsenomaisesti valmis kaikkeen uuteen.

En voi sietää valitusta ja innon latistamista marinalla, ettei tämä kuitenkaan onnistu. Sanon mieluummin, että no, kokeillaan. Ja jos ei toimi niin ei toimi, ei se valittamalla parane.

Kyynisyys ja luovuus ovat huono yhdistelmä. Katkeruus ja kyynisyys ovat kauhean tuhoavia voimia, ja yritän pysyä niistä kaukana. Yksi hyvä keino säilyä optimistisena on arkinen ystävällisyys. Vaikka itsellä sattuisi olemaan kuinka huono päivä, kannattaa yrittää. Pienet hyvät teot ja iloiset kohtaamiset piristävät päivää ja tekevät elämän helpommaksi.”

Lue myös Kotiliesi.fi: Larin esikoinen syntyi vakavasti sairaana ja eli alle neljä vuotta – ”Minun tulee vaalia poikani muistoa”

Krista on himolukija, joka on mukana kahdessa lukupiirissä

”Mikä on syvällistä, onko se samaa kuin viisaus? Syvällistä voisi olla se, että on laaja ymmärrys asioista, ei olisi vastakkainasettelua, vaan haettaisiin yhteistä ymmärrystä. Toisaalta kepeyttä tarvitaan koko ajan. Näennäinen kepeys voi olla viisautta, ja ainakin se auttaa jaksamaan.

Kaikkeen kulttuuriin liittyy mielestäni se, että ei ole tarkkaa rajaa kepeyden ja syvällisyyden välillä. Esimerkiksi hyviä kirjoja tai elokuvia voi olla missä tahansa lajityypissä. En ole aina kriittinen lukija tai kokija, vaan usein olen pelkästään innoissani. On hieno tunne, jos joku kirja tai leffa oikeasti sytyttää, mistä tahansa syystä.

Olen himolukija ja olen mukana kahdessakin eri lukupiirissä. Ystävien lukupiirissä luemme Finlandia-voittajia, kirja kerrallaan palkinnon historian alusta eli vuodesta 1984 alkaen. Olemme edenneet jo 2000-luvulle. Se on paitsi mukavaa yhdessäoloa ja kiinnostavia keskusteluja myös hyvää lähihistorian kertausta: mitkä kirjat olivat ehdolla, mitkä herättivät keskustelua, kuka voitti ja miksi?

Instagramissa toimivassa Kristan lukupiirissä haastattelen kirjailijoita ja saan seurata, mitä kirja-alalla tapahtuu. Minulle ehdotetaan siihen kirjoja, ja sitä kautta olen löytänyt itsekin paljon kiinnostavaa luettavaa.

Onnekseni olen saanut myös työkseni lukea äänikirjoja. Se on tosi kivaa. Saan perehtyä kiinnostavaan kirjaan, istua yksin ja lukea sen kaikessa rauhassa.”

Kristan pankkitilillä on oltava pahan päivän varaa

”Omalla työllä ansaittu raha merkitsee minulle vapautta, ja olen hyvä varautumaan asioihin. Asialliset hommat hoidetaan -motto sopii mulle. Olen tarkka veroilmoituksista ja vakuutuksista, maksan laskut heti, ja tilillä on oltava pahan päivän varaa.

Kun perusasiat ovat kunnossa, mieli on turvallinen ja uskallan ottaa riskejä. Tarpeen vaatiessa joustan, olen hyvinkin sopeutuvainen ja voin tehdä isojakin ratkaisuja spontaanisti.

Arvot muokkautuvat koko ajan, mutta perusasiat hyvyydestä ja moraalista ovat aika pysyviä. Mielestäni hyvä ihminen on empaattinen ja osaa ajatella muitakin kuin itseään ja omaa etuaan. Puolensa täytyy pitää, mutta pitää olla myös valmis auttamaan muita, kuulemaan ja ymmärtämään – välittämään aidosti.

Inhoan, jos joku sanoo minulle, että rauhoitu. En aio rauhoittua enkä jää älyllistämään asioita, vaan haluan, että asiat ratkaistaan mahdollisimman pian.

Vihaa en tunnista itsessäni, mutta raivo on hyvä voimavara. Mitä väsyneempi olen, sen helpommin ärsyynnyn, tosin kiukku on yleensä ohimenevää. En jää murehtimaan menneitä enkä todellakaan ole vatvojatyyppi. Elämä on siihen liian lyhyt.”