Home » Mikko ja Peppi erosivat syystä, joka yleensä pitää parit yhdessä – palasivat yhteen viiden vuoden jälkeen

Mikko ja Peppi erosivat syystä, joka yleensä pitää parit yhdessä – palasivat yhteen viiden vuoden jälkeen

Lokakuuta vuonna 2012 Peppi Nurminen ei unohda koskaan. Silloin hän muutti pois hänen, Mikko Nurmisen sekä perheen lasten Hillan ja Vilhon yhteisestä Vantaan-kodista.

Vaikka Peppi oli itse halunnut eroa, suru perheen hajoamisesta tuntui musertavalta. Eron aikaan Peppi ja Mikko olivat 32-vuotiaita ja pitäneet yhtä 16-vuotiaista lähtien – puolet siihenastisesta elämästään.

”Olimme autossa, kun takapenkillä nelivuotias Vilho sanoi, että näin ensi kertaa, kun isi itki”, Peppi muistelee.

Saman vuoden jouluaattona Mikko heräsi sohvalta Intian Mumbaissa, jonne oli couchsurfing-matkallaan hakeutunut.

Hän oli hyväksynyt eropäätöksen, mutta ajatukset hiipivät Peppiä ja lapsia kohti.

”Ensimmäinen vuosi eron jälkeen oli vaikein”, Mikko sanoo.

Lue myös Kotiliesi.fi: Parisuhteen päättyminen on kriisi mutta myös kasvun paikka – näin erosta toipuminen alkaa

Kesällä pari löysi haaveidensa merenrantatontin mökkiä varten. ”Jos pidämme myöhemmin uudet hääjuhlat, ne ovat mökillä Inkoossa.”

© Aleksi Niemelä

Lasten etu edellä

Pariskunta kertoo liitostaan viihtyisässä omakotitalossaan Vantaalla. Noin viiden vuoden erossaolon jälkeen Mikko ja Peppi palasivat toistensa luo ja ovat sittemmin pitäneet yhtä jo seitsemän vuoden ajan.

Suoruus, jolla Nurmiset puhuvat avioerostaan, rohkaisee kyseenalaistamaan kaavamaisia käsityksiä. Nurmiset esimerkiksi toteavat, että ero oli välttämätön, jotta liitto voitiin aloittaa uudestaan.

He ovat myös kiitollisia siitä, että erosivat ajoissa, ennen kuin huono tunnelma olisi hajottanut heidän välinsä tavalla, jota ei olisi voinut enää korjata.

Näin saat käyttöösi kaikki upeat edut

Annan tilaaja pääsee käsiksi kaikkiin klubietuihin.

Tilaaja: Kirjaudu tai luo tili tästä.

Kirjaudu

Mikäli et ole vielä tilaaja, tilaa Anna tästä.

Tilaa

Pulmatilanteissa ole yhteydessä asiakaspalveluun.

Selaa ylöspäin