Tutkija Hanna Ylöstaloa turhauttaa. Hän on seurannut huolestuneena viime vuosina hoiva-alan ympärillä käytyä julkista keskustelua.
– Aikaisemmin olisi voinut sanoa, että pitäisi tapahtua jotain kamalaa, että tilanteen vakavuus ymmärrettäisiin hoivasektorilla. Sitten tuli koronakriisi, jonka olisi voinut luulla toimineen herättäjänä. Hoitovelkaa, jota kertyi koronakriisin aikana, maksetaan kuitenkin edelleen, ja hoitajien palkkataisteluun mennessä hoitajien uhraukset olivat taas unohtuneet, sukupuolten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta työelämässä sekä hyvinvointivaltion muutosta Suomessa tutkinut Ylöstalo pohtii.
Sosiaali- ja terveysalaa yhä riepottelevasta työvoimapulasta kertovat myös tuoreet luvut. Julkisen alan eläkevakuuttaja Keva ilmoitti vastikään hoitajapulan kaksinkertaistuneen Suomessa kahden vuoden aikana. Selvityksen mukaan maahan tarvittaisiin tällä hetkellä 16 600 uutta sairaanhoitajaa.
Ylöstalon mukaan hoivakriisin ratkaisemisessa keskiössä ovat pitkälti talouspolitiikan arvovalinnat.
– Kyse on talouspolitiikan prioriteeteistä, arvoista ja ideologioista. Ei voida sanoa, että tähän ei ole varaa, vaan kysymys on siitä, minkälaisia priorisointeja tehdään.
Mitkä asiat ovat vaikuttaneet terveydenhuoltosektorilla vallitsevaan hoivakriisiin ja millaisia käytännön ratkaisuja tutkijalla on tilanteen parantamiseksi? Entä mitä hoitajien saama rahallinen arvostus kertoo meistä yhteiskuntana? Esitimme Hanna Ylöstalolle kahdeksan kysymystä hoivakriisistä.
1. Miksi hoitajille ei makseta enemmän?
“Feministisen poliittisen talouden tutkijana katson, että hoiva-alan näkymättömyys – tai pikemminkin sen aliarvostus – johtuu siitä, että talous- ja yhteiskuntapolitiikassa taloudellisesti merkittävä työ ymmärretään kapeasti ja sukupuolittuneesti. Ymmärryksemme taloudesta on jakautunut hierarkkiseen jaotteluun tuottavan ja uusintavan talouden välillä. Tuottavaa taloutta ovat yksityis- ja vientisektorilla tapahtuva – usein miestapainen toiminta – kun taas uusintavaan talouteen lukeutuvat esimerkiksi naisvaltaiset julkisen sektorin ammattialat, kuten hoivatyö. Koska naistapaisella, uusintavalla työllä ei nähdä olevan taloudellisesti tuottavaa arvoa, se mielletään tuottavalle taloudelle ulkoisena toimintana. Tämä selittää myös, miksi hoitoalaa on käsitelty talouspolitiikassa aina kuluna sekä helppona leikkausten ja tehostamisen kohteena.”
Kuinka paljon sairaanhoitajat tienaavat?
Vuonna 2021 kunta-alan sairaanhoitaja-ammattien kokonaisansion keskiarvo oli 3393 euroa kuukaudessa.
Insinöörien keskiarvopalkka oli samaisena vuonna 4 483 euroa kuukaudessa.
2. Miksi koneiden hoitamisesta saa suurempaa palkkaa kuin ihmisten hoitamisesta?
“Hoitoalan palkkakysymystä selittää osin ammatillisen hoitotyön ja palkattoman kotityön samastaminen, vaikka olisi tärkeää pitää ne erillään. Palkkaerotutkijat ovatkin puhuneet naisten työhön juurtuneesta aliarvostuksesta, jossa ammattitaitoa ei ymmärretä tai haluta ymmärtää. Ammatillista ja korkeaa osaamista vaativaa hoivatyötä rinnastetaan palkattomaan hoitotyöhön, jota tehdään kodin piirissä osana arkea. Oli työ sitten palkatonta tai palkallista, hoivalle ei nähdä rahallista arvoa, ja se mielletään kuluna, vaikka itse asiassa hoivatyö niin palkattomana kuin palkallisenakin pitää muuta yhteiskuntaa pystyssä ja lisää laajasti yhteiskunnan hyvinvointia.
Hoivaavan työn kansantaloudellista arvoa on myös pyritty laskemaan. Kansainvälisten käytäntöjen mukaan palkatonta kotityötä ei lasketa bruttokansantuotteeseen, mutta Suomessa Tilastokeskus laskee sen arvoa kotitaloustuotannon bruttoarvonlisäyksen avulla. Vuonna 2020 palkattoman kotityön bruttoarvonlisäys oli 102,1 miljardia euroa, joka on yli 40 prosenttia maamme bruttokansantuotteesta. Joten, kun palkattomalle hoivatyölle lasketaan taloudellinen arvio, voimme nähdä, kuinka merkittävästä toiminnasta on kyse yhteiskunnan ja talouden kannalta.”
3. Miksi hoitajia arvostetaan puheessa, mutta ei rahassa?
“Itse ajattelen sen kertovan siitä, että sukupuolittunut eriarvoisuus on juurtunut todella syvälle yhteiskuntamme rakenteisiin. Naisten tekemä työ, joka tuottaa hyvinvointia laajasti koko yhteiskunnalle, nähdään talouden ja yhteiskunnan kokonaisuudessa pelkkänä kustannuksena. Kuvio on täysin järjetön, ja mielestäni se osoittaa, ettei sukupuolten tasa-arvo ole vieläkään yhteiskunnassamme valmis.”
4. Voiko hoitajapulaa ratkaista rahalla?
“Hoitajien palkkataistelujen aikana käydyssä keskustelussa vedottiin siihen, ettei hoivakriisi tai hoitajien palkkakysymys ratkea rahalla. Kysyisin kuitenkin, onko hoiva-alan ongelmia koskaan yritetty ratkaista rahalla? Itse näen, että totta kai se ratkeaa rahalla – tai ainakin se olisi yrittämisen arvoista. Käyty keskustelu on malliesimerkki poliittisen mielikuvituksen näivettymisestä, jossa kaikki ratkaisut näyttäytyvät lähtökohtaisesti mahdottomina tai vääränlaisina.
Puheet hoiva-alan tehostamisesta ovat myös ristiriitaisia, sillä kustannustehokkuus on itse asiassa johtanut taloudellisessa mielessä järkyttävän tehottomiin ratkaisuihin. Meillä esimerkiksi koulutetaan julkisella rahalla pitkälle hoitajia, jotka vaihtavat alaa tai lähtevät ulkomaille töihin palkkauksen ja työolojen ollessa Suomessa kohtuuttomat. Meillä on käytössä myös järjetön keikkalääkärijärjestelmä ja sairaalat joutuvat lähettämään lapsia tehohoitoon ulkomaille, koska kapasiteetti hoitoon ei riitä kotimaassa. Julkisen terveydenhuollon jatkuva näivetys on muuttanut meidän terveydenhuoltojärjestelmäämme hyvin eriarvoistavaksi. Kustannustehokkuus ei siten ole kovin tehokasta, kun mietitään kansanterveydellisiä eroja sekä inhimillisiä ja taloudellisia kustannuksia, joita hoiva-alan tilanteesta voi seurata.”
5. Mistä hoivakriisi juontaa juurensa?
“Leikkaus- ja tehostamispolitiikkaa on toteutettu Suomessa hallituskokoonpanosta riippumatta 1990-luvun lamasta lähtien. Talouspolitiikan linja, joka perustuu tiukkaan julkisen talouden budjettikuriin ja vientisektorin suosimiseen julkisen sektorin kustannuksella, on puolueesta riippumatta ollut samankaltaista ja tuottanut samankaltaista politiikkaa, vaikka eroja onkin ollut leikkausten suuruudessa ja kohteissa.
Jos ajatellaan, kenellä on ollut ja on mahdollisuus muuttaa tämä tilanne, niin katson, että on talouspolitiikasta päättävien syy, että terveydenhuoltosektoria on leikattu ja tehostettu jo todella pitkään. Olemme myös tottuneet puheeseen, jossa hoivainvestointeihin ei ole varaa. Terveydenhuollon hoivakriisi on syntynyt niin vähittäin, että ihmiset ovat turtuneet järkyttäviinkin hoivan puutteisiin tai suoranaisiin laiminlyönteihin esimerkiksi vanhushoivassa.”
6. Voivatko ulkomailta palkatut hoitajat olla ratkaisu hoivakriisiin?
“Hoivakriisin ratkaiseminen ulkomailta palkatulla työvoimalla on laastariratkaisu, joka ei sinänsä korjaa alan palkkatasoa tai hoitotyön aliarvostusta. Se voi myös näkyä työmarkkinoilla rodullistettuna ja sukupuolittuneena eriarvoisuutena sekä kahden kerroksen työmarkkinoiden syntymisenä, jossa ulkomailta tuoduille hoitajille esimerkiksi maksetaan huonompaa palkkaa. Tämä voi näkyä hoivan laadun heikkenemisenä, koska ihmisläheiselle työlle – kuten hoivatyölle – on ominaista, että hoivaajan täytyy itse voida hyvin pystyäkseen tarjoamaan hyvää huolenpitoa toiselle ihmisille. Ratkaisuun toki liittyy myös useita käytännön ongelmia, kuten yhteisen kielen puuttuminen, joka voi johtaa vaaratilanteisiin ja kommunikaation vaikeutumiseen hoitajan ja potilaan välillä.
Toisaalta tutkijat ovat tuoneet esille, että globaalit hoivaketjut synnyttävät hoivavajetta myös lähtömaissa, kun työikäiset, koulutetut hoiva-alan ammattilaiset lähtevät ulkomaille töihin. Työvoimapula ei tällöin kohdistu lähtömaissa pelkästään palkkatyösektorille, vaan myös työntekijöiden omiin perheisiin, sillä maissa, joissa ei ole samanlaista julkista terveydenhuoltoa tai laajaa hoivasektoria [kuin meillä], läheisten tarjoama hoiva on tärkeä huolenpidon muoto.”
7. Millä muilla tavoin hoitajapulaa voisi yrittää ratkaista?
“Terveydenhuoltosektorin ylläpitäminen on mahdollista, mutta se on pitkälti resurssikysymys. Feministisessä poliittisen talouden tutkimuksessa katsotaan, ettei terveydenhuoltosektoria pitäisi kohdella kuluna, vaan tärkeänä sosiaalisena infrastruktuurina, johon investoiminen on välttämätöntä yhteiskunnan hyvinvoinnin ja kaiken muun taloudellisen toiminnan kannalta. Parempi resursointi tarkoittaa tietysti parempia palkkoja, mutta myös lisää työvoimaa, parempia työvoimaresursseja ja sen myötä parempia työoloja sekä mahdollisuutta tehdä työ kunnolla. Samaan aikaan se merkitsee sitä, että ihmisillä on tarvittaessa mahdollisuus saada laadukasta hoivaa.”
8. Minkä pitäisi muuttua, jotta hoitajille osoitettaisiin arvostusta myös rahassa?
“Hoivakriisi on ratkaistavissa sillä, että talouspolitiikan prioriteetit ajatellaan uudestaan ja politiikan päämääräksi nostetaan sekä yhteiskunnan hyvinvointi että sosiaalinen ja ekologinen kestävyys. Se on mahdollista, mutta sitä ei ole toteutettu.
Viime vuosina keskustelu hoivan yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta merkityksestä on myös lisääntynyt, ja Suomessa talouspolitiikasta on alettu puhua sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta. Pitkässä juoksussa on mahdollista, että tulevaisuudessa hoitotyöstä maksetaan parempaa palkkaa. Se edellyttää, että talouden käsite yhteiskunnassa laajenee ja uusintava hoitotyö mielletään yhteiskunnalle taloudellisesti arvokkaana ja merkityksellisenä.”
Asiantuntijahaastattelun lisäksi jutussa käytettyjä muita lähteitä ovat: Sairaanhoitajat.fi, Insinööriliitto, Keva ja Tilastokeskus.
