Matti Vanhanen kertoo, millainen isä on – tällainen suhde hänellä on aikuisiin lapsiinsa

Sintolan talo eteläisessä Hämeessä seisoo erään peltoaukeaman reunalla tiiviin sekametsän suojassa lähellä Lepsämän kylää. Ollaan Seitsemän veljestä -romaanin maisemissa.

Valtioneuvos Matti Vanhanen vie vieraan ensin harmaalautaisen puutalon arkipuolelle, missä suomenpystykorva Hippu haukkuu tulijan. Puoliso Heidi Huhtamaa tulee tervehtimään, ohjaa sisään pääovesta ja kahvipöydän ääreen.

Olohuoneen isoista ikkunoista näkyy avara peltomaisema, ja metsän puoleiset seinät on vuorattu kirjahyllyillä. Terassilla on kaukoputki eläinten tarkkailua varten.

Runsas vuosi sitten eläkkeelle jäänyt pitkän linjan poliitikko on palannut Helsingistä samaa matkaa toimittajan kanssa. Siellä hän oli lukenut studiossa äänikirjaksi uutta teostaan Kriisien keskellä.

Nimellä on katetta: kirjassa on muistiinpanoja ja tunnelmia viime vaalikauden neljältä vuodelta. Aikaan mahtuivat korona, Ukrainan sota, Nato-jäsenyys ja Matin oma puhemieskausi kuten myös syöpäleikkaus ja sydänoperaatio, talon rakentaminen ja valtiovarainministerin pesti Sanna Marinin hallituksessa.

Kirjan merkinnöistä on karsittu yksityisiä asioita, mutta taide- ja linturetket Heidin kanssa mainitaan. Puoliso on ollut Matin rinnalla jo yli kymmenen vuoden ajan.

Pariskunnalla on kaksi kotia, toinen Raumalla, toinen Nurmijärvellä, ja heidät on nähty yhdessä monissa kulttuuritapahtumissa. Edustustilaisuuksissa he ovat käyneet valikoiden.

Jonkin verran puolisoaan nuorempi Heidi sanoo, ettei ole julkisuuden henkilö. Hän on saanut kasvatustieteiden maisterin koulutuksen mutta ei enää tee opettajan töitä. Viime vuonna tämän sahayrityksen osaomistajan uutisoitiin olevan toissa vuoden verotulojen perusteella Suomen toiseksi suurituloisin nainen.

Elämän rajallisuus tuli selväksi leikkausten myötä

”Vuoden 2019 vaalikampanjani alkoi Matin päivänä 24. helmikuuta Espoon Leppävaarassa, lähellä minulle tuttuja lapsuudenmaisemia. Jo tilaisuuden alussa olo alkoi tuntua kummalliselta, heikotti, huimasi ja oli vaikea keskittyä ihmisten puheisiin. En muista, haettiinko minut paareilla vai pyörätuolilla, mutta pian matkasin ambulanssilla kohti Jorvin sairaalaa.

Mitään erityisempää ei paljastunut, mutta kampanja pääsi otsikoihin, eikä uutisointi välittänyt kuvaa parhaissa voimissaan olevasta ehdokkaasta. Tulin kuitenkin valituksi eduskuntaan, vaikka äänimääräni ei ollut kummoinen.

Minulla oli jo aiemmin todettu useampi sydämen rytmihäiriö ja oli suunniteltu, että sydämen läppäleikkaus olisi kesällä. Kun minut ultrakuvattiin operaatiota varten, paljastui, että munuaisissa oli kaksi syöpäkasvainta, ja ne piti poistaa ennen sydänleikkausta.

Keskusta oli tuolloin mukana hallitusneuvotteluissa, enkä halunnut häiritä tilannetta puhumalla terveysasioistani eduskuntaryhmässä. Yritin olla miettimättä koko asiaa.

Hallitus saatiin kasaan kesäkuussa, ja minut valittiin eduskunnan puhemieheksi. Se oli mieleinen ja kunniakas tehtävä, ja onnekseni sain samoihin aikoihin myös lupapäätöksen omakotitalolleni.

Menin leik­kaukseen turvallisin mielin, koska luotan lääkäreihin. Helpotus oli silti melkoinen, kun sain jälkeenpäin kuulla, että leikkaus onnistui eikä syöpään tarvittu lisähoitoja. Sitä seurataan kuvauksilla­ määräajoin.

Kesällä kuntouduin syöpäleikkauksesta, eikä sydänleikkaus tuntunut enää sitäkään vertaa pelottavalta.

Jälkeenpäin ymmärsin, että syövän löytyminen oli suuri onnenpotku, hyvän sattuman ansiosta se saatiin leikattua ajoissa.

Ammattilaiset tiesivät, mitä tekivät, noudatin ohjeita ja toivuin kahdesta isosta avoleikkauksesta melko nopeasti. Alkuun en saanut nostaa mitään maitopurkkia painavampaa, ja kesti yli puoli vuotta ennen kuin pääsin kunnolla talon rakentamiseen.

Kuolemaa en muista ajatelleeni, vaikka elämän rajallisuus tuli selväksi. Urasuunnitelmani loppuivat siihen. Päätin, että se olisi viimeinen kauteni eduskunnassa.”

Lue myös: Kun Tuuli Kousa nimitettiin johtajaksi OP:lle, hän kysyi isältään: ”Minkä pankin sinä ryöstitkään?”

Hyötyliikkuja ja käsillä tekijä

”En ole koskaan ollut lenkkeilijä. Lapissa hiihdän, mutta päälajini ovat hyötyliikunta ja kävely. Nykyisellä puolentoista hehtaarin tontillani on sekametsää, jossa riittää polttopuita ja tekemistä. Raivaan metsää, hakkaan klapeja ja touhuan pihalla.

Kun olin vielä töissä, en työpäivän jälkeen vaivannut huolilla päätäni. Käsillä tekeminen on parasta rentoutumista. Olen opetellut rakentajaksi ja ihailen alansa osaajia, joilta opin koko ajan uutta.

Eduskunnassa puheita kuunnellessani piirtelin usein vihkoon. Oman käden jälki on tärkeä, oli se kuva paperilla tai kauniisti aseteltu halkopino. Olen aika visuaalinen ihminen.

Olen rakentanut perheelleni kolme taloa, ensimmäisen alusta loppuun itse. Viimeisimmässä oli pohjana elementtitalo, ja siinä käytin eniten ammattiapua.

Nyt viimeistelen pihaa, ja poikani Juhana oli eilen auttamassa.

Ruokavalioni ei ole koskaan ollut erityisen terveellinen, mutta alkoholista ja tupakasta olen pysynyt erossa. Päätös syntyi kouluaikoina, kun kaveripiirissä alkoi olla paineita, että olisi pitänyt ottaa. En lähtenyt edes kokeilemaan.

Päätös oli oikeastaan aatteellinen, kun­nioitus Maalaisliiton raittiusperinteelle. Nyt olen tyytyväinen, ei tarvitse vähentää alkoholin käyttöä tai lopettaa tupakointia terveyssyistä.”

Tärkeintä on aitous

”Kun luin ääneen kirjaani, minua hymyilytti. Tässä minä luen nauhalle puhetyöläisen elämästäni kertovaa kirjaa. Aika epätodennäköinen tulevaisuuskuva yksin viihtyvälle ja puhevammaiselle lapselle.

Änkytin lapsena, ja alakoulussa minulla oli kaikki ärrä- ja muut puheviat. Olen kuitenkin tottunut esiintymään suurten yleisöjen edessä. Pienemmissä porukoissa tarkkailen, mitä muut sanovat, ja minun on vaikea päästä väliin.

Vuoden 2007 vaalien alla sain muutaman tunnin esiintymisopetusta, mutta oikeastaan vain kokemus ja luottamus omaan asiaan auttavat.

Asiasisällön tarkkuus ja huolellinen keskittyminen merkitsevät eniten. Uskon, että ihmiset ovat fiksuja ja harjoitellut maneerit näyttävät herkästi falskilta. Tärkeintä on aitous ja se, että on itse puheittensa takana. Kun tietää, mistä puhuu, tavallisuus riittää.

Koko työelämäni ajan olen myös yrittänyt parantaa puutteellista kielitaitoani, jota änkytys ei suinkaan helpottanut. Olen opiskellut ruotsia ja englantia ja nykyisin olen aika sinut niin kielitaitoni kuin änkyttämisenkin kanssa.

En liikoja kiinnitä asiaan huomiota, ja esimerkiksi äänikirjan nauhoitus on edennyt hyvin.”

Matti: ”En ole koskaan ollut vatvoja tai syiden pohtija”

”Olen ollut ehdolla monissa vaaleissa, mutta valtakunnan politiikan jätin edellisen vaalikauden jälkeen. Huonoimmillani olen saanut 3 800 ääntä, ja parhaimmillaan niitä on ollut 25 000.

Useammankin kerran olisi ollut mahdollisuus romahtaa ja pistää pillit pussiin. Esimerkiksi silloin, kun hävisin Anneli Jäätteenmäelle puheenjohtajavaaleissa tai kuin sain todella huonon äänimäärän keskustan presidenttiehdokkaana. Kokemus on kuitenkin opettanut, että poteroon ei pidä pysähtyä valittamaan eikä aina todellakaan tiedä, onko tapahtunut onni vai onnettomuus.

Jäätteenmäen lyhyeksi jääneen kauden jälkeen nousin yllättäen pääministeriksi. Kerran jo jätinkin eduskunnan. Toisen presidentinvaaliehdokkuuden jälkeen osui kohdalle eduskunnan puhemiehen ja sitten kriisihallituksen valtiovarainministerin paikka.

Olen oppinut ajattelemaan, että asiat tapahtuvat, niin vain käy. Elämä ja aika kulkevat omaa rataansa, ja epäonnistumisten jälkeen voi tulla uusia parempia tilaisuuksia. En ole koskaan ollut mikään vatvoja ja syiden pohtija. Otan asiat asioina ja katson mieluiten muutaman askeleen eteenpäin. Elämässä on erilaisia vaiheita.”

Aina asiat ja tekeminen edellä

”Lukioikäisenä luin Santeri Alkion kirjat ja lähdin politiikkaan aatteen ajamana. Sittemmin idealismi on hiukan karsiutunut ja ehdottomuus lieventynyt. Omat arvoni ovat silti aika samat, oikeastaan ne ovat iän myötä jopa entisestään syventyneet. Uskon aitoon tasa-arvoon ja vapauteen sekä yhdenvertaisuuteen. Maahanmuuton lisäämisen puolestakin olen puhunut jo kymmeniä vuosia.

Olen aina mennyt asia ja tekeminen edellä ja yrittänyt neuvotella eri mieltä olevien kanssa. Tärkeintä on linjakkuus kokonaisuuksissa, ja uskon olevani hyvä näkemään ison kuvan ja analysoimaan asioita.

Toimessani Sanna Marinin hallituksessa itseäni nuorempien ministerien kanssa yritin välttää perisynnin: en sanonut, että ennen tehtiin näin.

Vastustin aikoinaan ydinvoimaa enkä ensin halunnut Suomen liittyvän Euroopan yhteisöön, mutta mieleni muuttui. Olen muuttanut mielipidettäni useammastakin asiasta, kun olen saanut lisätietoa ja huomannut olleeni väärässä.

Joidenkin mielestä mielipiteiden vaihtaminen on laskelmoitua takinkääntöä tai epäjämäkkyyttä, itse pidän sitä järkevänä.

Ihmisellä saa ja pitää olla selkeitä kantoja, mutta demokratiassa kukaan ei päätä asioita yksin, joten pitää osata kuunnella ja neuvotella. Ja kun esille tulee uusia faktoja, viisas uskaltaa muuttaa mielipiteensä.

Kokemuksen myötä olen aika armollinen itselleni ja muille. Kaikessa ei tarvitse olla oikeassa.

Luotan itseeni, ja itsetuntoni on aina ollut vahva. Jo lukiossa minulla oli tietty varmuus osaamisestani.”

Lue myös Kotiliesi.fi: Henna Virkkunen muistaa, mitä Kake Randelin sanoi kerran televisiossa – tokaisu on tuoreen EU-komissaarin uran ohjenuora

Yksityisyyden tärkeys on korostunut Matin elämässä

”En todellakaan ole sosiaalisesti lahjakas. Viihdyin jo nuorena omissa oloissani, eikä minulla ole ollut kaveriporukkaa tai kuppikuntia, joiden kanssa olisin jakanut henkilökohtaisia asioita.

Monessa olin silti mukana jo kouluaikana, ja kummallista kyllä, päädyin usein vetovastuuseen. Olin teinikunnan puheenjohtaja sekä kamerakerhon ja ties minkä johdossa. Olen aina halunnut vaikuttaa ja ollut valmis toimimaan ja ottamaan vastuuta.

Lapsena meitä ei erityisemmin kasvatettu mihinkään. Vaikka asuin vielä opiskeluaikana kotona, itsenäistyin melko varhain ja muodostin omat mielipiteeni. Kotona minulle ei tuputettu mitään, ei uskontoa eikä aatteita. Isoveli, pikkuveljeni ja minä saimme kasvaa vapaasti ja hyödyntää kodin laajaa kirjastoa.

Minulla on kaksi kolmikymppistä lasta, Annastiina ja Juhana. Olen ollut heille aika saman tyyppinen tilaa antava ja usein poissaoleva isä kuin oma isänikin oli. Heilläkin on ollut vapaus kasvaa itsenäiseksi ja tehdä omat valintansa. Toinen on juristi, toinen valmistui talouden alalle. Pidämme yhteyttä säännöllisen epäsäännöllisesti.

Avioeroni jälkeen henkilökohtaiset asiani olivat kiusallisen paljon julkisuudessa, ja olen ottanut opikseni. Nyt osaan vetää rajani.”

Ei enää erityisiä unelmia

”Tunnen itseni 68-vuotiaaksi, marraskuussa täytän 69. Tämä on sopiva ikä. Sisältä päin en tunne olevani vanha, mutta kropan jäykkyydestä huomaan, että ikää on karttunut.

Joskus nuorena ajattelin monessakin asiassa, että olen myöhässä. Olisiko pitänyt tehdä se tai tämä aiemmin, ehdinkö vielä tarpeeksi? Hyvin olen ehtinyt.

Isä kuoli 86-vuotiaana, ja 97-vuotias äiti pärjäilee vielä hyvin. Kukaan ei tiedä päiviensä määrää, onneksi ei. Sen verran olen leikkauksieni jälkeen miettinyt rajallisuutta, että enää en pyri mihinkään enkä tee pitkän tähtäimen suunnitelmia.

Kunnallispolitiikassa voin olla mukana, ihan nurmijärveläisyyttäni, mutta paluuta valtakunnan politiikkaan en suunnittele.

Olen ilahtunut uudesta luottamustoimestani Kansallisgallerian hallituksen puheenjohtajana, sillä kuvataide on erityisen lähellä sydäntäni.

Juuri ilmestyneen kirjani kautta halusin kertoa puhemiesajasta ja -instituutiosta, mutta lisämuistelua en kaavaile. Varastoissani on paljonkin päiväkirjoja ja aineistoa, mutta enpä tiedä.

Luin lentokoneessa kerran erään kriitikon arvion brittipoliitikko Gordon Brownin muistelmista. Kirja teilattiin niin, että puistatti.

Kirjoitinkin omani hiukan testimielessä – saa nähdä, kuinka tähän suhtaudutaan.

Erityisiä unelmia minulla ei muutenkaan enää ole. Kun saan äänikirjan luetuksi, lähden ruskaretkelle Lappiin. Sitten mietin, mitä teen ensi kuussa. Kevät tulee sitten aikanaan.”