Merja Larivaara on ollut Kari-Pekka Toivosen kanssa yli 30 vuotta – nurmikon leikkuuseen liittyy tapa, joka on lähes liian nolo kerrottavaksi

Merja Larivaara kiiruhtaa huppari päällä Helsingin kaupunginteatterilta kohti Hakaniemen hallia ja heiluttaa kättään tien toiselta puolelta. Täällä ollaan!

Syyskuussa ensi-iltaan tulevan esityksen harjoitukset ovat kiivaimmillaan, ja Merja on kertonut kaipaavansa happea aamutuimaan. Olemme sopineet tapaavamme torilla emmekä teatterissa, mutta tihkusade ajaa meidät uusitun Hakaniemen hallin sisätiloihin.

Ihmisten ilmoille, kuhinan keskelle ja suoraan kontaktiin. Nämä asiat ovat olleet tärkeitä elämän peruspilareita Merja Larivaaralle. Siksi hänestä tuli näyttelijä ja muusikko. Tekijä, kuten hän itse identiteettinsä kiteyttää.

Päätämme heti aluksi, ettemme puhu menneisyydestä, vaan tästä hetkestä ja ehkä hiukan myös tulevaisuudesta.

Merja Larivaara kaipaa aitoja kohtaamisia

”En roiku netissä enkä ole Facebookissa. Minulla ei ole käytössäni mitään muuta kuin sähköposti ja kännykkä. Haluaisin, että olisi vieläkin vain lankapuhelin, pankkikirja, ja kun menisin ratikkaan, niin siellä olisi rahastaja.

Tämä toiveeni liittyy tulevaisuuteen. Ihmisten väliset kohtaamiset ja yhteiset hetket ovat vähentyneet merkittävästi, enkä näe siinä mitään hyvää. Välillä on kiva, että laskun voi maksaa nopeasti, mutta me ihmiset olemme aika pieniä tekijöitä yksinämme. Kun kohtaamme muita, erilaisia ja eri-ikäisiä, niin se on rikkaus samalla tapaa kuin kaksikielisyys. Yhdessä olemme enemmän. Yksi plus yksi onkin kolme.

Meillä kaikilla on tehtävä tässä maailmassa, ja meistä jokainen mahtuu johonkin porukkaan. Tärkeintä on, etteivät ihmiset jäisi itsekseen.

Kaipaan aitoja kohtaamisia.

Vietin vuoden 2023 niin, etten katsonut yhtään uutislähetystä enkä lukenut yhtään lehteä. Se oli vapauttavaa. Aloitin aamut niin, että katselin ulos pihalle ja join kahvia. Muistikirja oli aina saatavilla, ja raapustelin siihen ajatuksiani. Luin enemmän kirjoja.

Vuoden aikana tuli tunne, että näin kaiken kirkkaammin. Se oli hyvä kokeilu eikä luopuminen ollut vaikeaa. Jos katsoo vaikka vain otsikot kännykästä, niin kyllä se mieleen vaikuttaa. Impulssit, jotka tuottavat jatkuvasti pahaa mieltä ja huonoa energiaa, voisi helposti itse karsia.”

Parisuhdeaika merkitään kalenteriin pinkeillä post-it-lapuilla

”Olemme olleet Kari-Pekan kanssa yhdessä 31 vuotta. Eilinen ilta oli erityinen ja kertoo puolisosta paljon. Kari-Pekka on suomentanut ja kirjoittanut uusia tekstejä tulevaan esitykseen. Olemme ideoineet myös porukalla kappaleita Kaihon karavaani -orkesterin kanssa. Minulla oli vielä toive yhdestä uudesta biisistä.

Olin aivan poikki, kun tulin kotiin myöhään eilen illalla. Päivä oli ollut täynnä harjoituksia ja kokouksia. En edes ehtinyt ottaa kenkiä jalasta eteisessä, kun Kari-Pekka sanoi, että jaksatko kuunnella nämä uuden laulun sanat. Vastasin tietysti, että ilman muuta. Hän oli tehnyt puolet biisistä oman työpäivänsä jälkeen. Ja se kappale oli niin hieno!

Kun pääsin eteisestä, Kari-Pekka oli tehnyt myös ruoan valmiiksi ja kattanut pöydän. Se on rakkautta.

Olemme halunneet säilyttää ilon ja leikin tässä meidän hommassamme. Näin on päästy yli haastavammista ajoista. Kari-Pekka on peloton ihminen. Hän sanoo, että lähdetään kokeilemaan, mennään ja tehdään. Hän on poikamainen, avoin ja valoisa. Se on aseistariisuvaa.

Meidän ikäisten avioelämä on mutkatonta ja ihanaa. Intohimo on säilynyt vuodesta 1993, vaikka epäilijöitä riitti, kun menimme yhteen. Jos intohimoa on, kyllä se liimaa yhteen. Meille se on yksi tärkeä asia parisuhteessa kunnioituksen ja luottamuksen rinnalla. Kun oli neljä pientä lasta, ajankäyttö oli tarkkaa, mutta olemme olleet hyvin kekseliäitä.

Laitamme edelleen pinkkejä post it -lappuja kalenteriin. Se aika varataan vain meille. Teemme jotain kivaa yhdessä eikä siihen tarvita välttämättä rahaa.

Kun Kari-Pekka ajaa nurmikkoa, hän jättää leikkaamatta sellaisen alueen, josta muodostuu sydän. Kun pojat olivat pieniä, he tamppasivat isänsä kanssa lumeen minulle sydämen. Onkohan tämä jo liian lällyä? Olkoon, kerroin sen silti.

En halua vaikuttaa siltä, että ässäilen elämälläni, että näettekö, miten makeeta minulla on.”

Lue myös: Krista Kososen ja Antti J. Jokisen suhde on kestänyt jo 12 vuotta – ”Kumpikaan ei sano, että tämä ei onnistu”

Tuleva esiintyminen jännittää ja aiheuttaa katkonaisia yöunia

”Jännitän tulevaa esitystä. Jos en jännittäisi, jotain olisi pielessä. Tässä vaiheessa on vielä paljon tehtävää.

Mitä lähemmäs h-hetki tulee, sitä enemmän jännitän. Levottomuus lisääntyy ja yöunet katkeilevat. En ole ahdistunut, mutta pää työskentelee esityksen parissa myös öisin. Nukun kolme tai neljä tuntia, ja sitten alan ohjata mielessäni.

Unien katkeilu alkoi nyt aiemmin kuin yleensä, koska minulla on tässä produktiossa monta tonttia hoidettavana. Öisten heräämisten takia nukunkin nyt aivotutkijan suosittelemat, noin 15 minuutin päiväunet. Se toimii minulle, ja voin nukkua missä tahansa.

Hyvä mieli on myös tällä hetkellä olennaista. Se auttaa jaksamaan.

Kulttuurin rahoituksesta puhutaan paljon. En voi mitään sille, jos joku tuki loppuu. Teen niin hyvin kuin osaan tätä työtä ja näytän, että teatterilla ja musiikilla on merkitystä ihmisten mielille ja sille, että jaksamme.”

Nelikko sängyn päässä

”Täytin 60 vuotta 4. heinäkuuta. Lapset lauloivat ja antoivat ihania muistoja aamulla. Kuopuksen tekemä runo oli ehkä yllättävin. Liikutuimme molemmat. En tiedä, voiko sen syvempää onnea olla, kun näin koko nelikon sänkyni päässä laulamassa, ja mies otti valokuvia.

Samana päivänä yksi pojistamme vei meidät lentokentälle. Kari-Pekka oli järjestänyt yllätysmatkan. Lensimme ensin pariksi päiväksi Veronaan, nautiskelimme Italiasta ja kävimme oopperassa. Seuraavaksi nousimme junaan ja matkasimme halki Euroopan. Sitten lensimme Lissaboniin. Kaupungin läheltä oli vuokrattu viikoksi talo, jonne tuli kavereita.

Olen todella saanut kaiken. Matka jatkui vielä kotimaassa, kun lapset veivät minut risteilylle. Juhlin kolme viikkoa putkeen. Jaksan tällä tosi pitkälle.

Olemme matkustaneet paljon myös lainarahalla. Vietimme Intiassa kolme kuukautta, kun lapset olivat pieniä. Oli suolainen homma maksaa se kaikki takaisin. Mutta elämä on tässä ja nyt, ja elämä on lyhyt. Emme ole koskaan saaneet mitään helposti annettuna ja valmiina. Olemme tottuneet tekemään töitä ja näkemään vaivaa.

Olen liki pakahtumaisillani onnesta, kun katson, millaisia lapset ovat tänään ja millaisia hetkiä minulla on heidän kanssaan. He ovat niin omanlaisiaan. Meeri on näyttelijä, ja Aarne on muusikko. Akusti miettii armeijan jälkeen suuntaansa. Aatos taas on menossa armeijaan.

Kamppailen sen kanssa, että haluaisin soitella lapsille joka päivä, että äiti täällä. Pidättäydyn, etten puhalla niskaan, vaan annan heille omaa tilaa. Kysyn saanko kysyä, ja he vastaavat kyllä suoraan.

Kun lapset saavuttavat tai löytävät jotain itselleen merkityksellistä, itken niin, että siitähän ei tule loppua. Kova työ, että pysyn penkissä enkä lähde huutelemaan, että katsokaa nyt kaikki muutkin heitä.

Liikutun hyvin herkästi eikä ikä ole tuonut siihen helpotusta. Voin sekä itkeä että nauraa samanaikaisesti. Pärähdin eilenkin harjoituksissa itkuun, kun kerroin yhden tarinan.”

Merja ei murehdi ikääntymistä

”En ole koskaan murehtinut tai miettinyt ikääni. Ehkä se johtuu siitä, että ympärilläni on aina ollut itseäni vanhempia naisia. Olen katsellut heitä ja ajatellut, että tässähän käy hyvin. Minulla on kymmenen hengen ystäväporukka naisia eri aloilta. Joukossa on kolme kuusikymppistä, yksi 70-vuotias ja yksi juuri 80 vuotta täyttänyt.

Malliesimerkki on tämä kahdeksankymppinen ystäväni, joka pitää mielen valoisana ja katsoo eteenpäin. En ajattele koskaan, ettenkö voisi ystävystyä milloin tahansa ja kenen kanssa tahansa.

Kutsuin nämä naiset kylään tänäkin kesänä. Juttelimme pitkän kaavan mukaan, saunoimme, ja he jäivät yöksi. Tällä kertaa yksi heistä esitti kysymyksen: kuka olet identiteetiltäsi tällä hetkellä? Ei sitä, että mistä olet kotoisin tai mikä on ammattisi. Kaikki pohtivat tahoillaan ja kertoivat, miten identiteetti on muuttunut.

Olen ollut joskus vain äiti. Koska lapset ovat aikuisia, minulle on vapautunut hurjasti aikaa. Pyykkikone ja tiskikone pyörivät enää harvakseltaan.

Tekijä-identiteettini on nyt voimakas. Olen intohimoisesti ja päämäärätietoisesti tekijä, esiintyjä ja näyttelijä. Kokoan myös ihmisiä yhteen. Ohjaan ja järjestän.

Nuorena tämä identiteetti oli kapeampaa pärjäämistä ja ammatin opiskelua. Nyt minulla on koko ajan pitkät valot päällä. Näkökulma avautuu laajasti ympärilleni. Ja omatkin valot on sytytetty. Haluan olla valona myös muille. Olen armollisempi ja suvaitsevaisempi itseäni kohtaan.

Olen kehittynyt siinä, että jos toisella ihmisellä on jokin vahva tunne, niin en lähde siihen mukaan ja ota sitä oman kattilani pohjalle. Pystyn hengittelemään ja ajattelemaan, että tuo ei liity suoraan minuun. En jää murehtimaan ja pohtimaan, pitäisikö juuri minun tehdä asialle jotain. Toki kuuntelen ja autan, mutta en jää vellomaan.

Luulen, että yhteinen tekemisemme jatkuu Kari-Pekan kanssa. Kyhäilemme 80-vuotiaina jotain produktiota, ideoimme kappaleita ja näytelmiä. Meillä molemmilla on edelleen paljon haaveita. Olemme uteliaita elämälle. Haluaisimme esimerkiksi asua jossain lämpimässä maassa osan vuodesta.”

Lue myös Kotiliesi.fi: Kapellimestari Eeva Kontua raivostuttaa ulkonäön kommentointi – ”Niin ei sanottaisi miehelle”

Merja voisi elää pelkällä samppanjalla ja mansikoilla

”Voisin liikkua vähän enemmän. Olen aika mukavuudenhaluinen ja nautiskeleva nainen. Tartun hetkiin. Olen kiitollinen keholleni, joka kasvatti neljä lasta ja otti painoa sinne sataan kiloon saakka ras­kauksien aikana.

En haluaisi tulla kaksikymppiseksi, jolloin juoksin 20 kilometriä päivässä. Juostuilla kilometreillä on kuitenkin ollut siunauksensa. Ei ole selkä paukkunut ja olen jaksanut.

Nykyään kävelen paljon kotiseudulla Porvoossa ja täällä kaupungissa Töölönlahdella. Pilates tekee minulle hyvää, mutta juuri nyt siihen ei ole aikaa.

Olen ollut kymmenen vuotta kasvissyöjä, mutta olen siinäkin hyvin joustava. En harrasta mitään kuureja tai dieettejä. Mottoni on, että ei ehdottomuutta missään.

Nautin, kun saan kauniin meikin, mutta en tuijottele ryppyjäni. En haluaisi olla nuorempi. Katson aika harvoin itseäni peilistä. Joskus selaan itsestäni kotona otettuja kuvia. Näen niissä onnea ja tyytyväisyyttä. Kari-Pekka otti minusta ihanan kuvan 60-vuotispäiväni iltana Veronan torilla. Sinertävän avaran taivaan alla istuu levollinen ja onnellinen nainen.

Rakastan samppanjaa. Voisin elää pelkällä samppanjalla ja mansikoilla. Olen nautiskelija.”

Merja: ”Varaudutaan ennemmin hyvän päivän varalle”

”Psykologi Pirkko Lahti puhui meille näyttelijöille joitakin vuosia sitten. Se oli ihanaa! Hän puhui viisaita omalla hauskalla ja uniikilla tavallaan. Lahti sanoi, ettei pidä jäädä murjottamaan nurkkiin vaan on mentävä ja tehtävä. On hyvä olla toistuvia juttuja, perinteitä ja rituaaleja, jotka kannattelevat erityisesti vaikeina aikoina.

Jos on raskasta, tietoisuus siitä, että elämässä on paljon muutakin, helpottaa. Ja enemmänhän sitä muuta on. Meillä kaikilla on oma vastuumme ja osamme kokonaisuudessa.

Olen itse vasta matkalla Pirkko Lahden viitoittamalla tiellä. Kun hän avaa suunsa, niin sieltä tulee valoa ja energiaa, toivoa ja uskoa. Haluaisin samalla tavalla ottaa huomioon kanssakulkijat. Pelkäämättä ja seisomalla rohkeasti omilla jaloillani. Miettimättä, mitä minusta nyt ajatellaan.

Esityksessämme on kappale, jonka nimi on Hyvänpäivänvara. Saan laulusta paljon mielihyvää. Ennen neuvottiin säästämään aina pahan päivän varalle, mutta meidän ihmisten pitäisi varautua enemmän sen hyvän päivän varalle.

Jos jotain pitää säästää tai kerätä, niin tehtäisiin se sitä varten, kun tulee oikein hieno päivä. Silloin pantaisiin kaikki jakoon.”