”Kirjat ovat Helsingissä, mutta elämä mökillä”, entinen kansliapäällikkö Erkki Virtanen luonnehtii elämänpiiriään. Virtasen eläkepäivät alkoivat syksyllä 2015. Oli aika seuraavalle siirtymälle, ryhtyä monipaikkaiseksi, kuten nyt tavataan sanoa.
Mökki on mukavan kokoinen hirsitalo rinteessä hämäläisen erämaajärven rannalla. Vaimo asuu osittain kaupungissa ja mökillä.
”Ei tämä mikään ero ole. Hän hoitaa yrittäjänä mehiläispesiä Helsingissä, Vantaalla ja Kotkassa. Tekee hyvää parisuhteelle, kun on puolittain yhdessä.”
Kuumassa suojahaalarissa mehiläisten kanssa puuhailu ei innostaisi Virtasta. Virtasella on omat intohimonsa, kuten lukeminen, metsän antimet ja klapien hakkuu.
”En yhtään osaa olla paikallani. Käyn lakassa ja karpalossa ja kerään sieniä, varsinkin rouskuja niin paljon kuin niitä löytyy.”
45 vuotta virkamiehenä riitti
Erämaajärven rinne on ollut Virtasen sielunmaisemaa vuodesta 1986 alkaen. Seutu on tuttua, Virtanen on kotoisin muutaman kymmenen kilometrin päästä Humppilasta. Koulut hän kävi Forssassa. Työelämän aikana mökki oli valtiovarainministeriön apulaisbudjettipäällikkö Virtaselle paikka kerätä voimia. Etätöistä ei juurikaan puhuttu ennen koronaa, mutta niitä Virtasen mökillä tehtiin jo 1990-luvulla. Moni muistaa Virtasen 1990-luvun lamasta ja erityisesti hänen ja Raimo Sailaksen leikkauslistoista, joilla Suomea kammettiin nousu-uralle.
”Tuolla laiturilla suunniteltiin paljon säästöpäätöksiä ja muitakin. Täällä oli rauha tehdä ja miettiä.”
Siirtymä eläkkeelle työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikön paikalta oli hidas ja harkittu.
”Työ oli iso osa elämää, mutta en saanut vieroitusoireita. Minusta 45 vuotta virkamiehenä oli riittävä aika. Ei minulle ole tullut tunnetta, että haluaisin olla töissä. Tein sen, mitä piti tehdä, nyt on muiden vuoro.”
Luokkaretki vaikeista oloista kabinettihin
Elämä pääsi yllättämään Virtasen, antoi enemmän kuin lähtökohdista olisi voinut arvata.
”Olimme kylän ainoa työläisperhe. Äiti sai neljä lasta viiden vuoden sisällä. Isä oli pääosin työtön sekatyömies ja kohtalainen juoppo. Jos palkasta jäi jotakin viinakaupan jälkeen, se meni usein korttipelissä.”
Erkki Virtanen kansliapäällikkönä helmikuussa 2007.
© Otavamedia
Lahjakas poika laitettiin oppikouluun, kun kaverikin meni.
”En edes tiennyt, mikä oppikoulu oli.”
Lyseo oli Virtasen mukaan ensimmäinen hänen tärkeistä opinahjoistaan. Toinen oli opiskeluaikana alkanut työ Tilastokeskuksessa.
Yhteislyseo oli kuin poikakirjasta. Siellä aloitti syksyllä 1966 erityisen lahjakas matikkaluokka, jota karismaattiset opettajat kannustivat.
”Perustimme matematiikan kerhon, jotta voisimme oppia enemmän.”
Luokanvalvoja, vanhempi lehtori Aarre Saarnio piti viimeisellä luokalla oppilailleen puheen, jossa sanoi, että se oli paras luokka, jota hän oli koskaan opettanut: 33 oppilaasta kolme kirjoitti kuusi laudaturia.
”No, olin yksi heistä.”
Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa Virtanen sanoo käyneensä luennoilla lähinnä vahingossa, opinnot etenivät tiedekuntatenteissä.
”Hämiksellä möin kaljaa, kun rahaa piti saada. Valmistuin työn ohella kahdessa vuodessa.”
Erkki Virtanen laati Raimo Sailaksen kanssa leikkauslistoja
Nykyinen talousahdinko on tuonut monelle mieleen Virtasen ja Sailaksen toimet. Lama 1990-luvulla oli ankara. Talous oli romahtanut, työttömyys oli huipussaan. Silloin valtiovarainministeriön apulaisbudjettipäällikkönä toiminut Virtanen laati budjettipäällikkö Raimo Sailaksen kanssa valtiontalouden leikkauslistoja.
”Taitettu indeksi on minun keksimäni, samoin palkansaajan eläkemaksu. Kaikkea me Raimon kanssa keksimme laman aikana. Ymmärtääkseni tunsimme yhteiskunnan niin hyvin, että tiesimme, mitä oli tehtävä. En tekisi mitään toisin. Meitä haukuttiin ja sanottiin, että teimme yhden vaihtoehdon politiikkaa. Siihen Raimo totesi, että olkaa kiitollisia, että meillä on edes yksi vaihtoehto jäljellä.”
Erkki Virtanen jäi eläkkeelle yhdeksän vuotta sitten, mutta työelämän kello toimii yhä. ”Herään ennen kuutta ja keitän kahvit.”
© Sampo Korhonen
Virtanen muistuttaa, että tähän hetkeen verrattuna 1990-luvulla oli käytössä erilaisia työkaluja leikkausten lisäksi.
”Markka devalvoitiin syksyllä 1993. Siitä alkoi 15 vuotta kestänyt Suomen bruttokansantuotteen kasvu, noin neljä prosenttia vuodessa.”
”Eihän sellaista voi enää tulla. Se auttoi kaikessa.”
Kolmenkymmenen vuoden takainen kriisi oli akuutti. Nykyinen talouskriisi on toisenlainen.
”Talouden nollakasvu on jatkunut 16 vuotta, tämä on ollut hiipivä kriisi. Pahalta näyttää, pahalta se näyttää.”
Lue lisää: Anja lopetti tutun ruoka-aineen käytön miehen kuoleman jälkeen – nyt vatsa voi paremmin kuin koskaan
Virtasta harmittaa, että poliitikot eivät ymmärrä nollakasvun vaikutusta.
”Meillä ei ole varaa yhteiskuntaan, jota olemme rakentaneet. Talouden kivijalka on sille liian pieni.”
Neljä kirjastoreppua kaikille kirjoille
Virtanen on aina ollut lukija ja ahkera kirjaston käyttäjä. Eläkkeellä lukeminen on karannut käsistä. Yksi kirjasto ei riitä hänelle, Virtanen käy säännöllisesti Louna-kirjastoissa Tammelassa, Forssassa ja Humppilassa sekä Helsingissä Maunulasssa ja Paloheinässä.
”Saan kavereilta kirjavinkkejä. Kirjastossa selailen hyllyjä ja varailen kirjoja. Lehtiä en kirjastossa lueskele. Minulla on neljä kirjastoreppua, etteivät kirjat mene sekaisin.”
Sähköiset kirjat eivät Erkkiä innosta: kirjat kirjoina ja puhe radiosta. Historia sen sijaan kiinnostaa, luettavaksi kelpaavat mieluiten muistelmat ja elämäkerrat, mutta muutkin. Pöydällä on Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille. ”Olen lukenut sen monta kertaa.”
Elämäkerroissa hänellä on rajansa: ”En lue nelikymppisten muistelmia. Silloin on vielä paljon tekemättä.”
Pekka Herlinin elämäkerran Koneen prinssi Virtanen listaa parhaaksi lukemakseen elämäkerraksi.
Erityisen kiehtovaa Virtasesta on, kun henkilöstä on kirjoitettu useita elämäkertoja. ”Silloin näkee, kuinka eri tavalla eri kirjoittajat näkevät henkilön elämän. Joskus ne ovat kuin yö ja päivä.”
Esimerkiksi Virtanen nostaa Kekkos-teokset ja -kirjailijat.
”Kun lukee kymmenenkin kirjaa Urho Kekkosesta, näkee kuinka kirjoittajan oma maailmankuva vaikuttaa kirjoittamiseen. Mannerheim on toinen, jossa ilmiö näkyy selvästi.”
Dekkareitakin menisi, mutta Virtasesta tuntuu, että kiinnostavista on nyt puutetta. Omalla kotikylällä syntyneen kirjailijan Satu Rämön Hildur oli hyvä.
”Eilen tein varauksen uudesta Rämöstä.”
Sieniä kavereille
Kun Virtanen ei lue, hän on metsässä. Sinne ei hänestä voi jättää mitään, varsinkaan sieniä, lakkoja tai karpaloita. Tänä aamuna hän on jo käynyt sienessä, pärekori on puolillaan kantarelleja.
”Ei niitä meillä kukaan oikein mihinkään käytä, mutta vien niitä tuttaville. Valtaosa heistä on jo siinä iässä, etteivät he enää itse pääse metsään. Nämäkin lähtevät kaverille illalla.”
Erkki Virtaselta on turha odottaa enää muistelmia.
© Sampo Korhonen
Sienestäjän syksy näyttää huonolta, ellei tapahdu ihmeitä.
”Keväällä oli aivan liian kuivaa.”
Virtanen kertoo, kuinka Salpausselän harjut eivät päästäneet lähellä rymynneitä ukkosia Virtasen sienimaille.
”En edes muista näin huonoa kantarellikesää.”
Eniten huolestuttaa rouskujen kohtalo.
”Äiti oli Karjalasta, ja lapsena rousku oli ainoa särvin talven aikana. Vieläkin tykkään suolarouskuista, niitä on meillä aina jouluaterialla. Ne ovat pääintohimoni sienissä.”
Ihanat ukot rannalla
Mökille pysyvämmin asettuminen toi hiljaisuuden lisäksi Virtaselle uuden kaveripiirin ja vilkkaan seuraelämän. Kylän yhteishenki on ainutlaatuinen, ja Virtanen ja rouva ovat osa sitä.
”Kerran maalaistalosta huudeltiin meitä kahville. Siellä sitten istuimme, ja meidät ujutettiin kylän yhteisöön. Ottivat omakseen, emme olleet häiriköitä emmekä varsinaisesti herrojakaan.”
Kylän yhteishenki tuli yllätyksenä. Sitä oli melkein vaikeaa ymmärtää aluksi.
”Hirveän mukavaa porukkaa, mutta kaikki kunnioittavat myös toistensa yksityisyyttä.”
Toinen yllätys oli järven ympärillä asuvien ukkojen yhteisöllisyys ja toveruus.
”Meillä on oma WhatsApp-ryhmä, Ukot rannalla. Parannamme maailmaa, autamme ja pidämme toisistamme huolta.”
Ukkojen sosiaalinen elämä on melkein kadehdittavan vilkasta. Kaikki juhlasesongit huomioidaan: Erkin-päivän aikaan Ukot puolisoineen pitävät kevään avajaisia Virtasen pihassa laavulla.
”Sekin on rakennettu yhdessä vanhoista hirsistä, joita löytyi meidän kaikkien tonteilta.”
Vastarannan savusaunassa saunotaan juhannuksena, kesäpäivää vietetään maalaistalolla, uudenvuodenaattoa juhlitaan koululla ja mennään ehkä jatkoillekin.
”Oktoberfest vietetään tuolla”, Virtanen viittaa vastarannalle.
Jos joku tarvitsee erityistä laitetta tai apua, hän kysyy ryhmästä.
”Aina on joku, joka osaa jotakin tai jolla on tarvittava tavara.”
”Ei minulla ole Helsinkiin ikävä, en käy Oopperassakaan.”
Helsinkiin asti Virtasen saa ajamaan enää lähinnä kirjastot ja fysioterapeutti. Helsingin-kotinsa Virtaset vaihtoivat pienempään rivitaloon vuosi sitten.
”Se on pojan naapurissa. Autamme heitä tarvittaessa lastenhoidossa, ja tulevaisuudessa heistä on meille apua.”
Lapset ja lapsenlapset käyvät mökillä. Pojan 14-vuotias tulee mielellään mökille, kun pappa maksaa hänelle pientä palkkaa askareista.
Mehiläiset ovat suurin meluhaitta
”En ole koskaan erityisesti suunnitellut elämääni, joten olen yllättynyt, että näin on käynyt. Olen ajautunut paikasta toiseen ja minulla on ollut tuuria. Eikä ole aika tullut pitkäksi missään vaiheessa”, Virtanen viittaa uraansa.
1970-luvulla puoluekirja oli usein osaamista tärkeämpi meriitti.
”Parhaimmillaan minulle tarjottiin kolmen puolueen jäsenyyttä. En koskaan ottanut jäsenkirjaa. Sanoin, että jos en itsenäni kelpaa, antaa olla.”
Nyt Virtasta kiehtoo hiljaisuus.
”Tykkään kuunnella sitä”, hän sanoo ja katsoo järven selälle.
Mehiläiset ovat keskikesällä mökillä suurin meluhaitta. Kirjansivujen rapinan kestää ja kuikan huudot järveltä.
”Haluan elää näin, tykkään tästä olemisesta. En toivo enempää enkä vähempää, kaikki läheiset ovat terveinä. Eläkekin juoksee eikä minua voida lomauttaa. Olen saanut olla tekemässä asioita, joilla on yhä merkitystä.”
Juttu on julkaistu Vivan numerossa 10/2024.
