Home » Lempikoruille voi tulla allergiseksi – mutta korvisreikien kipeytyminen voi johtua muustakin

Lempikoruille voi tulla allergiseksi – mutta korvisreikien kipeytyminen voi johtua muustakin

Tottunutkin korvakorujen käyttäjä voi törmätä tilanteeseen, jossa korvisreiät yhtäkkiä kipeytyvät. Korviksia voi olla kivuliasta laittaa, reikiä kutittaa ja niiden ympärillä näkyy punoitusta tai ihottumaa. Rei’istä voi myös valua kirkasta nestettä.

Tällainen oireilu voi alkaa aivan yllättäen, vaikka olisi käyttänyt vuosia tai jopa vuosikymmeniä korvakoruja aivan ongelmitta. Mistä oikein on kyse?

Katariina Ijäs Allergia-, iho- ja astmaliitosta kertoo, että korvareikien yhtäkkiselle ärtymiselle on kaksi pääasiallista syytä.

Toinen niistä on koruallergia. Se on isolla todennäköisyydellä kyseessä, jos oireilu selkeästi liittyy joidenkin tiettyjen korvakorujen käyttöön.

”Ihminen voi herkistyä jollekin korujen ainesosalle missä vaiheessa elämää vain. Korut harvoin ovat vain yhtä materiaalia vaan useimmiten eri metallien seoksia”, Ijäs kertoo.

Lue myös: Saiko uusi kasvovoide ihon punoittamaan? Näin tunnistat kosmetiikka-allergian ja löydät tuoteselosteesta sen yleisimmät aiheuttajat

Korvareiät kipeät? Nikkeliallergia on koruallergioista yleisin

Hankalaksi herkistymisen aiheuttajan selvittämisen voi tehdä se, että oireet voivat tulla jopa viikon viiveellä. Herkistyminen voi alkaa myös pikku hiljaa ja oireet pahentua vähitellen, kun allergisoivien korujen käyttö jatkuu.

”Selvittäminen kannattaa aloittaa pitämällä taukoa kaikkien korvakorujen käytöstä ja antaa ihon parantua. Sen jälkeen voi sitten testailla yksi kerrallaan, mistä korviksista oireita ilmenee”, Ijäs vinkkaa.

Yleisin koruallergia on nikkeliallergia. Vuonna 2000 astui voimaan EU-direktiivi, joka rajoittaa nikkelin käyttöä koruissa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vuoden 2000 jälkeen valmistetuissa tai myynnissä olevissa koruissa ei saa olla nikkeliä sellaisia määriä, että ne aiheuttaisivat allergiaoireita.

Sitä vanhemmissa tai EU:n ulkopuolelta ostetuissa koruissa nikkeliä voi olla isompia määriä, mikä saattaa aiheuttaa herkistyneille oireita. Koska myös uudemmissa, EU-direktiivin säätelemissä koruissa voi olla pieniä määriä nikkeliä, erityisen herkät voivat allergisoitua myös niille. Esimerkiksi valkokullassa ja jopa allergiaturvallisena pidetyssä ruostumattomassa teräksessä voi olla mukana nikkeliä, Ijäs kertoo.

”Erityisesti ne henkilöt, jotka ovat herkistyneet nikkelille ennen EU-direktiivin voimaantuloa, voivat alkaa oireilla uudemmistakin koruista, joissa on vain hyvin pieni määrä nikkeliä.


Korvakorujen materiaalit vaihtelevat eri metalliseoksista muoviin ja puuhun. Mille tahansa metallille voi yhtäkkiä herkistyä.

© Anna Ferrante

Hopea-allergia ja kulta-allergia myös mahdollisia

Lähestulkoon mille tahansa korumetallille voi allergisoitua, myös kullalle ja hopealle. Tällaiset koruallergiat ovat kuitenkin suhteellisen harvinaisia, Ijäs muistuttaa. Niiden mahdollisuus kannattaa silti pitää mielessä, jos jotkin tietyt korut tuntuvat aiheuttavan ärsytystä.

Allergiaoireita voi hoitaa tarvittaessa apteekista ilman reseptiä saatavalla hydrokortisonivoiteella. Allergiaan itsessään ei parantavaa hoitoa ole:

”Koruallergian ainoa hoito on lopettaa oireita aiheuttavien korujen käyttö pysyvästi. Mikäli siis huomaa, että tietyt korvikset ärsyttävät, niistä on luovuttava”, Ijäs huomauttaa.

Mitä enemmän ja pidempään allergisoivia koruja käyttää, sitä pahemmiksi oireet yleensä äityvät. Kutina ja ihottuma saavat lisäksi helposti aikaan sen, että korvalehtiä alkaa raapia, usein likaisilla sormilla. Tällöin kasvaa myös ihotulehduksen riski.

Lopulta oireilu voi jopa kroonistua.

”Silloin vaivaa joudutaankin sitten parantelemaan vielä pitkään sen jälkeen, kun allergian aiheuttaja on poistunut”, Ijäs varoittaa.

Lue myös Kotiliesi.fi: Miksi villalanka aiheuttaa ihottumaa tai yskää? Asiantuntija listaa syyt – ja kertoo, mitkä langat sopivat allergiselle

Ärsytysihottuma aiheuttaa allergian kaltaisia oireita

Toinen syy korvisreikien kipeytymisen takana voi olla ärsytysihottuma. Se saattaa iskeä mistä tahansa materiaalista tehtyjä koruja käytettäessä. Erityisesti herkkäihoiset ja atoopikot saattavat herkemmin saada ärsytysoireita koruista, etenkin jos käytetään likaisia koruja tai niiden alle pääsee muhimaan kosteutta.

Oireet ovat hyvin samanlaiset kuin koruallergiassa: kutinaa, ihottumaa ja turvotusta. Korvareiät voivat ikään kuin alkaa kasvaa umpeen, ja korvisten laittaminen sattuu. Rei’ät saattavat myös erittää nestettä.

Kesähelteet ja runsas hikoilu lisäävät ärsytysihottuman riskiä.

”Hiki sisältää suoloja, jotka jo itsessään ärsyttävät herkkää ihoa. Joillakin ihmisillä suoloja on hiessä vielä tavallista enemmän, ja he ovat tavallista herkempiä saamaan ärsytysihottumaa, mikäli hiki jää muhimaan korvisten alle”, Ijäs sanoo.

Hiki voi myös irrottaa koruista aineita, jotka aiheuttavat ihoärsytystä. Talvikin voi tuoda omat ongelmansa, sillä kylmä viima voi aiheuttaa usein pipon ulkopuolelle jäävien korvannipukoiden ja sitä kautta korvareikien ärtymistä siinä missä hiki.

Ärsytysoireilun hoidossa hyvä hygienia on tärkeää. Korvalehtiä on hyvä huuhdella vedellä päivittäin ja kuivata pehmeällä pyyhkeellä. Hyvä idea on myös pestä korvakorut vedellä ja miedolla pesuaineella. Kaikkien korvisten käytöstä kannattaa pitää reilu tauko ja odottaa, että oireet ovat täysin poistuneet.

Lue myös: Atooppista ihottumaa kasvoissa? Tietyt ihonhoitorutiinit kannattaa suosiolla unohtaa

Pitkä tauko korvisten käytössä voi kasvattaa reikiä umpeen

Joissakin tapauksissa korvisreikien kipeytymiseen on yksinkertainen syy: korvakorujen käytössä on pidetty niin pitkä tauko, että reiät ovat alkaneet kasvaa umpeen. Umpeen kasvamista ei välttämättä huomaa mitenkään päälle päin, mutta korvakorun työntäminen reikään venyttää ihoa ja aiheuttaa pienenpieniä mikrohaavoja reiän umpeutuneissa reunoissa. Ja se sattuu!

Auenneiden mikrohaavojen kautta iho on eri tavalla kosketuksissa korun materiaaleihin. Tällöin esimerkiksi sellainen pieni määrä nikkeliä, joka ei terveessä korvassa aiheuttaisi allergiaoireita, voi ne laukaista.

”Jos pitkän korvistauon jälkeen ilmenee kipua ja ärsytysoireita, ensikorujen käyttäminen jonkin aikaa voi olla toimiva ratkaisu. Niissä on nikkeliä vielä vähemmän kuin tavallisissa EU-direktiivin täyttävissä koruissa”, Ijäs vinkkaa.

Selaa ylöspäin