Nainen, 45, Helsinki: ”Puolisoni lomautettiin puoli vuotta sitten. Siitä alkoi vaikea jakso parisuhteessamme.
Alussa oli paljon sitä, että tsemppasin häntä ja piilotin häneltä omaa huoltani esimerkiksi taloudesta. Näin, miten huonona toinen oli, ja ajattelin, että auttaisin häntä parhaiten pitämällä pyörät pyörimässä.
Kun lomautus oli jatkunut jonkin aikaa, mieheni muuttui hiljaisesta vetäytyjästä äänekkääksi kriitikoksi. Hän sanoi, että näki asiat nyt kirkkaasti ja ymmärsi, miten pielessä moni asia hänen elämässään oli. Hän alkoi tuoda esiin joka välissä sitä, miten pettynyt hän oli elämäänsä ja ennen kaikkea puolisoonsa. Hän kertoi piirteistäni, jotka ärsyttivät häntä. Hän palasi vanhoihin lomiimme ja haukkui ne. Hän haukkui päätöksiä, joita olimme tehneet yhdessä.
Ensin jaksoin kuunnella kritiikkiä: ”Ok, sulla on nyt vaikeaa.” Sanoin hänelle myös, että minusta hän ei voinut hyvin ja että olin hänestä huolissani. Viikkojen myötä kommunikaatiomme alkoi kuitenkin muuttua: aloimme riidellä enemmän. Vähitellen riidat kovenivat – myös lapset alkoivat huomautella niistä.
Lue myös: Mirjaa, 58, hävettää aikuisen poikansa työttömyys: ”Pelkään, että hän syrjäytyy ja alkoholisoituu”
”Emme pysty sopimaan edes kauppalistasta”
Nyt olemme siinä pisteessä, ettemme pysty sopimaan edes kauppalistasta ilman, että korotamme ääntämme. Ilmapiiri kotona on kireä ja syttymisherkkä. Olen kuin puulla päähän lyöty: odotin lomautusajasta vaikeaa, mutta sitä en odottanut, että joutuisin keskelle täysmittaista parisuhdekriisiä.
On raskasta ottaa jatkuvasti vastaan arvostelua itsestä. Paitsi että hän moittii parisuhdettamme, hän moittii myös tapaani olla vanhempi.
Minusta tuntuu, että puoliso haukkuu väärää puuta: hänen elämänsä notkuva jalka ei ole parisuhde vaan työn puuttuminen. Kyse on siitä, että hän näkee kaiken tällä hetkellä värittyneesti. Siksi hänen ei kannattaisi myöskään vetää mitään johtopäätöksiä juuri nyt. Oma näkökulmani on se, että meillä on ollut aina suhteessa hyvä perusluottamus. Se voisi kantaa edelleen, jos sen vain antaisi kantaa.
Viimeksi eilen sanoin miehelleni: ”En halua menettää tätä kaikkea. En halua erota.” Hän kuulee kyllä tämän ja sanoo, ettei itsekään toivo eroa, mutta silti hän ei peruuta senttiäkään: ongelma kotona olen minä, minun pitää muuttua.”
Lue myös Kotiliesi.fi: Pitkäaikaistyötön Tomi on tottunut elämään 15 eurolla päivässä – köyhyys, työttömyys ja vähään tyytyminen ovat periytyneet
Psykologi: Vieläkö yhteinen elämä on mahdollinen?
Psykologi, psykoterapeutti Suvi Laru: On yllättävän tavallista, että isoissa kriiseissä ihmiset sekoittavat oman henkilökohtaisen elämän kriisinsä parisuhteen kriisiin. Se saattaa näkyä juuri esimerkiksi näin, että vain toista aletaan syyttää haastavista asioista. Lomautettu puoliso ei ehkä näe muutoksen kaaoksessa sitä, että kyse ei ole välttämättä vain parisuhteen haasteista, vaan kysymyksessä on isompi kriisi, johon liittyvät monet muutkin teemat.
Nyt tarvitaan aikaa ja itsemyötätuntoa. Olisi tärkeää, että perheessä tunnistettaisiin haasteet ja uskallettaisiin hakea apua.
Monesti haasteellisissa tilanteessa ihminen haluaa nopeita ratkaisuja. Tämä on ymmärrettävää – pahaa oloa on usein niin vaikea kestää. Mutta suosittelisin paria painamaan jarrua ja uskaltamaan olla epämukavan olon kanssa: suuria ratkaisuja ei kannata tehdä, ennen kuin on tullut näkyväksi, mitä te kumppaneina haluatte. Kuulostelkaa, mitä aidosti oikeasti loppupeleissä haluatte. Onko tilanne muuttanut teitä niin paljon, ettette voi mennä enää samaan suuntaan, vai löytyykö teiltä vielä halua korjata ja löytää jotain uudenlaista suuntaa?
Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on tärkeää
Näin isossa kriisissä ei voi korostaa liikaa omasta hyvinvoinnista huolehtimisen tärkeyttä. Mieti, mikä tuottaa sinulle hyvää mieltä, ja pidä kiinni siitä. Kannattaa muistutella myös itselleen, että puolisoina olemme toisillemme kumppaneita, rakastajia, ystäviä. Et voi kannatella toista tai ratkaista tilannetta hänen puolestaan. Voit ainoastaan kulkea rinnalla, ja se on tärkeä asia. On myös tärkeää tunnistaa omat rajat ja muistaa, että epäkunnioittavaa käytöstä ei tarvitse hyväksyä.
Entä miten voisitte löytää takaisin keskinäisen yhteyden? Mikä voisi muistuttaa teille siitä, mitä olitte esimerkiksi suhteenne alkuaikoina? Voisitteko herättää henkiin vaikka jonkin vanhan harrastuksen? Mitkä asiat toisivat teille me-henkeä? Kriisitilanteet antavat meille mahdollisuuden asettua sen äärelle, että kaikki asiat eivät ole kohdallaan ja asioita voi muuttaa ja ratkoa, mikäli vain molemmat tätä toivovat.
