Home » Miksi kirppisvaatteetkin ovat nykyään niin kalliita? UFF ja Fida secondhand kertovat

Miksi kirppisvaatteetkin ovat nykyään niin kalliita? UFF ja Fida secondhand kertovat

Käytettyjen vaatteiden suosio on kasvanut huomattavasti viime vuosina. Käytettyjen vaatteiden kauppoja on tullut lisää, ja uusimpana tulokkaana ovat erilaiset nettikirpputorit.

Siinä missä käytettyjen vaatteiden suosio ja myyntipaikat ovat lisääntyneet, käytettyjen vaatteiden hinnat ovat nousseet. Ylen maaliskuussa julkaistussa artikkelissa todetaan, että käytettyjen tavaroiden hinnat ovat nousseet niin paljon, ettei pienituloisilla välttämättä ole varaa ostaa niitä.

Yksi syy on artikkelin mukaan se, että myytävät tuotteet ovat aiempaa laadukkaampia ja jo uutena kalliimpia kuin ennen. Toinen syy on se, että tuotteita voi olla vaikea hinnoitella oikein. Tämä näkyy erityisesti itsepalvelukirppiksillä, missä myyjät hinnoittelevat omat tuotteensa.

Perinteisten itsepalvelukirpputorien rinnalla on myös vintage- ja secondhand-liikkeitä sekä hyväntekeväisyystoimijoiden omistamia kirpputoreja, joissa työntekijät itse hinnoittelevat tuotteet. Mikä selittää näiden kirpputorien hintojen nousun?

Kysyimme UFF:lta ja Fidasta, miten ne hinnoittelevat vaatteensa ja mitkä tekijät vaikuttavat hintoihin.

Fida ja UFF lyhyesti:

Fida on kotimainen lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö, joka toimii 51 maassa. Suomessa Fida tunnetaan suuresta Fida secondhand –myymäläketjusta, jonka voitolla rahoitetaan Fida Internationalin työtä.

Fida secondhand -myymäläketjulla on Suomessa 22 hyväntekeväisyyskirpputoria, joissa myydään lahjoituksena saatuja vaatteita, kodintekstiilejä, astioita, sisustusesineitä, huonekaluja sekä muuta kodin irtainta.

UFF eli U-landshjälp från Folk till Folk i Finland sr on yleishyödyllinen säätiö, jonka toimintaan kuuluu kotimaan ympäristöpalvelu vaatekeräyksen muodossa, kehitysyhteistyön tukeminen Afrikassa ja Aasiassa sekä säätiön ympäristö- ja kehitysyhteistyöstä viestiminen. 

UFF:lla on Suomessa 24 hyväntekeväisyyskirpputoria, joissa myydään lahjoituksena saatuja vaatteita ja muita kodintekstiilejä.

Lähteet: Fida.fi ja UFF.fi

Lue myös: Nämä käytetyt vaatteet menevät nyt kuin kuumille kiville – seuraava trendi voi olla parjattu housumalli

Hintaan vaikuttaa vaatteen kunto, materiaali ja kysyntä

UFF ja Fida secondhand eivät kerro, kuinka paljon heidän tuotteidensa hinnat ovat viime vuosien aikana nousseet. Molemmista kuitenkin kerrotaan, että he ovat nostaneet vaatteiden ja muiden käytettyjen tavaroiden hintoja.

Hintojen nousulle on monia syitä.

UFF:n viestintäpäällikkö Riitta Nissin mukaan asiakkaat etsivät aikaisempaa enemmän laatua, ja esimerkiksi kotimaisten tuotteiden suosio on noussut.

”Nyt halutaan ostaa pikamuodin sijaan enemmän vaatteita, jotka kestävät aikaa ja katsetta”, Nissi kertoo.

Sekä UFF:lla että Fida secondhandissa koulutettu myymälähenkilökunta lajittelee ja hinnoittelee vaatteet kussakin myymälässä ottaen ensisijaisesti huomioon vaatteen kunnon, materiaalin ja brändin. Laadukkaammat ja kestävämmät vaatteet saavat yleensä korkeammat hinnat.

Materiaaleista laadukkaimpia ovat luonnonmateriaalit kuten pellava, silkki ja villa, joista valmistetut vaatteet kestävät parhaimmillaan vuosikausia, säilyttäen ryhtinsä ja ulkonäkönsä.

Fida secondhandin markkinointipäällikkö Anna Pesu huomauttaa, että vaatteen brändi voi myös vaikuttaa hintaan.

”Esimerkiksi Marimekon vaate on käytettynä kalliimpi kuin H&M-vaate, koska sen alkuperäinen hinta on korkeampi. Usein myös merkkituotteiden käytetyt vaatteet ovat laadukkaampi kuin pikamuotiketjuista ostetut vaatteet”, Pesu sanoo.

Nissi kertoo, että myös vaatteen ajankohtaisuus ja trendikkyys vaikuttavat UFF:lla vaatteen hintaan. Viime aikoina esimerkiksi Leviksen 501-farkut, motocrosstakit ja bändipaidat ovat olleet hyvin kysyttyjä tuotteita, ja kysyntä näkyy niiden hinnoissa.

Pesu kertoo, että Fida secondhandissa vaatteiden trendikkyys vaikuttaa myös yhtenä tekijänä niiden hintaan. Trendit ohjaavat myös, mitä huonekaluja ja suuria lahjoitettuja tavaroita otetaan myyntiin Fida secondhandin myymälöihin.

”Suuret huonekalut menevät suoraan myymälöihin ja vievät paljon tilaa. Jos nämä tuotteet eivät myy, ne voivat estää uusien lahjoitusten vastaanottamisen. Siksi seuraamme huonekalujen osalta erityisen tarkasti trendejä varmistaaksemme, että tuotteet liikkuvat myymälöistämme”, Pesu selittää.

Pellava on kestävä ja hengittävä luonnonkuitu, joka hyvä valinta vaatteissa.

Hintojen taustalla ovat myös kohonneet kustannukset

UFF ja Fida secondhand kertovat, että vaatteiden hintojen nousu johtuu myös yleisten kustannusten kasvusta. Inflaatio ja Ukrainan sota ovat merkittävästi nostaneet kuljetus-, polttoaine-, sähkö- ja toimitilakustannuksia sekä vartiointipalvelujen hintoja. Näiden kustannusten nousu on pakottanut UFF:n ja Fida secondhandin korottamaan tuotteidensa hintoja verrattuna muutaman vuoden takaiseen tasoon.

”Inflaation myötä Fida secondhand -ketjun kulut nousivat viime vuonna yli yhdeksän prosenttia verrattuna vuoteen 2022. Näihin kuluihin sisältyivät henkilöstö-, toimitila- sekä lajittelu- ja logistiikkakulut”, Pesu kertoo.

UFF:n toimintamenoista noin puolet koostuu vaatekeräyksen logistiikka- ja henkilöstökuluista, vaatekeräyspisteiden kustannuksista sekä, Klaukkalan ja Helsingin lajittelu- ja pakkauskeskusten tiloista ja henkilöstöstä. Toinen puoli menoista kattaa myymälöiden kulut, kuten tilavuokrat, toiminta- ja henkilöstökulut.

”Meillä, kuten muillakin alan toimijoilla, on kustannuksia, jotka katamme myydyillä tuotteilla. Myyntituloilla esimerkiksi rahoitamme vaatekeräystä ympäri Suomea, mikä on osa ilmastotyötä”, Nissi kertoo.

Lue myös Kotiliesi.fi: Vaatteiden myyminen kirpputorilla ei aina ole ekoteko – suurin osa tekstiileistä päätyy jätteeksi

Kirpputorien myyntituloista varoja kehitystyöhön

Fida secondhandin ja UFF:n taustalla on vahva humanitaarinen ja yhteiskunnallinen tavoite. Molemmat toimijat tukevat kehitysyhteistyöprojekteja ulkomailla.

Nissi kertoo, että UFF toteutti viime vuonna yhteistyöhankkeita muun muassa Mosambikissa, Intiassa ja Angolassa. Näissä hankkeissa parannettiin perusopetuksen laatua, koulutettiin opettajia, tuettiin ilmastonmuutokseen sopeutumista maaseudulla ja edistettiin terveyshankkeita.

”UFF tuki viime vuonna 35:a hanketta lähes kolmella miljoonalla eurolla”, Nissi kertoo.

Fida on kotimainen lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö, joka tekee avustustyötä 51 maassa. Pesu kertoo, että Fida vaikutti viime vuonna lähes seitsemän miljoonan ihmisen elämään ja apu tavoitti suoraan yli 600 000 henkilöä.

”Autoimme esimerkiksi sotapakolaisia Ukrainassa, Gazassa ja Jemenissä sekä jaoimme ruoka-apua Burundissa. Globaalisti paransimme yli 130 000 lapsen mahdollisuutta käydä koulua”, Pesu selventää.

UFF ja Fida keräävät varoja kehitysyhteistyöhön myymällä käytettyjä vaatteita. Yleinen kustannusten nousu on kuitenkin vaikuttanut siihen, kuinka paljon varoja on käytettävissä.

”Kehitysyhteistyöhankkeiden rahoittamiseksi meidän on huomioitava kustannusten nousu hinnoittelussamme. Tämä on tarpeen, jotta voimme jatkossakin kerätä tarvittavat varat ja tukea projekteja pitkäjänteisesti ja vaikuttavasti”, Nissi kertoo.

”Fida secondhand myymälät ovat yksi tärkeä osa Fidan kansainvälisen avustustyön varainhankintaa. Hinnoittelu on yksi keino taklata kustannusten nousua”, Pesu kertoo.

Kehitysyhteistyö ei kuitenkaan ole pääasiallinen syy hintojen nousulle vaan tuotteen laatu ja kunto ovat edelleen tärkeimmät tekijät hinnoittelussa.

Selaa ylöspäin