Hektor on rakkauden hedelmä. Sen hunsvottiäiti puudeli meni ja teki pennut labdadorinnoutajan kanssa. Mutta vaikka sen isä olisi kirahvi, en antaisi sitä pois”, esittelee Tarja Tallqvist, 79, koiransa, joka tulee innokkaasti tervehtimään vierasta.
Tarja on entinen dokumenttiohjaaja ja kansanedustaja. 58-vuotiaana hän opiskeli lähihoitajaksi ja erikoistui vanhuksiin ja dementiaan.
”Lähihoitajaksi opiskelu on parasta, mitä olen tehnyt itselleni.”
Hektor puolestaan oli kymmenviikkoisesta pennusta asti Tarjan mukana töissä. Sillä on vahva hoivavietti, ja se osasi olla vanhusten kanssa.
”Se teki monta vanhusta onnelliseksi. Koiralle ei voi olla parempaa tehtävää. Jäimme molemmat eläkkeelle viisi vuotta sitten”, Tarja kertoo.
Lempeä ja älykäs
Tarja oli 70-vuotias, kun hän otti Hektorin. Hän oli ollut kymmenen vuotta ilman koiraa sen jälkeen, kun hänen edellinen koiransa, perhoskoira Pörri, kuoli koirapuistossa tanskandoggin tappamana. Hän ajatteli, ettei pystyisi Pörrin jälkeen rakastamaan toista lemmikkiä.
Lopulta sisko suostutteli Tarjan ottamaan Hektorin. Tutulle tallille oli syntynyt koiranpentuja.
”Päätin, että otan valkoisen tyttöpuudelin, ja tässä on lopputulos. Hektor ryömi käsiini, se oli musta ja hellyttävän ruma. Pitelin sitä käsissäni puoli tuntia, ja se oli minun koirani. Hektor on pohjattoman lempeä ja kiltti, hyvin älykäs ja leikkisä.”
Nyt yhdeksänvuotias Hektor on ollut terve koira, eikä Tarjalla ole sille vakuutusta. Vain yksi kaneja jahdatessa saatu ”urheiluvamma” tuli kalliiksi, kun koiraa magneettikuvattiin ja se kävi fysioterapiassa ja vesijuoksussa. Sata euroa maksavassa trimmauksessa se käy kolmen kuukauden välein. Ruoaksi se saa pääasiassa raakaravintoa.
”Surimme poikaani yhdessä”
Koiran ottaessaan Tarja sopi Santtu-poikansa kanssa, että tämä pitäisi huolen Hektorista, jos hänelle sattuu jotakin. Kaksi ja puoli vuotta sitten Santtu kuoli.
”En olisi selvinnyt Santun kuolemasta ilman Hektoria. Se ei poistunut läheltäni hetkeksikään. Se nukkui vieressäni. Se oli pakko viedä ulos, ja sille oli pakko ostaa ruokaa.”
Myös Hektor suri Santtua. Kun Tarja vei sen trimmattavaksi, huomattiin, että sen vatsakarvat olivat lähteneet.
Santun kuoleman jälkeen Tarja otti hoitoon dementoituneen siskonsa. Hektor auttoi ja tuki häntä myös siskon hoitamisessa. Nyt sisar on ollut kahdeksan kuukautta hoivakodissa, ja Tarja ja Hektor käyvät häntä katsomassa viikoittain. Hektor on Tarjan mukana myös sururyhmässä.
Koirapuisto on terapiaa
Tarja sanoo, että koiraa rakastaa kuin lasta.
”Tarvitsen sitä, että olen tarpeellinen jollekin. Saatan tuntea fyysistä iloa siitä, että Hektor telmii koirapuistossa ja hakee välillä rapsutuksia. Olen sille ykkönen. Kuinka se voikin rakastaa minua niin paljon!”
Tarja sanoo, ettei hän liikkuisi ulkona ilman koiraa. Joka päivä hän käy koirapuistossa, jonne kokoontuu eläkeläisporukka puoli yhden maissa. Hän ajaa sinne autolla, ja Hektor saa leikkiä ja juosta tunnista kahteen. Itse Tarja kävelee.
Hektor vierailee Tarjan mukana myös hoitokodissa tapaamassa Tarjan siskoa.
© Sampo Korhonen
Tarjalle koirapuisto on sosiaalisesti sopiva ympäristö. Siellä voi jutella, mutta kukaan ei tungettele.
”On suurenmoista, että on tällaisia paikkoja. Ne ovat kuin lempeää terapiaa. Kukaan ei ihmettele, kukaan ei kysy, kuka olet tai mitä teet työksesi. Siellä ollaan koirien emäntiä ja isäntiä.”
Hektorin tulevaisuuden Tarja on varmistanut siltä varalta, että hänelle sattuisi jotakin.
”Toivon, että kuolen ennen Hektoria. Siskoni tytär, jolla itsellään on kaksi pientä rescuekoiraa, on luvannut ottaa Hektorin. Tiedän, että se pääsee hyvään kotiin.”
Antti Arjas on 83-vuotias insinööri. Kerttu on kolmivuotias berninpaimenkoira.
© Sampo Korhonen
Antti Arjas neuvoo ikäihmisiä olemaan rehellisiä itselleen, kun he puntaroivat koiran hankkimista
Kahdeksan kilometriä päivässä. Älykello kertoo, että sen matkan Antti Arjas taittaa kolmivuotiaan berninpaimenkoiransa Kertun kanssa päivittäin. He tekevät kaksi tai kolme lenkkiä.
”Vanhuksen vauhtia menemme”, Antti kertoo ja silittää jalkojensa juuressa istuvan Kertun päätä.
”Mutta onneksi Kerttu on sellainen kuin on eli paimentaa minua. Näin se saa viilettää metsässä vapaana ja pysyy koko ajan hallinnassani.”
Kerttu on Antille jo viides berninpaimenkoira. Ensimmäisen hän hankki edesmenneen puolisonsa Annelin kanssa 1980-luvun lopulla, kun lapset olivat lähteneet kotoa.
Kun Kertun edeltäjä Bruno tuli taloon 2012, Antti oli 71-vuotias. Silloin hän jo mietti, ottaako uusi koira vai ei, mutta myönteinen päätös oli vielä luonteva. Myös pentuvaihe meni Brunon kanssa hyvin. Kun Bruno menehtyi syöpään syksyllä 2021, Antti oli täyttämässä 81 vuotta.
Kohtalo puuttui peliin
Antilla ja hänen nykyisellä puolisollaan Marketalla, 70, oli valtava ikävä Brunoa. He ovat entisiä naapureita ja tutustuivat toisiinsa lemmikkien ansiosta: Marketalla oli oma koira, ja lisäksi hän hoiti Antin ja tämän edesmenneen puolison Annelin koiria. Antti ja Marketta menivät naimisiin vuonna 2007.
Mutta voisiko pariskunta vielä ottaa uuden koiran? Ja millaisen? Heille suositeltiin berninpaimenkoiraa pienempää rotua, ja he katselivat vesikoiria sillä silmällä. He eivät kuitenkaan osanneet päättää, mitä tehdä.
Keväällä 2022 kohtalo puuttui peliin, kun edesmenneen Bruno-koiran saksalainen kasvattaja soitti Antille ja kertoi, että hänellä olisi tarjota vähän alle kaksivuotias narttu. Kerttu-koira oli laumassaan arvoasteikon alimpana, hieman sorrettukin.
”Kerttu on hyvin hellyydenkipeä”, Antti Arjas kertoo.
© Sampo Korhonen
”Kerttu ei ollut kypsän harkinnan tulos, vaan mahdollisuus, jota en osannut odottaa. Meidän kannaltamme oli onni, että saimme aikuisen, valmiiksi koulutetun, rauhallisen koiran.”
Turvaa koiran tulevaisuus
Kerttu on pääasiallisesti Antin vastuulla: hän ulkoiluttaa sen, leikkaa kynnet, pesee hampaat ja turkin ja huolehtii sen terveydestä. Toki koira on rakas myös Marketalle, joka hoitaa sitä tarvittaessa.
”Alun perin olin epäileväisempi kuin Antti, sillä koira otetaan kymmeneksi vuodeksi. Jokainen ikävuosi tuo enemmän ongelmia, enkä uskalla suunnitella niin kauas”, Marketta kertoo.
Antti myöntää, että häntä varoitettiin ihan aiheesta.
”Ei ole kysymys pelkästään minusta, vaan myös koirasta. Sillä pitää olla turvattu tulevaisuus siltä varalta, ettei vanha mies enää kykene hoitamaan”, Antti sanoo.
Sen takia jo ennen Kertun tuloa Antti ja Marketta varmistivat, että koiralla on turvaverkko. Marketta on valmis huolehtimaan Kertusta, mikäli Antin voimat ehtyvät. Lähellä asuu myös koiran täyssisko, ja sen omistajaperhe on lupautunut auttamaan ja tarvittaessa tarjoamaan sille kodin.
Järki ja tunne tasapainossa
”Minulle on hyväksi, että minulla on koira. Toisaalta en voi taata, että minulla on tarjota sille turvallinen, hyvä koti sen koko elämäksi. Silti päätin olla sen verran itsekäs, että otan koiran ja olen sen kanssa niin kauan kuin voin”, Antti sanoo.
Antti kehottaa olemaan tarkkana rodun kanssa. Hän ei suosittelisi metsästävää koiraa omistajalle, joka ei metsästä. Eikä koskaan ostamaan koiraa sokkona verkosta.
”Rescuekoira voi olla hyvä vaihtoehto, kun hankkii sen luotettavalta taholta.”
Koiran vakuuttamista Antti pitää tärkeänä.
”On mietittävä tarkasti myös se, että on aineelliset edellytykset huolehtia koirasta pitkään. Koira voi tulla yllättävän kalliiksi, jos käy huonosti.”
Eläkeläisperhe on koiralle hyvä, koska ihmisillä on sille aikaa. Mutta koira tarvitsee myös toimintaa. Kertulla on vetokoirakoulutus, ja se vetää pieniä vankkureita ja pulkkaa. Se on myös haliberni, joka käy vierailuilla lasten tilaisuuksissa ja hoivakodeissa.
Antti kehottaa ikäihmisiä harkitsemaan tarkasti koiran hankintaa.
”Katsokaa kuntoanne objektiivisesti, ettei se perustu omaan kuvitelmaan. Keskustelkaa läheisten, kavereiden tai lääkärin kanssa siitä, millaiset edellytykset teillä on hoitaa koiraa vastuullisesti, jotta koira voi elää hyvää elämää. Tunteen ja järjen pitää olla tasapainossa.”
Juttu on julkaistu Viva-lehden numerossa 3/2024.
Koirasta haaveilevan muistilista
Miksi koiran hankinta on iso päätös?
Kyse on elävästä eläimestä, jonka hyvinvoinnista ihminen on vastuussa. Toisaalta koira tuo iloa ja rutiineja päiviin. Sen kanssa tutustuu uusiin ihmisiin, voipa sen kanssa aloittaa ihan uuden harrastuksenkin. Koiran ja ihmisen suhde on ainutlaatuinen. Koirat lisäävät tutkitusti ihmisten hyvinvointia, ja voimme oppia niiltä paljon uusia asioita.
Miten omaa kuntoa voi arvioida suhteessa siihen, että jaksaa hoitaa lemmikin?
Kannattaa miettiä, jaksaako ja pystyykö koiran kanssa toimimaan eri tilanteissa. Parhaimmillaan koira voi elää jopa 15–16 vuotta.
Pientä koiranpentua on vietävä ulos useita kertoja vuorokaudessa, jotta se oppii sisäsiistiksi. Koiranpennun kanssa tulee kumarreltua paljon, ja pentua voi joutua nostelemaan.
Aikuisen koiran kanssa on käytävä lenkillä vähintään kolme kertaa päivässä. Mitä aktiivisempi rotu, sitä enemmän liikuntaa ja virikkeitä koira tarvitsee. Jos koira on isokokoinen ja vielä hyvin riistaviettinen, voi sen hallinta ulkoillessa olla haastavaa.
Koiran turkinhoito voi olla aikaa vievää ja hankalaa, jos ei osaa itse nyppiä tai trimmata koiran turkkia, ja jos koiran turkki täytyy pestä usein.
Onko aikuinen koira hyvä vaihtoehto?
Aikuinen, hyväluonteinen koira voi olla hyvä ratkaisu. Kannattaa tutustua koiraan jo etukäteen, jos mahdollista, esimerkiksi ottamalla sen muutamaksi päiväksi hoitoon. Näin näkee, pärjääkö koiran kanssa hyvin.
Aikuisia kodinvaihtajia kannattaa kysellä rotujärjestöjen ja -yhdistysten ja myös kasvattajien kautta, sillä joskus kotia vaihtamaan joutuva koira saattaa palautua kasvattajalle. Parasta on, jos voi saada koiran kasvattajalta tukea ja neuvoja, kun koira muuttaa uuteen kotiin.
Mistä hankin turvaverkon avun tarpeen varalta?
Turvaverkko on tärkeä, ja sellainen kannattaa varmistaa ennen koiran hankintaa. Apua voi löytyä esimerkiksi ihmisistä, joihin tutustuu koiralenkeillä tai koirapuistoissa. Myös koiraharrastusyhteisöissä tutustuu uusiin ihmisiin.
Miten arvioin koiran aiheuttamat kustannukset?
Koiran pito maksaa arviolta 1500-3500 euroa vuodessa. Se koostuu seuraavista asioista:
Ruoka maksaa noin 650 euroa vuodessa (karkea keskiarvo). Hintahaarukkaan vaikuttaa muun muassa koiran koko ja aktiivisuus sekä ruoan laatu, lisäksi se, syötetäänkö koiralle teollista valmisruokaa, sekaruokaa eli teollista valmisruokaa yhdistettynä kotiruokaan tai raakaruokaan.
Vakuutus ja mahdollinen lisäturva, esim. käyttökoira tai jalostuskoira vs. lemmikki, n. 300–700 euroa vuodessa.
Rokotukset, madotukset ja muut loishäädöt ym. noin 100–300 euroa vuodessa. Koiran ensimmäisenä elinvuotena kustannuksia voi tulla enemmän, ja myöhemmin vähemmän.
Terveystarkastukset noin 100–500 euroa vuodessa. Koiralle saatetaan teettää erilaisia rotukohtaisia terveystutkimuksia tai kokeita ja testejä esimerkiksi silloin, jos koiraa käytetään jalostukseen.
Eläinlääkärikulut sekä muut yleiset terveydenhoitokulut, kuten hammashoito ja terveystarkastukset.
Makuualusta, ruoka- ja juomakuppi, lelut, remmit, pannat, tarvittaessa kuljetusboksi/ kevythäkki ja rodun mukaan tarvittaessa lämpömantteli, ulkoilutakki tai sadeasu.
Hoitovälineet. Jos koira on trimmattavaa rotua, voivat trimmaus- ja muut turkinhoitokustannukset olla vuodessa noin 100–400 euroa riippuen siitä, millaista hoitoa turkki vaatii.
Asiantuntija: viestintäpäällikkö Liisa Suoninen, Suomen Kennelliitto.
