Kirkas katse, punatut huulet, mustat korot ja hiukset tyylikkäällä syheröllä. Oven avaava Pirjo Tuominen on tyrmäävä ilmestys.
Ympärillä touhottavat shetlanninlammaskoirat Snip ja Viivi. Pirjo laskee ne aidatulle pihalle temmeltämään.
Kaksi ja puoli vuotta sitten hän muutti Sastamalasta tänne Nurmijärvelle isoon kaksikerroksiseen omakotitaloon. Neliöitä riittää, ja niin pitääkin, sillä Pirjo jakaa kodin tyttärensä Aislan kanssa.
Yhteinen koti tuli ajankohtaiseksi, kun Pirjo jäi leskeksi, ja kun Sveitsissä asunut Aisla erosi ja alkoi kaivata takaisin Suomeen.
Pirjo korostaa, että kyseessä ei ole mikään äiti–tytär-hoivaratkaisu, vaan kahden aikuisen naisen kämppäkaveruus.
Häntä ylipäätään harmittaa se, että kaikki vanhukset nähdään hoivattavina objekteina, heikkoina ja hauraina.
”Aivan kuin ihminen muuttuisi näkymättömäksi ja haihtuisi varjojen maahan, kun 80 vuotta tulee täyteen. Eivät kaikki vanhukset ole sairaita ja raihnaisia, kuten julkisesta keskustelusta voisi päätellä.”
Pirjon ystävistä moni tekee edelleen töitä. Itse hän on juuri ollut senioriristeilyllä, jolla kahdeksansataa senioria juhli, tanssi ja nautti elämästä.
Tosielämän deittailua
Pirjon uusin kirja, maaliskuussa ilmestynyt Kurtturuusut, kertoo juuri tästä: aktiivisesta, eläväisestä vanhuudesta. Kirjan päähenkilöt ovat neljä kahdeksankymppistä ystävää, jotka eivät anna iän rajoittaa elämäänsä. He hehkuvat elämänhalua ja heidän sydämensä kaipaa rakkautta.
”Halusin kertoa, että vanhuus voi olla ihan mukavaa. Ei elämästä nauttiminen siihen lopu. Eikä ihminen muutu joksikin muuksi, vaan hänellä on samat ilot ja surut, halut ja unelmat kuin ennenkin.”
”Halusin kertoa, että vanhuus voi olla ihan mukavaa.”
© Heli Hirvelä
Kirjassa seikkailevat miehensä loppuun asti hoitaneet lesket Paula, Eini, Sirkka ja Erika, joiden kokemukset ja ajatukset ovat saaneet inspiraationsa Pirjon ja hänen ystäväpiirinsä elämästä.
”Kaikki ne deittailujutut ovat tapahtuneet. En ole niitä keksinyt.”
Eini hurmaantuu ranskaa ja rakkauden sanoja lepertelevään mieheen, joka osoittautuu rakkaushuijariksi. Sirkka lankeaa entiseen miesystäväänsä, joka ei ole muuttunut vaan pyörittää edelleen useita naisia kerralla. Erika ihastuu savuntuoksuiseen metsien mieheen ja haluaisi enemmän, mutta miehelle riittää tapailu silloin tällöin. Paula hakee miesystävää senioreille suunnatuilta seuranhakusivustoilta, mutta joutuu pettymään yhä uudestaan.
Syvä kaipuu läheisyyteen
Pirjo Tuominen kertoo, että kirjan jokaisessa hahmossa on jotakin hänestä. Esimerkiksi Paulan tavoin hänkin teki profiilin muutamille seuranhakusivustoille – toki vain hankkiakseen aineistoa kirjaansa varten.
”Mutta ei siitä tullut oikein mitään, koska en halunnut laittaa itsestäni tunnistettavaa kuvaa. Olen julkisuuden henkilö, ja miehet kavahtavat sellaista. He haluavat itseään nuoremman, tavallisen, sievän ja mukavan naisen.”
Eräässä kohtauksessa Paula menee tapaamaan hauskannäköistä, vantteraa isäntämiestä, joka alkaa lähennellä esitellessään Paulalle yläkerran makuuhuoneita. Miehestä huokuu pidätetty kaipuu, ja Paulaan iskee pakokauhu. Hän pakenee paikalta.
”Se tapahtui minulle. Sitä saattaa joutua todella makaabereihin tilanteisiin. Miesparat ovat niin yksin ja kaipaisivat seuraa, mutta kun suomalainen mies ei oikein tiedä, miten se asia hoidettaisiin.”
Seuraa kaipaavat yhtä lailla naiset. Pirjo sanoo ymmärtävänsä kirjansa Einiä ja muita naisia, jotka ajautuvat rakkaushuijauksiin eivätkä halua päästää irti, vaikka paljastuu, että mies on huijari.
”Ihmisillä on syvä kaipuu rakkauteen ja hellyyteen. Sitä kuitenkin puuttuu yhteiskunnastamme. Poikani puoliso, joka on intialaista sukujuurta, on todennut, että länsimaalaiset ovat ymmärtäneet Kamasutran aivan väärin. Siitä on tehty pornografiaa, vaikka kyse on hellyydestä ja nautinnosta.”
Pirjo huomauttaa, että kun hän katsoo nykyelokuvien rajuja rakkauskohtauksia, hän ei tiedä, ovatko ihmiset rakastelemassa vai tappamassa toisiaan.
Pirjo Tuominen: Naiset ovat kuin maalämpö
Viisi vuotta sitten Pirjo Tuominen jäi leskeksi, kun hänen miehensä Rauno kuoli pitkään sairastettuaan. Avioliitto kesti liki kuusikymmentä vuotta.
Puolisoiden välillä oli vahva ystävyys, ja liitto oli hyvä, vaikka sitä varjostivat miehen sairaudet. Rauno joutui jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle teollisuusjohtajan työstään jo 1990-luvulla sairastuttuaan vakavaan masennukseen. Sitten tulivat diabetes ja syöpä, joka hänet lopulta vei.
”Totta kai seksiä voi olla vanhanakin.”
© Heli Hirvelä
”Minua ovat aina kiehtoneet älykkäät miehet – ja mieheni oli sellainen. Meillä oli yhteisiä kiinnostuksen kohteita, harrastimme molemmat muun muassa historiaa. Kaipaan yhteisiä ruokapöytäkeskustelujamme. Saatoimme uppoutua juttelemaan vaikkapa Kustaa Vaasan ajan tykistön tekniikasta.”
Leskeksi jääminen tuntui Pirjosta myös vapauttavalta, koska Rauno oli sairastanut niin pitkään. Pari vuotta leskenä oltuaan hän eli kesän, jota hän kutsuu perhoskesäkseen.
”Se oli ihana, kaunis, kukkiva kesä. Minulla oli miesystävä, jota tapailin. Mutta sitten väliin tulivat ikä ja välimatkat. Pari muutakin miestä on osunut kohdalle työkuvioiden ja yhteisten ystävien kautta, mutta ne ovat jääneet ystävyyden tasolle.”
Ihastumista tai rakastumista Pirjo ei ole kokenut – hän sanoo, ettei ole rakastuvaa tyyppiä. Entä onko ollut seksiä? Siihen kysymykseen hän ei halua vastata. Mutta…
”Totta kai seksiä voi olla vanhanakin. Eihän sen mihinkään tarvitse hävitä. Sanotaan, että intialaiset jumalat antoivat naisille mahdollisuuden nauttia seksistä ja saada orgasmin kuolemaansa asti. Miehille tämä on hankalampaa, ja se on heille kauhean vaikea paikka.”
Pirjo harmittelee sitä, että naisten ja miesten halut eivät kulje yhtä matkaa. Hän kuvailee, että siinä vaiheessa, kun mies on seksuaalisesti aktiivisimmillaan, naisen haluja rajoittavat raskauden pelko ja arjen pyörityksen tuoma väsymys. Kun nainen vaihdevuosien myötä vapautuu ja kypsyy, alkavat miehet jo kärsiä erektio-ongelmista.
”Olen verrannut, että miehet ovat kuin kamiinoita ja naiset kuin maalämpö. Mies kuumenee tosi nopeasti ja toimii hyvin, mutta myös hiipuu pian. Naisilla pysyy yllä tasainen lämpö vaikka kuinka pitkään.”
Eräässä kirjailijatapaamisessa Pirjo Tuominen tokaisi nuorille miehille, että harrastakaa niin paljon seksiä kuin mahdollista, sillä se kaikki loppuu kyllä.
Kaavoihin kangistuneita ikämiehiä
Kurtturuusujen nelikko päätyy lopulta toteamukseen, että on sentään ystävät ja mitäpä miehistä. Niitä ei tule enää kuin raitiovaunuja yksi toisensa jälkeen. Ja vaikka tulisikin, mukana kulkevat myös kaikki vaivat ja vuosikymmenten henkiset taakat.
Silti moni toivoo kohtaavansa jonkun, jos ei nyt ihan elämää jakamaan, niin ainakin seuraksi ravintolaan, teatteriin ja matkoille.
”Kyllähän naisystävienkin kanssa voi tehdä asioita, mutta ei se ole sama. Jotain siitä puuttuu. Miehet ovat kivaa rekvisiittaa. Lisäksi minun ikäpolveni naiset ovat tottuneet pitkiin avioliittoihin ja siihen, että asioita tehdään miehen kanssa.”
Vanhempien naisten deittailua hankaloittaa se, että miehistä on pula – he kun kuolevat yleensä naisia aiemmin. Jäljelle jäävistä miehistä kilpaillaan, joskus jopa tapellaan. Pirjo kertoo komeasta miespuolisesta ystävästään, joka leskeksi jäätyään muutti hoivakotiin, ja kaikki naiset olivat hänen kimpussaan.
”Menee tässä iässä minne vain, siellä on kahdeksaa naista kohden kaksi miestä.”
Jos on pulaa määrästä, niin myös laadusta. Pirjolla ei ole kovin mairittelevaa sanottavaa ikäisistään miehistä. Monet ovat kuulemma kuolettavan ikäviä, kipinänsä kadottaneita ja kaavoihin kangistuneita menneisyyden ja entisen uransa vankeja.
”Miehissä on sellainen ihana puoli, että he eivät ollenkaan tajua, että eivät ole enää niin hyvännäköisiä ja hurmaavia kuin joskus. Heillä on ihan käsittämätön itseluottamus. Eräskin vanha pappa sanoi televisiossa, että hän on deittaillut kahtasataa naista, mutta ei ole vieläkään löytänyt sitä täydellistä. Mietin, että eikös hän ole peiliin vilkaissut.”
Naisetkin saavat osuutensa Pirjon terävistä mielipiteistä. Hän puuskahtaa, ettei ymmärrä, miksi naiset valittavat vaihdevuosiaan.
”Eivätkö he tajua, että he ovat parhaassa iässä?”
Pirjo Tuominen uskoo, että perhoskesiä ei enää tule
Yksi Pirjon elämän parhaimmista vuosikymmenistä olivat ikävuodet 70:n ja 80:n välillä. Hän oli terve, työkykyinen ja elämä hymyili.
Vaikka puoliso sairasti, he pystyivät matkustelemaan ja viettämään aikaa Turkissa sijaitsevalla loma-asunnollaan.
Pirjo on edelleen fyysisesti hyvässä kunnossa, mutta nyt hänen toiseen silmäänsä on tullut glaukooma. Se ei rajoita lukemista eikä autolla ajamista, kirjoittamista se kuitenkin haittaa. Kurtturuusut jääkin hänen viimeiseksi kirjakseen.
Ensi kesänä Pirjo aikoo lähteä 87-vuotiaan ystävänsä kanssa Hiidenmaalle oopperajuhlille. Perhoskesiä ei silti enää tule, eikä hän odota kohtaavansa jotakin ihanaa miestä.
”En odota enkä toivo mitään. Sellainen on ihan hyvä elämänasenne.”
Kirjassaan Pirjo Tuominen panee Paulan suuhun lauseet: Vaikka muut aistit heikkenevät, kuulo huononee ja silmiin ilmestyy kaihi, tuntoaisti pysyy herkkänä. Iho kaipaa kosketusta.
Vajaan vuoden ikäinen Viivi painautuu Pirjon syliin, ja saa rapsutuksia. Kun rapsutus loppuu, koira tökkää tassullaan ja pyytää lisää. Pirjoa hymyilyttää.
”Minä saan kyllikseni kosketusta näistä karvakasoista”.
Pirjo Tuominen, 85
Syntynyt 6. helmikuuta 1939 Lappeenrannassa.
Työskennellyt muun muassa mainostoimittajana, tiedotuspäällikkönä, toimitusjohtajana ja yrittäjänä. On pitkän kirjailijauransa aikana julkaissut yli viisikymmentä kirjaa, joista suurin osa on historiallisia teoksia.
Kaksi lasta ja kolme lastenlasta, joista kaksi bonuslapsenlapsia.
Asuu Nurmijärvellä.
Harrastaa pihatöitä, kiinteistönhoitoa, tietokirjallisuutta sekä talous- ja sotahistoriaa.
