Home » Mausta joulusilli glögillä tai silaa se punaviinillä sielukkaaksi – 12 erilaista tapaa valmistaa joulusilli

Mausta joulusilli glögillä tai silaa se punaviinillä sielukkaaksi – 12 erilaista tapaa valmistaa joulusilli

Joulusilli voi olla glögillä maustettu, punaviinillä herkuksi silattu tai raikkaan sitruunainen. Perinteisten marinoitujen sillien lisäksi pöytään voi kattaa myös raikasta sillikaviaaria tai somia sillisuupaloja. Tai mitäpä jos tänä jouluna tarjoaisit joulusillin hyytelön muodossa?

Joulusillin valmistus on parasta aloittaa muutama päivä ennen aattoa, sillä kalojen on hyvä antaa maustua jääkaapissa ainakin vuorokausi tai kaksi ennen tarjoilua. Marinoituja joulusillejä kannattaa tehdä kerralla reilusi ja antaa purkillinen silliä perinteisenä ruokalahjana kauniiseen ja puhtaaseen lasispurkkiin pakattuna.

Itse valmistetut sillit on hyvä säilyttää jääkaapissa 0–3 asteessa ja syödä viikon kuluessa valmistuksesta. Kaupan valmiit sillipurkit säilyvät avaamattomina jääkaapissa jopa kuukausia. 

Sillien säilyvyys kannattaa ottaa huomioon myös joulupöydässä. Vaikka runsas joulupöytä houkuttelisi, älä kuitenkaan aseta tarjolle kovin suurta määrää kerralla, sillä kala kuuluu herkästi pilaantuviin elintarvikkeisiin. Tarjoiluastioita voi täydentää sitä mukaa, kun menekkiä on.

Joulusilli marinadissa

Joulusillit voi valmistaa joko kevytsuolatusta sillifileestä tai matjessillistä. Kevytsuolattu sillifilee on näppärä ja nopeakäyttöinen, sillä sitä ei yleensä tarvitse liottaa ennen käyttöä. Matjessilli on tynnyrikypsytetty silli. Sen maku on sekä mausteinen että makea, mikä kannattaa ottaa huomioon tarjoiluliemen mausteisuudessa.

Joulusilli voi olla etikkaisen raikas tai kermaisen täyteläinen. Etikkaiset sillit tuovat joulupöytään makua ja raikkautta. Liemen voi maustaa esimerkiksi glögillä, punaviinillä tai akvaviitilla.

Sitruunasilli on yhtä aikaan raikas ja ihanan mausteinen. Jouluista makua tuovat tähtianis ja neilikka. 

Jos kaipaat joulupöytääsi jotain astetta eksoottisempaa, valmista joulusilli itämaisin makuvivahtein. Itämainen silli saa makua valkosipuli-, chili-, inkivääri- ja purjosipulisuikaleista. Curryjogurttisillin jogurttinen marinadi puolestaan säväytetään currytahnalla, happamalla omenalla sekä ruohosipulilla. 

Glögisilli

vähintään vuorokausi

Tosi helppo

Akvaviittisilli

vähintään vuorokausi

6

Keskitaso

Punaviinisilli

vähintään vuorokausi

Keskitaso

Sitruunasilli

vähintään vuorokausi

8

Helppo

Itämainen silli

alle 30 min

4

Helppo

Curryjogurttisilli

alle 30 min

Helppo

Joulusillit moderilla tavalla

Joulusilli voi olla paljon muutakin kuin perinteinen maustesilli. Nosta joulupöytään tarjolle esimerkiksi etikkapunajuuresta värinsä saava sillihyytelötorttu tai juustokakun tapaan valmistettava sillijäädyke.

Tai tarjoa kalapöydässä somia sillisuupaloja asettamalla kala ohuen näkkileivän päälle yhdessä omena- ja punajuurikuutioiden, sipulin sekä piparjuurella maustetun ranskankerman kera.

Ranskankermalla ja majoneesilla täytelöitetty sillikaviaari saa raikkautta sitruunasta ja hapokkaasta omenasta. 

Venäläinen silli tuo joulupöytään slaavilaisia makuja ja korvaa perinteisen rosollin. Sillin kylkeen tulee majoneesipohjainen sinappikastike, punajuuria, suolakurkkua ja kananmunaa.

Venäläinen silli

yli 2h

Helppo

Sillisuupalat

alle 30 min

Helppo

Raikas sillikaviaari

yli 60 min

8

Helppo

Punainen sillihyytelö ja piparjuurikastike

vähintään vuorokausi

10

Keskitaso

Sillijäädyke

yli 2h

5

Keskitaso

Sillihyytelötorttu

vähintään vuorokausi

Keskitaso

Lue myös Koitliesi.fi: Joulukalat ovat yksi odotetuimmista herkuista – kokosimme parhaat ohjeet joulun kalapöytään

Selaa ylöspäin