Home » Kuu kutistuu

Kuu kutistuu

Tutkijat varoittavat, että Kuun kutistuminen voi aiheuttaa tulevaisuuden siirtokuntia vaarantavia kuunjäristyksiä. Tutkijat arvioivat tuoreessa tutkimuksessa, että Kuun ympärysmitta on kutistunut noin 45 metriä viimeisen sadan miljoonan vuoden aikana. Kuun pienentyminen voi vaikeuttaa mahdollisten kuutukikohtien rakentamista tulevaisuudessa, tutkijat sanovat. Kuun ympärysmitta on 11 000 kilometriä, joten 45 metrin kutistuminen saattaa vaikuttaa mitättömältä. Tutkijat kuitenkin uskovat, että ilmiö voi aiheuttaa mahdollisesti vakavia ”kuunjäristyksiä” juuri sillä alueella Kuun etelänavan ympärille, mihin Nasa on kaavaillut tulevaisuuden tukikohtia.

Selaa ylöspäin