Marjokaisa rakastui järjettömästi kuusikymppisenä – pariskunta tatuoi sääriinsä saman kuvan

”Synnyin Kemissä esikoistyttäreksi perheeseen, jossa isä oli pienen pankin johtaja ja äiti kotiäiti. Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin sain pikkuveljen. Leveää elämämme ei ollut, mutta nälkää ei nähty.

Vanhempamme olivat kasvatusperiaatteiltaan kannustavia ja vapaamielisiä. Kerrankin meillä pidettiin uudenvuodenjuhlat, joissa poikaystäväni oli niin tuiterissa, että erehtyi huoneesta ja kömpi nukkumaan vanhempieni väliin. He tekivät tilaa ja antoivat hänen nukkua siinä. Monet kavereistani sanoivatkin, että voi kun heillä olisi samanlaiset vanhemmat kuin meillä.

Vanhempieni suhdetta varjosti kuitenkin mustasukkaisuus, ja päätin veljeni tavoin jo varhain, etten itse koskaan hankkisi lapsia vastaavia riitoja kuuntelemaan. Asiaan saattoi vaikuttaa myös kotoa löytämäni kirja, jossa kerrottiin, kuinka lapsia tehdään. Sen luettuani pojat eivät kiinnostaneet minua pitkään aikaan, mutta otin kyllä vahingon takaisin myöhemmin.”

Lue myös: Mustasukkaisuus parisuhteessa kumpuaa ennen kaikkea turvattomuudesta – asiantuntija neuvoo 3 tapaa päästä eroon uuvuttavasta tunteesta

Tekijätyyppi pienestä asti

”Olin isän tyttö ja luonteeltani hyvin samanlainen kuin hän: monessa mukana ja kiinnostunut vähän kaikesta. Ideoita meillä molemmilla on ollut enemmän kuin ehdimme toteuttaa.

Mutta paljon olen myös ehtinyt. Jo viisivuotiaana leivoin marjapiirakan yksin ja ompelin itselleni lupaa kysymättä päiväpeitosta hameen. 15-vuotiaana lähdin kesäksi au pairiksi Ruotsiin, ja seuraavina kesinä Englantiin ja Ranskaan. 20-vuotiaana yliopisto-opiskelijana olin kesätöissä pienen risteilyaluksen kapteenina.

Nuorena aikuisena poltin kynttilää molemmista päistä: opiskelin yliopistossa, toimin luottamustehtävissä, seurustelin, harrastin ja urheilin monta tuntia päivässä. Otin elämän ja maailman ongelmat hyvin vakavasti, ja seurauksena oli burn­out. Mietin jopa, onko maailma niin paska paikka, että haluanko elää ollenkaan.

Ystävien ja vanhempieni avulla pääsin jaloilleni ja päätin, että märehtiminen on lopetettava. Voin yrittää tehdä oman elinympäristöni eteen sen, mihin pystyn. Jos samalla voin ilostuttaa tai auttaa muita, sen teen. Sillä tiellä olen ollut siitä lähtien.”

Kolme isoa intohimoa

”Minua kuvaa ehkä parhaiten se, että kun innostun jostain, paneudun siihen, ja se kuljettaa minua eteenpäin kohti uusia kokemuksia tai ammattia. Olen opiskellut muun muassa käsityön­opettajaksi, luonto-oppaaksi, datanomiksi ja ravintolakokiksi, mutta päätynyt niiden kautta tai jälkeen myös aivan toisenlaisiin tehtäviin. Olen usein ollut käynnistämässä tai johtamassa erilaisia projekteja ja toimintaa.

Minulla on kolme intohimoa: järvien suojelu, sahti ja tanssi. Yli 25 vuotta sitten kotonamme perustettiin Kirkkonummen Veikkolan Vesiensuojeluyhdistys, jonka puheenjohtaja olen tälläkin hetkellä. Lamminjärvi on nyt aika hyvässä kunnossa.

Vuonna 2008 voitin sahdinvalmistuksen Suomen mestaruuden. Haaveenani oli oma sahtikievari, jota varten aloin kouluttautua oluen- ja viininvalmistajaksi ja ravintolakokiksi. Kaupallista panimoa minulla ei ole, mutta järjestän sahdintekokursseja kotini pienpanimossa. Syötän, juotan ja majoitan kurssilaisia kotonani.

Tanssia olen harrastanut aina. Eniten pidän perinteisistä lavatansseista.”

Lue myös Kotiliesi.fi: Boolit ja viinit ovat syrjäyttäneet sahdin juhlajuomana – 2000 vuotta vanha muinaisolut pannaan yhä perinteisellä menetelmällä

Kolmen kimppa ei kelvannutkaan

”Tapasin elämänkumppanini Tommin kolmikymppisenä yhteisen ystävämme ansiosta. Hän oli vakuuttunut siitä, että me kuulumme yhteen, ja oikeassa hän olikin.

Olin elänyt viisi vuotta avoimessa suhteessa, jossa kumppanillani oli ollut koko ajan muitakin naisia. Nyt halusin itse jatkaa Tommin kanssa ja kysyin häneltä, sopiiko, että minulla on kaksi poikaystävää. Tommi mietti hetken ja sanoi, että parempi puoli Kaisaa kuin ei Kaisaa ollenkaan. Vanhalle poikaystävälleni se ei sitten sopinutkaan, ja erosimme.

Lue myös: Avoin suhde voi kestää monogaamista suhdetta paremmin parisuhteen kriisejä, sanoo asiantuntija – mutta kenelle avoin suhde sopii?

Olin Tommin kanssa yhdessä 32 vuotta hänen kuolemaansa saakka. Meillä oli hieno yhteinen elämä, jossa molemmat saivat toteuttaa täysillä itseään toisen kannustamana. Olimme tekijäihmisiä, joille sosiaalinen elämä ja ystävät merkitsivät paljon.

Tommin kanssa olisin ollut valmis adoptioonkin, mutta hän ei sitä halunnut. Tommin ison perheen sukulaislapset olivat kuitenkin elämässämme vahvasti läsnä. Meillä oli myös kolme kissaa, kääpiövuohi ja pelastamamme telkänpoikanen Uuppana, josta tuli pieni some-kuuluisuus.

Vuonna 2018 Tommi sairastui vakavasti ja hiipui pois kahdessa kuukaudessa. Hänen viimeiset sanansa minulle ja ystävillemme olivat: ’Pitäkää Kaisasta huolta ja pitäkää hauskaa’.

Selvisin menetyksestä ystävien avulla. He eivät jättäneet minua pahimmassa vaiheessa hetkeksikään yksin.”

Uusi rakkaus kuusikymppisenä

”Vuonna 2022 sain vieraakseni amerikkalaisen Nicolain, joka kiersi Eurooppaa ystävänsä kanssa tutustumassa perinteisiin eli alkuperäisoluisiin. Olin ollut neljä vuotta yksin, mutta tunsin Nicolaihin vetoa heti. Ensimmäisenä iltana kerroin, että rakastan tanssimista, ja aloimme tanssia saunani verannalla valssia ilman musiikkia. Siitä alkoi meidän yhteinen tarinamme.

Yritin pidätellä itseäni: Nicolai on vakavasti sairas, ja hän asui toisella puolella maailmaa. Mutta järjellä ei ole rakkausasioiden kanssa mitään tekemistä.

Menimme naimisiin vuosi sitten. Sormusten hankkimisen sijaan tatuoimme kummankin sääreen sahtihaarikan kuvan.

Olen nyt 66-vuotias ja elän uutta unelmaani. Minulla on kiva mies, jonka kanssa harrastan matkustamista, tanssia ja ruoanlaittoa. Kotonamme on paljon eläimiä, joita olen aina halunnut: koira, kissa ja kaksi kanaa, kaikki pelastettuja jostain.

Haaveeni sahtikievaristakin on tavallaan toteutunut olut- ja sahtikurssien kautta, joiden ansiosta luonani käy paljon ihmisiä, ja moni jää yöksikin.”