Home » Lakritsi ja verenpaine: Voiko päänsäryn syynä olla sittenkin laku?

Lakritsi ja verenpaine: Voiko päänsäryn syynä olla sittenkin laku?

Joskus yllättävillä asioilla voi olla yhteys toisiinsa – kuten päänsäryllä ja lakuhimolla. Lakritsi on tämän tarinan pahis.

Kärsin syksyllä pitkään jatkuneesta selittämättömästä päänsärystä. Se alkoi aamupäivisin ja jatkui tasaisena jomotuksena pitkin päivää. Särkylääkkeitä kului. Samaan aikaan olo tuntui turvonneelta. Housut kiristivät ja sormukset jäivät jumiin.

Eräänä erityisen tukalana päivänä tajusin ajatella pysähtyä ajattelemaan, että olin syönyt paljon lakritsia. Perso sille ja salmiakille olen aina ollut, mutta jostakin syystä nyt himo oli riistäytynyt käsistä: parinsadan gramman lakupusseja kului viikossa useita, joskus jopa koko pussi päivässä.

Lakritsi nostaa verenpainetta sisältämänsä glykyrritsiinin takia

Päänsäryissäni googlettelin hieman. Lakritsi nostaa verenpainetta lakritsiuutteen sisältämän glykyrritsiinin takia, ja voi pahimmillaan aiheuttaa vakavia haittoja kuten rytmihäiriöitä, luin Duodecim-lehden artikkelista.

Olihan asia jostakin tuttu, raskauksien aikaisista varoitteluista ainakin. Mutta tärkeitäkin asioita ihminen tunnetusti unohtelee.

Glykyrritsiini eli lakritsihappo on verenpaineen nousun takana

Glykyrritsiini on lakritsikasvin juuressa oleva makea aine.

Glykyrritsiini hajoaa suolistossa glykyrretiinihapoksi, joka lisää elimistön kortisolipitoisuutta.

Tämä johtaa muutoksiin munuaisten, verisuonten seinämien ja sydämen toiminnassa – ja sitä kautta voi nostaa verenpainetta.

Tutkimusten mukaan 200 grammaa lakritsia päivässä nostaisi verenpainetta keskimäärin noin 5/3 mmHg ja myös alentaisi veren kaliumtasoa.

Glykyrretiinihappoon on tutkimuksissa liitetty hyviäkiän vaikutuksia, kuten anti-inflammatorisia, antimikrobisia ja syöpäkasvua hillitseviä.

Jatkuvan syönnin haitat ovat kuitenkin suurempia kuin mahdolliset hyödyt.

Lähteet: FT, laillistettu ravitsemusterapeutti ja elintarvikelainsäädäntöasiantuntija Elina Hautaniemen haastattelu, Duodecim-lehti

Saatuani uudelleen muistutuksen lakritsin ja korkean verenpaineen yhteydestä lakkasin syömästä lakua. Jätin myös päivittäin nauttimani lakritsiuutetta sisältävät yrttiteet juomatta. Tuhnuinen päänsärky lakkasi muutamien päivien kuluessa. Parin viikon päästä huomasin, että sormus pujahti vaivatta sormeen ja housut sutjakasti jalkaan.

En ole käynyt asian takia lääkärillä enkä mitannut verenpainetta, joten kaikki puhe lakritsini ja olotilojeni yhteydestä on spekulaatiota.

Lakritsi ja verenpaine: lakritsiuutteen monet lähteet

Omalla kohdallani asia jäänee arvoitukseksi, mutta pengon lakritsin ja korkean verenpaineen yhteyttä tarkemmin. En usko olevani ainoa suomalainen, joka on jäänyt laku- tai salmiakkikarkkikoukkuun.

Lisäksi tulevat lukuisat muut glykyrritsiinin lähteet: lakritsiuutetta sisältävät pastillit ja purukumit, salmiakilla tai lakritsilla maustetut juomat, alkoholijuomat ja jotkin teelaadut sekä lakritsi- ja salmiakkijäätelö.

Otin yhteyttä Elina Hautaniemeen, joka teki tohtorinväitöksensä lakritsin vaikutuksista verenkiertoelimistön toimintaan. Tutkimuksessa verenpaineeltaan normaalit henkilöt söivät päivittäin kahden viikon ajan lakritsivalmistetta.

– Väitöskirjatutkimuksessani Tampereen yliopistossa havaittiin, että lakritsin aiheuttama verenpaineen nousu välittyy usean mekanismin kautta: lisääntyneen solunulkoisen nestetilavuuden ohella ääreisverenkierron vastus ja suurten valtimoiden jäykkyys lisääntyi. Lisäksi ääreisverisuonista takaisin heijastuva paineaalto kasvoi.

Tapausesimerkki: Lakritsi verenpaineen ja päänsäryn syynä?

Aikakauskirja Duodecimin artikkelissa kerrotaan noin 50-vuotiaasta potilaasta, joka hakeutui lääkärin vastaanotolle vaikean hypertension eli korkean verenpaineen vuoksi. Nainen kärsi myös toistuvista päänsärkyjaksoista ja alaraajaturvotuksista.

Oireiden ja naisen kertoman runsaan lakritsinsyönnin vuoksi lääkärit pohtivat lakritsioireyhtymän mahdollisuutta.

Potilas lopetti salmiakin ja lakritsin nauttimisen. Vuosia jatkunut toistuva päänsärky hävisi, painon vaihtelu tasaantui ja alaraajaturvotukset jäivät pois. 

Verenpaine laski kuudessa viikossa normaalilukemien rajoille. Hypertensiota hoidettiin myös lääkityksellä.

”Lakritsi- ja salmiakkimakeisten kulutus on Suomessa runsasta, ja lakritsiuutetta voidaan käyttää aromiaineena myös vähemmän ilmeisissä tuotteissa kuten hammastahnassa, yrttiteessä tai yskänlääkkeessä – – – glykyrritsiinihappo vaikeidenkin oireiden syynä voi etenkin päivystystilanteessa unohtua”, selonteossa huomautetaan.

Viimeiset lakupalat jäivät pussin pohjalle.

Herkkyys glykyrritsiinille on kuitenkin yksilöllistä.

– Turvallista rajaa lakritsin nauttimiselle on vaikea määrittää, koska ihmisten herkkyys lakritsin haittavaikutuksille vaihtelee. Joillakin henkilöillä jo hyvin pieni määrä lakritsia voi nostaa verenpainetta, kun taas toiset voivat nauttia lakritsia tai salmiakkia kohtuudella ja satunnaisesti, Hautaniemi sanoo.

Omaa herkkyyttä lakritsille ei välttämättä voi tietää etukäteen. Henkilöt, joilla on kohonnut verenpaine, ovat tutkitusti herkempiä lakritsin verenpainetta nostavalle vaikutukselle. Tämän vuoksi heidän tulisi välttää kokonaan lakritsiuutetta sisältäviä valmisteita, Hautaniemi huomauttaa.

Kohonnut verenpaine ei yleensä aiheuta tuntuvia oireita

Ongelmalliseksi asian tekee, että tavallisesti kohonnut verenpaine ei näy eikä tunnu ulospäin. Se voidaan todeta vain mittaamalla.

– Liiallinen lakritsin nauttiminen voi kyllä aiheuttaa myös turvotusta, Hautaniemi huomauttaa ja lisää, että joillakin henkilöillä voidaan todeta lääkärin vastaanotolla veren matala kaliumpitoisuus.

Hän jatkaa, että tiedetään potilastapauksia, joissa lakritsiuutteen nauttimisesta on aiheutunut äärimmäisessä tapauksessa jopa henkeä uhkaavia vaikutuksia.

– Nämä lienevät harvinaisia ja liittyvät yleensä toistuvaan lakritsiuutealtistukseen, runsaisiin käyttömääriin tai mahdollisesti suureen herkkyyteen lakritsin haittavaikutuksille.

Kohtuus kaikessa, voisi tässäkin siis todeta. Lakuhimon aiheuttaman liikasyönnin jälkeen lakritsi on jäänyt kauppaan. Lakritsisia lempiteemakujani juon varoen, korkeintaan kupillisen kerran, pari viikossa.

Lähteenä jutussa käytetty haastattelun lisäksi: laakarilehti.fi. Miten paljon lakritsia on liikaa?

Selaa ylöspäin