Kun Tuuli Kousan isä jäi kiinni huumeista, tytär pelkäsi poliisin kurkistavan vaatekaappiin

Harva suomalainen on tavannut sekä edesmenneen kuningatar Elisabetin että hänen pojanpoikansa, prinssi Williamin.

Tuuli Kousa, 45, on.

Elisabetin hän tapasi parikymmentä vuotta sitten maineikkaan London School of Economics -koulun ylioppilaskunnan puheenjohtajana. Kuningatar luovutti Tuulille Buckinghamin palatsissa järjestetyssä tilaisuudessa koululle myönnetyn palkinnon.

Prinssi Williamia hän oli emännöimässä tämän Suomen-vierailulla marraskuussa 2017. Tuuli oli silloin Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja istui kolmatta kauttaan vihreiden kaupunginvaltuutettuna.

Tuuli on menestynyt elämässään laajalti: opinnoissaan, työssään, politiikassa.

Kaikkina menestyksen vuosinaan hän ei ole juuri puhunut haastavasta nuoruudestaan. Mielikuva Tuulista on syntynyt onnistumisten kautta.

– Kuva on aito, mutta siitä puuttuu osia, hän sanoo.

Kysymys ei ole ollut kulissien ylläpitämisestä.

– Minulla on ollut valtava tarve selviytyä elämästä paremmin kuin vanhempani. Ikä on tuonut varmuutta. En edelleenkään pidä mitään itsestään selvänä, mutta olen oppinut hiljalleen uskomaan, että kaikki voi mennä hyvin.

Tulevan pankinjohtajan isä ryösti pankin

Minkä pankin sinä ryöstitkään? Tuuli kysyi isältään, kun hänet vuosikymmen sitten nimitettiin OP-finanssiryhmän viestinnän, yhteiskuntasuhteiden ja yritysvastuun johtajaksi.

Kysymys ei ollut vitsi.

Isä todella ryösti pankin 19-vuotiaana ja pakoili poliisia ympäri Pohjoismaita, kunnes jäi kiinni ja sai Suomessa vankilatuomion.

Kysymyksellä ei tietysti ollut suurta merkitystä, mutta uuden työn kynnyksellä tyttärestä tuntui mukavalta kuulla, ettei ryöstön kohde ollut Osuuspankki.

Tuomio pankkiryöstöstä ei jäänyt isän viimeiseksi vankilareissuksi. Niitä tuli myöhemmin muutama lisää.

Tuuli avaa kauniin töölöläiskotinsa ruokailuhuoneen pöydälle ison valokuva-albumin. Sen hän kokosi itselleen nuoruusvuosinaan, jolloin kodit ja turvalliset aikuiset vaihtuivat tiuhaan. Hän näyttää valokuvaa, jossa isä halaa nukkea sylissään kantavaa pientä Tuulia.

– En muista hetkeä, jolloin kuva otettiin, mutta olen siinä tapaamassa isää tutkintavankeudessa.

Myöhemmiltä yläastevuosiltaan Tuuli muistaa usein varuillaan olevan isän. Tytär tiesi, että tämän isossa nahkalaukussa oli katkaistu haulikko. Isä oli sekaantunut johonkin laittomaan ja koki olonsa selvästi uhatuksi.

Kerran Tuuli luuli isän olevan biljarditurnauksessa Euroopassa, mutta tämä jäikin huumelastin kanssa poliisin haaviin Saksan ja Hollannin rajalla. Poliisi teki sen jälkeen kotietsinnän Helsingin Vartiokylässä. Tuulilla oli kaksi pelon aihetta.

– Pelkäsin, mitä isälle tapahtuu ja mitä sanotaan, jos poliisi löytää viinapullon, jonka olin piilottanut vaatekaappiini. Tietenkään kukaan ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota.

Öinen liftausmatka äidin kanssa

Tuulin vanhemmat olivat tavatessaan hyvin nuoria. Äiti tuli raskaaksi lukion viimeisellä luokalla.

– Isä oli kuulemma Kotkan komein mies. Äitini rakastui häneen päätä pahkaa.

Seitsemän ensimmäistä vuotta Tuuli eli vanhempiensa hoivissa Helsingissä.

Vanhempien suhde oli myrskyisä.

– Riidassa huonekalut saatettiin lyödä palasiksi, ja muistan kerran, jolloin liftasimme äidin kanssa keskellä yötä isovanhempien luo Karhulaan.

Ydinperheen elämässä oli myös seesteisiä aikoja.

– En tuntenut itseäni varhaislapsuudessa turvattomaksi. Minusta pidettiin huolta, minua rakastettiin ja minut puettiin hyvin, Tuuli muistaa.

Vanhempien eron jälkeen tilanne vaati kuitenkin sen, että juuri koulun aloittanut Tuuli muutti isovanhempiensa luokse Karhulaan.

Lue lisää: Kaija Koo suosionsa huipulla: ”Kun kaatuu, pitää vain nousta ja jatkaa eteenpäin”

– Isä lähti Tanskaan ja häipyi Christianiaan­, jossa huumeita käytettiin ja myytiin vapaasti. En tavannut häntä vuoteen. Lopulta isäni sisar ja hänen miehensä toivat hänet kurjassa kunnossa takaisin Suomeen.

Mummu lähetti rahaa kirjekuoressa

Lapsen halu uskoa omiin vanhempiinsa on käsittämättömän vahva, Tuuli sanoo.

Hän asui isovanhempiensa luona Karhulassa kolme vuotta, vaikka oli koko tuon ajan kirjoilla Helsingissä.

Isovanhemmat olivat hänelle turvallisia aikuisia. Vaarin kanssa Tuuli kävi kirjastossa, ja kun hän oli lukenut kaikki Karhulan kirjaston lastenkirjat, vaari vei hänet muihin lähialueen kirjastoihin.

Silti Tuuli kaipasi vanhempiaan, ja kymmenvuotiaana hän tahtoi muuttaa äidin luo Helsinkiin. Isovanhemmista tuntui vaikealta kieltää sitä.

– Helsingissä olin paljon yksin. Mummu lähetti minulle kirjekuoressa rahaa, jolla ostin itselleni ruokaa. Sain rahaa myös bussimatkaan, jotta pääsin viikonlopuksi isovanhempien luokse.

Siirtyessään yläasteelle Tuuli päätti muuttaa isänsä luo, jonka elämään toi säännöllistä rytmiä uusi puoliso ja vauva. Vartiokylän-kodissa asui myös äitipuolen lapsi edellisestä liitosta. Siellä paistettiin lettuja.

– Luin juuri jostakin lastensuojelun ammattilaisen kommentin, että lapselle luo turvaa, kun joku tekee hänelle voileipiä ja paistaa lettuja.

Tuuli vaihtoi kotia kesällä, eikä kenellekään tullut mieleen ajatella, mihin kouluun hän menisi. Tuuli itse kuvitteli jatkavansa tietysti Ressussa, jonne ala-asteen vanha luokka siirtyi. Sinne hän meni ensimmäisenä koulupäivänä.

– Aamun nimenhuudossa ei kuulunut nimeäni.

Tuuli meni rehtorin puheille, joka sanoi, että hänen koulupaikkansa olisi nyt asuinpaikan mukaan Itä-Helsingissä. Sen jälkeistä hetkeä Tuuli kutsuu yhdeksi elämänsä avainkokemuksista. Hän ymmärsi, miten asioihin voi vaikuttaa neuvottelemalla.

– Katsoin rehtoria silmiin ja sanoin, että voin vaikka samana päivänä vaihtaa kirjani takaisin äidin luo, koska tähän kouluun ajattelin tulla.

Tuuli pääsi kouluun, eikä hänen tarvinnut vaihtaa kirjojaan minnekään.

Koulu toi elämään rytmin

Tuuli taisteli itsensä Ressun yläasteelle kaukonäköisesti.

– Yläaste oli vedenjakaja elämässäni.

Lettujen paistosta huolimatta kotona oli levotonta.

Itseensä kohdistuvaa väkivaltaa Tuulin ei tarvinnut pelätä. Vanhemmat eivät olleet lapsia kohtaan väkivaltaisia, mutta ulkoinen uhka oli läsnä.

– Turvattomuus tuntui elämässä. Minun oli paha olla, en viihtynyt kotona.

Tuuli hillui kavereilla ja alkoi viettää yhä enemmän aikaa isän sisaren perheessä.

Jälkikäteen Tuuli on pohtinut tunteneensa jatkuvaa epävarmuutta.

– Sillä, että pärjäsin koulussa hyvin, oli minulle suuri merkitys. Koulu toi elämääni rytmin ja piti minusta kiinni tilanteessa, jossa olisin voinut lähteä kehittymään mihin suuntaan vain.

Tuulin peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo oli 9,5. Sillä hän pääsi jatkamaan Ressun lukioon.

Lukiovuosien aikana isä kärsi pitkää vankeustuomiota ensin Saksassa ja sitten Suomessa, kun isän sisar sai taisteltua hänelle siirron kotimaahan.

Lue lisää Kotiliesi.fi Riitta, 80, ja Katriina, 77, halusivat selvittää lapsuutensa salaisuudet – vanhemmista paljastui asioita, joita oli vaikea uskoa todeksi

Vankilaan perhe lähetti isälle tämän toivomia kirjoja.

– Luin muun muassa Dostojevskin Karamazovin veljekset pystyäkseni käymään isän kanssa siitä kirjeenvaihtoa vankilaan.

Lukioiässä Tuuli muutti pysyvästi asumaan isän siskon perheen luo.

– Sain turvallisen kodin ja perheen. Kutsun tätiäni usein äidiksi ja puhun hänestä äitinäni, sillä moni todella luulee häntä äidikseni. En yleensä edes korjaa väärinkäsitystä, sillä olemme hyvin läheisiä, eikä erehdyksellä ole meille väliä.

”Kukaan ei ole minulle mitään velkaa”

Lapsuudenkokemukset muokkaavat vääjäämättä meistä jokaista.

Tuuli kokee, että vielä aikuisenakin hänen on ollut vaikea luottaa turvaverkkoihin. Sen sijaan hän on pyrkinyt – jopa pakottanut itsensä – onnistumaan ja menestymään omalla työllään, omin avuin.

– Vain niin olen uskaltanut luottaa siihen, että asiat menevät hyvin. Ajattelen, että kukaan ei ole minulle mitään velkaa. En laske sen varaan, että joku muu tulee apuun.

Yksin pärjääminen johtaa välillä myös turhaan valppaustilaan. Joskus Tuuli huomaa menevänsä uuteen tilanteeseen valmiina taistelemaan, vaikkei siihen olisi syytä.

Tuuli on kokenut taustastaan myös häpeää.

– Olen pelännyt, että minua peilataan vanhempieni kautta. Olen kokenut vahvaa tarvetta osoittaa, että olen erilainen kuin he. Politiikassa olen pyrkinyt tekemään töitä sen eteen, että jokaisella lapsella olisi mahdollisuuksia ja näköaloja riippumatta siitä, miten heidän vanhempansa pystyvät niitä luomaan.

Ydinperhe oli Tuulin tavoite ja haave. Ero hänen kahden poikansa isästä oli kova paikka.

– Avioliitto oli minulle näytön paikka, jossa en onnistunut, mutta ero oli hyvä, ja olemme entisen puolisoni kanssa edelleen läheisiä.

Nykyisin Tuuli elää lapsineen uusperheessä, jossa uudella puolisolla on aikuinen poika.

Kaunis Facebook-viesti

Keväällä Tuulin isä täytti 70 vuotta. Tuuli julkaisi Facebook-viestin, joka alkoi sanoilla: ”Niin paljon rakkautta tätä useimpina päivinä mahdotonta ihmistä kohtaan.”

Tekstissä Tuuli totesi, ettei odota isältään mitään, vaan ottaa vastaan sen, mitä saa. Näin hän on saanut paljon.

Isä asuu nykyisin tyttärensä omistamassa asunnossa Helsingissä. Tuuli on onnellinen, että isällä on pysyvä katto päänsä päällä. Hän on myös toiminut isänsä tukihenkilönä.

– Tapaamme ja soittelemme toisillemme. Välillä käymme poikieni ja isän kanssa pelaamassa biljardia. Välillä isä tulee meille kotiin ja laittaa ruokaa. Hän pitää ruoanlaitosta ja on erittäin hyvä kokki.

Pojilleen Tuuli on kertonut lapsuudestaan ja vanhemmistaan toistaiseksi vain valittuja yksityiskohtia. Tämän jutun pojat saavat Tuulin mukaan nyt lukea.

– Olen sanonut pojille, että heidän pitää suhtautua vaarin lupauksiin varauksella. Jos vaari aamulla lupaa tulla katsomaan jalkapallo-ottelua illalla, tilanne voi muuttua. Helsinki Cupin aikaan heinäkuussa hän sentään soitti päivällä ja ilmoitti, ettei sittenkään jaksa lähteä katsomaan illan matsia.

Tuulin mielestä hänen isänsä on sinut kaiken sen kanssa, mitä tämän elämässä on tapahtunut. Usein isä on itsekin ihmeissään, että on vielä hengissä.

– Välillä hän kyllä jo haaveilee seuraavasta elämästä, jossa hän liitää albatrossina vapaana.

Taide peilaa elämää

Tuuli kerää nykytaidetta. Ensimmäisen maalauksen hän osti rahattomana opiskelijana taidelainaamosta ja maksoi sen hinnan pieninä kuukausierinä. Nyt hänen kokoelmastaan lainataan jo töitä museonäyttelyihin.

Taiteesta Tuuli peilaa omaa elämäänsä.

– Olen elänyt aika työntäyteistä ja suorituskeskeistä elämää. Olen myös padonnut asioita. Taiteen avulla olen voinut tavoittaa sellaisia tunnetiloja ja herkkyyttä, joita arjessa on ollut muuten vaikea saavuttaa.

Tuuli Kousan isä on tarkistanut jutun ennalta ja hyväksynyt sen julkaisun.